.. ja tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti! Ikonimaalauksen kevätkurssi kesti viikon ja vei mielestä maalliset turhuudet, myös blogi-paran. Sain valmiiksi Joakimin ja Annan kohtaamisen. Ensin olin siihen valtavan tyytyväinen, mutta nyt tarkemmassa katsannossa Joakimin silmät näyttävät muljottavan päästä ja Annalla on outo lempeänviekas ilme kasvoillaan. Taidan katsoa sitä yhä liian läheltä. Vaikutelma paranee varmasti siinä vaiheessa, kun sen saa seinälle.
Aloitin ristiinnaulitsemis-ikonin. Se eteni vauhdikkaasti: seuraavaksi pääsen (joudun?) kasvojen tekoon. Kädet maalaan edelleenkin sellaisiksi, että ne muistuttavat avaruusolennon käsiä. Sormissa on jotain luonnotonta. Tämä ongelma on ollut ikoneissani ihan ensimmäisestä lähtien.
Sota, sattumanvaraisuus, ja kohtalo
Olen viime aikoina palannut sotahistorian pariin. Sitä ei voi harrastaa jatkuvasti – se on liian ahdistavaa. On pidettävä taukoja, on sulateltava luettu, on mietittävä uudestaan ihmiskäsityksensä. On vahvistuttava.
Jukka L. Mäkelän Taipaleenjoki ansaitsisi klassikon aseman talvisodan kuvausten joukossa. Toivottomalta vaikuttavan taistelun kuvaus tulee suoraan iholle. Lukijan kämmenet hikoavat ja tapahtumat voivat tulla uniin. Alpo Reinikaisen Taipaleenjoen tulessa kertoo samasta kohtalokkaasta taistelusta. 20-vuotias vänrikki kertoo kokemuksistaan elävästi: taistelutoverit eri murteineen ovat todellakin ihmisiä elävästä elämästä – jos näin voi sanoa. Monelle Taipaleenjoki oli lyhyeksi jääneen elämän päätös.
Miksi joku kuolee ja toinen selviää? Missä on se todellisuuden leikkauspiste, jossa kohtaavat sattuma ja kohtalo?
Älä hyvä ihminen lue niitä sotakirjoja, sota on pelkkää sikamaista tapamista. Räkää ja suolenpätkiä. Maalaa ikoneja, niiden maalaaminen sentään antaa ihmiselle rauhallisia ja keskittyneitä hetkiä. – Hyvää kevättä ja kesää!
Heipä hei, kiitos kommentista – anteeksi kun vastaaminen kesti! En ole vähään aikaan blogissa käynytkään, minä laiskuri.
Niin, sota ON kauheaa, ja tappaminen on etovaa touhua. Olen aina ajatellut, että jos jotkut ihmiset ovat sen pystyneet elämään läpi, niin minun edes pitäisi pystyä lukemaan siitä.. Silti se joskus saa mielen apeaksi.
Ikonimaalaus tosiaankin on hyvin rauhoittavaa. Rakastan emulsion (kananmunan keltuainen + kuiva valkoviini) tuoksua, pöllyävän ilmavia värejä, ja ikonilaudan tuntua. En oikein enää osaa kuvitella elämää ilman maalausta, vaikken olekaan taitava.