Avainsana: ikonimaalaus

by Ninni

Pakene vuorille!

Ikoni sen kun edistyy. Itse Moosekseen en ole vielä koskenutkaan, mutta se on tyypillistä minulle: ensin tehdään huolellisesti tausta ja mahdolliset vuoret ynnä muut.. ja sitten vasta aletaan kieli keskellä suuta maalata pyhää.

Viime perjantaina olimme kurssilla vain kaksi tuntia, koska piti hoitaa kauppa-asioita (tarkemmin sanottuna eväitä PuoLiskoisen lauantaista metsästysreissua varten), eikä kaupassa ole kiva asioida ihan viimeisten aukiolon minuuttien aikana. Ihmeen paljon aikaiseksi saa kahdessakin tunnissa, kun paneutuu asiaan oikein kunnolla.

Aloitin maalaamalla mielestäni liian karkkimaisen taustan päälle kerroksen kuravedenruskeaa. Itse asiassa se toimi: taittoi imelyyttä ja lisäsi elävyyttä. Seuraavaksi pakenin vuorille, eli aloin väritellä niitä. Se osoittautuikin hiukan hankalammaksi: taipumus karkkimaisuuteen asuu minussa sitkeästi, ja sokerinmakeita hattaroita olisivat vuoreni olleet, ellen olisi niitäkin tajunnut peittää ohuesti hillitsevillä väreillä. Tykästyin lopputulokseen oikein kovasti – illan päätteeksi olin voittoisassa, kaikkivoivassa mielialassa, joka melko todennäköisesti kohtaa loppunsa viimeistään seuraavalla maalauskerralla. Tässä kuvat ennen maalaustyön aloitusta ja sen päätyttyä:

ninniniko1

ninniniko

by Ninni

Siivetön maalaa taas

Viime perjantaina alkoi minun osaltani ikonimaalaus. Virallinen aloitus oli jo viikkoa aikaisemmin, mutta silloin jäin kotiin peikkoilemaan – se oli taas tätä tällaista ”tahdon, vaan en voi”-tunnelmaa. Ensimmäinen maalauskerta meni kuitenkin hyvin, ja sain taustan valmiiksi. Tietysti heti sen jälkeen huomasin, että joku muu väri olisi sittenkin mukavampi. Onneksi sanotaan, että mielen muuttaminen on meidän naisten perusoikeus! Tässä nyt voi nähdä Mooseksen laintauluineen: oikeastaan pelkkä luonnos vasta..

moosesiko

Tuo taustalla näkyvä pilvimaisemaa muistuttava sinivalkoinen on muuten pyyhe. Aivan ehdoton kaveri ikonimaalarille: ei tarvitse hinkata työpöytää puhtaaksi maalauksen päätyttyä. Pyyhe on myös pehmentävä elementti kuljetuksessa. Nyt seuraavassa kuvassa on Mooses kahden tunnin maalauksen jälkeen. Olen suurpiirteisellä kädellä piirrellyt vuoria profeetan jalkojen alle, ja maalannut lohenpunaiseksi taustan:

moosesiko2

Ensi perjantaina maalausta ei ole minusta riippumattomista syistä, mutta sitten jatkuu taas! Olen intoa täynnä: aihe on mielestäni mukava. Tämä on jo toinen Moosekseni: ensimmäisessä Mooses oli palavan pensaan kanssa. Vanhan testamentin aiheet ovat mielenkiintoisia. Kristuksen maalaaminen on minulle aina sellainen kova pala: pelkään tekeväni kuvatuksen, ja siten häpäiseväni pyhää.. Oikeastaan on parempi, jos PuoLiskoinen maalaa Kristus-aiheita.

by Ninni

Pidinpä luovan tauon..

.. ja tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti! Ikonimaalauksen kevätkurssi kesti viikon ja vei mielestä maalliset turhuudet, myös blogi-paran. Sain valmiiksi Joakimin ja Annan kohtaamisen. Ensin olin siihen valtavan tyytyväinen, mutta nyt tarkemmassa katsannossa Joakimin silmät näyttävät muljottavan päästä ja Annalla on outo lempeänviekas ilme kasvoillaan. Taidan katsoa sitä yhä liian läheltä. Vaikutelma paranee varmasti siinä vaiheessa, kun sen saa seinälle.

Aloitin ristiinnaulitsemis-ikonin. Se eteni vauhdikkaasti: seuraavaksi pääsen (joudun?) kasvojen tekoon. Kädet maalaan edelleenkin sellaisiksi, että ne muistuttavat avaruusolennon käsiä. Sormissa on jotain luonnotonta. Tämä ongelma on ollut ikoneissani ihan ensimmäisestä lähtien.

Sota, sattumanvaraisuus, ja kohtalo

Olen viime aikoina palannut sotahistorian pariin. Sitä ei voi harrastaa jatkuvasti – se on liian ahdistavaa. On pidettävä taukoja, on sulateltava luettu, on mietittävä uudestaan ihmiskäsityksensä. On vahvistuttava.

Jukka L. Mäkelän Taipaleenjoki ansaitsisi klassikon aseman talvisodan kuvausten joukossa. Toivottomalta vaikuttavan taistelun kuvaus tulee suoraan iholle. Lukijan kämmenet hikoavat ja tapahtumat voivat tulla uniin. Alpo Reinikaisen Taipaleenjoen tulessa kertoo samasta kohtalokkaasta taistelusta. 20-vuotias vänrikki kertoo kokemuksistaan elävästi: taistelutoverit eri murteineen ovat todellakin ihmisiä elävästä elämästä – jos näin voi sanoa. Monelle Taipaleenjoki oli lyhyeksi jääneen elämän päätös.

Miksi joku kuolee ja toinen selviää? Missä on se todellisuuden leikkauspiste, jossa kohtaavat sattuma ja kohtalo?

by Ninni

Astianpesukone in memoriam

Astianpesukone taitaa olla tiensä päässä. Pian se siirtyy sinne, minne kodinkoneet menevät kuoltuaan, eli kaatopaikan romutaivaaseen. Se ihan yksinkertaisesti ei pese; se kieltäytyy täyttämästä sitä tehtävää mitä varten se on tähän maailmaan tehty. Se ei pese, mutta vinkuu sitäkin enemmän. Pieni punainen valo vilkkuu kuin hädissään ja kone ilmoittaa tasaisin väliajoin, että iii-iik, iii-iik, iii-iik. Koiratkin ovat jo niin tottuneita koneen outoihin ääniin, etteivät ne edes vaivaudu haukkumaan.

Kiitos pestyistä astioista, kone. Lepää rauhassa.

Seuraavaksi..

..maalaan ristiinnaulitsemisen. Ikonin malli löytyi netistä viime yönä.

 

by Ninni

Jumalallisesta enkelimäiseen

Keskustelimme eilen PuoLiskoisen kanssa Abrahamista ja Iisakista, valmiudesta uhrauksiin, Jumalan vaatimuksista et cetera. Minä tulin siihen tulokseen, että en missään olosuhteissa uhraisi PuoLiskoista, en vaikka kuulisin minkälaisen Jumalan äänen. En myöskään uhraisi koiriamme. Pahoittelut – en vain kykene. Rakastan liikaa. Jumala ei kai tekisi liittoa minun kanssani. Sille ei voi mitään.

Jumalallisista asioista puheen ollen: ihmettelen näitä kaikenlaisia työryhmiä ja aivoriihiä, jotka pohtivat miksi niin monet eroavat kirkosta, ja kuinka heidät saisi pysymään mukana. Miksi pitäisi ajatella aina niitä lähteviä, miksi ei koskaan ajatella niitä jääviä? Joskus kaikkein viisain teko on olla tekemättä yhtään mitään. On nimittäin helpompaa tehdä hulluja uudistuspäätöksiä, kuin pyörtää niitä takaisin järjen palattua päähän.

Jumalallisesta enkelimäiseen: sainpa kaksi serafiani valmiiksi! Kauan niiden kanssa tuli tuhrattuakin. Viime kesänä maalasin kesäkurssilla kaksi kuvatusta, jotka sitten kiukuspäissäni pesin pois (ikonilauta kestää yleensä ainakin yhden tällaisen mielenmuutoksen), koska lopputulos oli niin riemunkirjava ja armollisessakin katsannossa kammottavan huono. Maalasin uudemman kerran, uuden mallin mukaan. Se aiempi ylitti kykyni, joten valitsin ihan yksinkertaisen mallin, sellaisen, jossa siiivet eivät ole niin sumpussa.

by Ninni

Ja minä luen..

..Yrsa Steniuksen sanoja Albert Speeristä. Merete Mazzarellan tulkintoja Sakari Topeliuksesta. Novelleja ja romaaneja Alice Munrolta ja Joyce Carol Oatesilta. Marraskuu myös nukuttaa, saa unen valtakunnan vaikuttamaan varteenotettavalta vaihtoehdolta tälle todellisuudelle. Marraskuu on aika sytyttää kynttilät ja käydä vierailuilla. Marraskuu on teatterin aika, aika nähdä Kaaos ja pitää siitä.

Valaan vatsoja

Joona-ikonini on edelleenkin työn alla. Valaan silmä tuottaa ongelmia ja ystävällinen ikonimaalaritoveri lähettää sähköpostitse valokuvan oikeasta valaskalan silmästä, jos siitä olisi apua. Tällä hetkellä valaani silmä on ruskea. Se on kuin mikäkin veden valtakunnan Rudolf Valentino ja minä olen epätoivoinen.

Eräänä päivänä Joonan kirja näyttäytyy aivan toisessa valossa, erilaisessa kuin koskaan aiemmin. Niinhän se on, tästä on kyse: suljemme itsemme valaan vatsaan yrittäessämme paeta asioita, jotka meidän pitäisi tehdä. Niin tekee meistä jokainen, ei vain profeetta Joona. Valaan vatsa voi tuntua jopa miellyttävältä vaihtoehdolta: siellä on turvallista ja pimeää ja lämmintä. Seinät ovat lähellä ja samoin katto.

Mutta pitkän päälle valaan vatsa käy ahtaaksi ja inhottavaksi paikaksi. Ihminen alkaa kaivata taivasta ja tilaa ympärilleen. Silloin sen ymmärtää: olen jättänyt tekemättä sen, mitä piti. Olen paennut. Olen valinnut löyhkäävän ahtaan luolan avaran, kauniin maailman sijasta. Onneksi sieltä pääsee kuitenkin pois.

Oikeastaan Jumala ei sulje ihmistä suuren kalan vatsan vankilaan, vaan me teemme sen itse. Ja tulemme ulos kun olemme valmiita.  

by Ninni

Rajat ovat tärkeitä

Lauantai-iltapäivää sulostuttaa tuli kaakeliuunissa. Se rätisee ja lasin takana liekit tanssivat omia kuvioitaan. Lopulta jäljellä on oranssinpunainen hehku ja hiillos, asioiden ennustettava lopputulos.

N-koirat nukkuvat päiväunet sylissäni. Nautimme yhdessä tulesta – siitä, että on lämmin. Radiossa nuori mies, tai nuoret miehet, peräävät oikeuksiaan. Niitä perää nykyisin kovin moni. Velvollisuuksista ei sen sijaan puhuta mitään. Taitaa olla jo sananakin vanhentunut ja tylsä. Eletään uudenlaista aikaa ja kaikki on hyväksyttävä. Epäilyksille ja eettisille vakaumuksille ei ole tilaa, ei ainakaan jos ne ovat ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa. Tiedonvälityskin on korvattu tunteenvälityksellä: media pyrkii luomaan tunnemyrskyjä, jotka viihdyttelevät ja kiihdyttelevät meidät läpi pimenevän syksyn. Asiasisällön puute saa toki jotkut ahdistumaan, mutta kai sentimentaalisuuden pitää vain riittää.

Joonan kuulumiset

Eilen ikonimaalattiin. Tähän asti profeetta-parkani on elänyt elämäänsä suttuisessa ikonissa, josta puuttuivat reunat ja rajaukset. Nyt reunukset on tehty: ylä- ja alareunassa on sentin rajaus ja sivuilla puoli senttiä. Rajat on maalattu kauniilla vaaleanpunaisella, melkein samalla värillä kuin ikonini taivas. Lisäksi tein kaikenlaista pientä, mutta sitäkin välttämättömämpää siistimistä. Tiplu sinistä väriä mereen, hiukan ruskeaa vuoriin, keltaokraa rakennuksiin. Yleisvaikutelma siistiytyi huomattavasti.

Rajat ovat tärkeitä, ikonissakin. Ne kertovat mistä jokin alkaa ja mihin se loppuu. Rajat määrittelevät meren ja maan, kaupungin ja vuoret. Ilman niitä taitaisi maalaus olla vain turhaa sekoilua ja sottaamista.       

by Ninni

Ikoniahdistus, osa ties-kuinka-mones

Se on silmieni edessä tässä työpöydällä. Se vaivaa mieltäni. Tahtoisin tehdä jotain auttaakseni sitä, mutta olo on avuton. Ikoninihan se siinä, profeetta Joona kummallisen vihreän kalan vatsasta punnertamassa ulos, ylös, kohti ihmisten maailmaa ja Niniveä.

Valaan maalaaminen vihreäksi tuntui aluksi hyvältä idealta. Nyt en enää tiedä oliko se niin hyvä. Toisaalta en osaa kuvitella mitään muutakaan väriä sille.

Edellinen ikonimaalauskerta oli painajaista. Ensin maalasin aiemmin tekemäni violetit yksityiskohdat umpeen (eivät ne näkyneet ikonissa hämärässä valaistuksessa) ja vaihdoin violetin ihan vaaleanvihreään – melkein valkoiseen. Tulokseksi tuli koulun liitutaulua muistuttava valas, jolle lapsi on piirustanut kummallisia kuvioita.

Epätoivoisena siirryin rajaamaan kalaa. Kokeilin taas sitä melkein-valkoista – eihän se toiminut. Vaihdoin mustanvihreään, hyvin tummaan sävyyn. Se toimi paremmin, mutta ei ole kaunis. Nyt olen aivan sormi suussa, en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka aloittavat ikonin ja jättävät sen kesken siirtyen johonkin toiseen aiheeseen.

by Ninni

”Sinä muutit tulen liekin kasteeksi ja villihärän raivon rukouksilla kesytit..”

Näin kuvataan pyhää Teklaa, jonka muistopäivä on tänään. Pyhä Tekla on ensimmäinen naismartyyri ja jo siksikin tutustumisen arvoinen. Millainen on ollut ihminen, jonka haudalta vielä tänäänkin hakevat apua niin muslimit kuin kristityt? Millainen on ollut nainen, joka ei ottanut maallista huomioon, ei säikkynyt tulta eikä petoja – näin pyhästä naisesta kerrotaan troparissa.

Pyhä Tekla oli ehkä heitä, joiden toiminnan suunta on ollut ylös ja sivuille: ylös, kohti Jumalaa kurkottava sielu ja sivuille suuntaavat ajatukset ja pyrkimykset auttaa lähimmäisiä. Toinen vaihtoehto voisi olla kääntyä sisään ja suuntautua alaspäin, eli käpertyä itseensä ja kuivua sinne hakien virvoitusta alhaalta viettimaailmasta ja aineellisesta. Pyhä Tekla taisi valita oikein kärsimyksistään huolimatta.

Kaikkien omistautumisen taso ei tietenkään yllä korkeuksiin. Ei ole mahdollista hivellä käsillä pilviä ja pallotella aurinkoa, kun sieni ja ruohokin jo tuntuvat olevan niin korkealla. Mutta parempi pieni hyvä yritys kuin ei mitään!

Tänään olimme ikonimaalauksessa. Minun profeetta Joonani on saanut taustakseen kauniin, hennon vaaleanpunaisen taivaan – iltaruskon värisen! Joona on puoliksi valaan (tai suuren kalan, jos uusi käännös miellyttää enemmän) sisuksissa ja se valas on vihreä. Vihreän pohjavärin päälle olen jo ehtinyt maalaamaan yksityiskohtiakin, violetteja suomuja ja eviä. Tuntui vaikealta lopettaa maalaaminen tänään. Tuntui kuin sitä olisi voinut jatkaa vaikka yöhön asti.    

by Ninni

Kuvia viikon varrelta

Tämä viikko on kulunut käsittämättömällä nopeudella. Tuntuu kuin aivan äsken olisi ollut maanantai ja ikonimaalauskurssi alkanut. Mielenkiintoista muuten, että tämän viikon aikana nähdyt unet ovat olleet vielä tavallistakin omituisempia.

Tässä kuvassa minä maalaan Joona-ikoniini merta. Kuva on kurssin viimeiseltä päivältä, lauantailta, joka jäi meiltä hiukan kesken – minun syyni, kun vaadin PuoLiskoista kanssani kultasepänliikkeeseen. Merestä tuli kuitenkin kauniin sininen, ainakin minun mielestäni.

 

PuoLiskoinen työstää mirhantuojanaisten ikonia. Hänen tämänkertaiseen työhönsä on tulossa kauniita värejä: vaaleanpunaista, toffeenruskeaa, tulipunaista.

 

Minun Johannes Edelläkävijäni värit ovat erämaaelämään sopivan karut ja kuivat. Eräs kurssilaisista kuvasi Johannekseni silmiä ”pelästyneen näköisiksi”. Toivottavasti se oli näköharha!