Blogissa on ollut hiljaista, mutta täytyy minunkin kommentoida historiallisia hetkiä. Syy- ja seuraussuhteista johtuen itäraja on kokonaan suljettuna parin viikon ajan. Syy- ja seuraussuhteita voi alkaa keriä auki Ukrainan sodan alkamisesta. Se alkoi Krimin valtauksesta, mutta kuten tiedämme, länsimaat sulkivat siltä vielä silmänsä. Laajamittainen sota alkoi 24.2.2022. Länsi ryhdistäytyi vastustamaan Venäjän hyökkäyssotaa, tuli pakotteita ja sanktioita. Venäjää kiukutti lännen sekaantuminen sen laittomaan sotaan ja he ovat vastanneet törkeällä kielenkäytöllä, pähkähullulla propagandalla, ydinaseilla uhkailemalla ja hybridioperaatioilla. Erään sellaisen seurauksena raja piti sulkea. Venäjä ohjasi tänne laittomia maahantulijoita ja näiden ihmisten taustoista ei tiedetä ainakaan mitään hyvää.

Uskon suurimman osan toimittajista kannattavan mahdollisimman avointa rajapolitiikkaa. Heti rajan sulkemisen jälkeen toimittajat ovat jakaneet juttuja, joissa milloin mikäkin ”asiantuntija” sanoo rajasulun hyödyttävän Putinia. Valitut asiantuntijat ovat ihan sattumalta siis näitä, jotka kannattavat avoimia rajoja. Toisella tavalla ajattelevia ei haastatella.

Suomi sulki rajansa vähitellen, asema asemalta, yrittäen antaa Venäjälle mahdollisuuden lopettaa operaationsa. Sitähän se ei tehnyt. Kansan suuri enemmistö kannatti rajan sulkemista kokonaan ja poliitikot toimivat. Mutta päätös on silti vasta päätös. Sen pitäminen on asia erikseen. Uskon venäläisten jatkavan operaatiotaan rajasulusta huolimatta. Olisin mielelläni väärässä, mutta Venäjän tuntien se ei ole todennäköistä. Mitä Suomi tekee silloin, kun media alkaa tuutata ilmoille kuvia pakkasessa palelevista Jemenin pojista rajalla? Tulemme kenties näkemään paljaita nilkkoja ja tennareita, selän paljastavia farkkuja, pipottomia päitä ja muuta vastaavaa. Pysyykö raja silloin kiinni, vai onko se vain leikisti kiinni? Itse uskon suomalaisen silloin olevan kilttiä poikaa: teltat pystytetään ja kaikki haluavat pääsevät sisään. Me pelkäämme eniten mainehaittaa ja EU:n nuhtelua, emmekä tänne mahdollisesti pahat mielessä soluttautuvia ihmisiä. Olisin tässäkin asiassa mielelläni väärässä ja sen tulee näyttämään aika.

Yllätys – tai sitten ei 

Joillekin Venäjän hyökkäyssota oli yllätys. Minulle se ehkä oli järkytys sotarikoksineen, mutta en voi sanoa olleeni kovin yllättynyt. Rajaseudulla kasvaneella ihmisellä on oma näkemyksensä naapurista. Leikin leikkejäni Salpalinjan panssariesteiden ja bunkkerien läheisyydessä. Siellä sotaa ei päässyt unohtamaan.

Venäjän luonne taitaa olla sellainen, että se ei uhkaa ollessaan köyhä ja heikko. Kun se saa rahaa ja varustautuu, niin alkaa taas se ikivanha pyrkimys laajentua. Ei siinä paljon paina allekirjoitetut sopimukset tai takuut. 90-luvulla Venäjä allekirjoitti sopimuksen, jossa se sitoutuu kunnioittamaan Ukrainan suvereniteettia ja sen rajoja. Paljonpa se sopimus on Ukrainaa nyt auttanut. Jos Venäjä haluaa sodan, niin se tekaisee siihen aina syyn. Niin on ollut maailman sivu, niin oli myös talvisodan aikaan vuonna 1939.

Suomen liittyminen Natoon oli pitkästä aikaa fiksuin päätös, jonka olemme tehneet. Sataprosenttista suojaa sodalta ei tietenkään voi saada, mutta jäsenyys Natossa nostaa kynnystä hyökätä tänne. Natoon kuuluvat maat ovat aseistaneet Ukrainaa – joka ei kuulu Natoon – ennen näkemättömällä voimalla. Venäjä voi vain kuvitella mikä tilanne olisi Nato-maan ollessa hyökkäyksen kohteena.

Mistä saa puhua

Olen huomannut, että ihmiset ovat hiukan epävarmoja siitä, mistä nyt saa puhua. Saako puhua sodan pelosta, vai hyödyttääkö se Putinia. Saako olla maahanmuuttokriittinen, vai hyödyttääkö sekin Putinia. Minusta näistä asioista voi hyvin puhua, satoipa se sitten Putinin laariin tai ei. Olen kuullut hoitajien joutuneen tyynnyttelemään hoitokotien pelokkaita vanhuksia ihmisten lompsiessa rajan yli; sotamuistot ovat heränneet vanhusten mielessä ja laittomat maahantulijat ovat sekoittuneet heidän mielessään venäläisiin joukkoihin.Pitää meillä olla jotakin sellaista, jolla voimme rohkaista ja tukea vanhoja ja myös lapsia ja nuoria.

Itse ajattelen asiasta niin, että diplomaattinen suukopu on vielä kaukana sodan syttymisestä. Suomi on Nato-maa ja pian saamme Yhdysvaltojen kanssa DCA-sopimuksen. Ne ovat vahva suoja. Lisäksi Suomi ei ole ehkä kaikkein houkuttelevin kohde hyökätä. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin maamme ei voi kerskua rikkailla luonnonvaroillaan, kuten esimerkiksi Ukraina. Meillä on paljon metsää ja korpea. Ne ovat meille rakkaita, mutta hyökkääjälle eivät.

Euroopassa on sellaisia kipupisteitä, jotka olisivat todennäköisempiä aggression kohteita. Jos olisin moldovalainen tai georgialainen, niin en nukkuisi öitäni kovin hyvin. Nuo maat ovat aivan varmasti Venäjän tähtäimessä. Jos puhutaan meidän lähialueistamme, niin Liettuan ja Puolan rajalla Suwalkin käytävä on Venäjälle tärkeä alue. Se erottaa Venäjälle kuuluvan Kaliningradin Valko-Venäjästä. Jos Ukrainan sota laajenisi, niin Venäjä melko varmasti lähtisi tavoittelemaan tuota käytävää. Baltian maat ovat muuten nekin Suomea huonommassa asemassa, koska ne ovat maa-alueeltaan pieniä ja niissä asuu pieniä kansoja. Niistä puuttuu se syvyys, joka Suomella on. Jos Venäjä ottaisi haltuunsa Suwalkin käytävän, niin se myös saisi Baltian maat eristettyä Nato-liittolaisistaan ikävin seurauksin.

Järjellä ajatellen Venäjän ei kannattaisi tavoitella suoraa konfliktia Naton kanssa. Tällä hetkellä Nato on ylivoimainen. Voidaan tietysti kysyä miten rationaalinen toimija Venäjä on. Propagandasta päätellen koko kansa – tai ainakin hallinto – on menettänyt järkensä. Uusnatseista, narkkareista, banderalaisista ja fasisteista raivoava Rossija 1-kanava ei lakkaa hämmästyttämästä. Venäjä on lännen suhteen kuitenkin pysytellyt hybridioperaatioiden tasolla lähtemättä sotilaalliseen konfliktiin. Lännen ei silti ole syytä levätä laakereillaan, vaan valitettavasti meidän on varustauduttava, jotta Naton pelote pysyy sellaisena, ettei Venäjä koe kiusausta hyökätä. Meillä on nyt edessämme viiden tai kymmenen vuoden etsikkoaika, jonka aikana tämä on tehtävä. Otetaan esimerkkiä Puolasta, joka alkoi varustautumisen jo Krimin valtauksen jälkeen. Neuvostoliiton alistama Puola on Euroopan kova realisti, mitä itänaapuriin tulee. Edessämme taitaa olla uusi kylmän sodan aika.