Avainsana: filosofisesti

by Ninni

Joulupuu on jukerrettu…

.. ja sen kynttilät sammuneet! Kiitos tästä riisutusta joulusta kuuluu perheemme uusimmalle jäsenelle Lakulle. Viisikuukautinen ei malttanut jättää kuusta rauhaan: ensin kokeiltiin hauskanpitoa koristeiden kanssa, ja sitten rohkaistuttiin jukertamaan itse kuusta. Laku harvensi joulupuuta päästäkseen paremmin juomaan sen vedet. Ilmeisesti metallilta ja havulta maistuva vesi on makuelämyksenä parempi kuin oman kupin tuore ja raikas.. Viimeistelyvaiheessa se järsi kynttilöiden sähköjohdon poikki – tulkoon pimeys!

Ei silti ole syytä vajota synkkyyteen, sillä ehtihän kuusi tuottaa iloa toiseen joulupäivään asti. On se parempi kuin ei mitään!

Perinteiset kirjalahjat ovat pitäneet mielen iloisena ja aktiivisena. Pieniä asioita ei ehdi suremaan, kun on niin paljon hyvää luettavaa. Niska- ja hartiasärky tosin varoittelee saapumisestaan, tuo jokajouluinen kutsumaton vieras.

S niin kuin siirto

Ennen joulua selvisi sekin, että me joudumme muuttamaan pois Mynämäeltä muutaman vuoden sisään. PuoLiskoisen työpaikka siirtyy pääkaupunkiseudulle ja me sen mukana. Turun Sanomia myöten tätä siirtymisprosessia on puitu, kansanedustajissa asti on oltu puolesta ja vastaan. Sisäministeri on nyt asian kaikessa viisaudessaan päättänyt, niin että se siitä. Varsinainen Suuri Muutos tapahtunee joskus vuonna 2016-2017.

Minä olen kiintynyt tähän seutuun, ja olen alkanut pitää tätä omaa kuntaa ihan aidosti kotikuntanani. Lähteminen ei ole helppoa, varsinkin kun täällä on niin mahtavia ja lämpimiä ihmisiä, joista pitää erota. Tiesin jo naimisiin mennessäni, että P´Liskoinen on siirtovelvollinen ja vietin suurimman osan 90-luvun alkua siirtoa peläten. Silloin sitä ei tullut, mutta en kai koskaan lakannut mieleni pohjalla sitä pitämästä, koska tämä ei minulle tullut niin suurena yllätyksenä kuin joillekin toisille. Toki lähtö on myös helpompi meille, koska meillä ei ole lapsia huolehdittavana: koulujen vaihtoa ja kaveripiirien särkymisiä.

Uskon ihan aidosti siihen, että harva asia tässä maailmassa on pelkästään negatiivinen. Useimmista meille tapahtuvista asioista pystyy löytämään sekä hyviä että huonoja puolia. Pääkaupunkiseudulle (olipa kyseessä sitten Espoo, Järvenpää, Kerava, mikälie – ehdotuksia otetaan vastaan) siirtymisen hyvät puolet voisivat olla..

  1. Pakko muuttaa pois isosta talosta ja pienempään asuntoon! Pakko luopua turhasta roinasta. Pakko miettiä, mikä oikeasti on tarpeellista. Siivottava pinta-ala pienenee!
  2. Pääkaupunkiseudun kulttuuritarjonta on vailla vertaa.
  3. Uusi asuinpaikka tarkoittaa uusia tuttavuuksia, uusia elämyksiä. Se tarkoittaa myös vanhoja tuttavuuksia, jotka voi uudistaa. Sukulaisia. Koulukavereita.
  4. Helsingissä on valtava määrä kaikenlaisia kauppoja (no, en tiedä onko tämä nyt niin hyvä asia, jos ajatellaan tuota ykköskohtaa), ja erityisen mahtavia kirjakauppoja.
  5. Jos muuttaisi Järvenpäähän, niin kirkkomatka lyhenisi, ja kotikirkoksi tulisi yksi ihanimmista ortodoksikirkoista, joita maamme päällään kantaa. Tämä ei ole mikään ihan pieni etu.

Näin minä olen tätä asiaa ajatellut. Lisään vielä, että elämälle on yksi asia luonteenomaista, ja se on muutos. Sitä ei voi useinkaan estää, siihen ei voi aina vaikuttaa, eikä se välttämättä ole oman mielemme mukainen. Oikeastaan ainoa, mihin voi vaikuttaa, on oma asenne sitä kohtaan.

by Ninni

Kurssien kulta-aika

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, kun postilaatikossa odottaa kansalaisopistojen kurssitarjontaa esittelevä vihkonen. Siivetön ystävänne on kansalaisopiston palveluiden käyttäjä, joten vihko selataan kiinnostuksella läpi tässä taloudessa.

Mutta mitä kummaa silmiini sattuikaan! Aivan uudenlaiset kurssit ovat saapuneet iloksemme ja kyseenalaiseksi hyödyksemme. Miltä kuulostaa ”Kesytä kodin tavarakaaos”, vetäjänä luottamusta herättävällä tittelillä varustettu ihminen, nimittäin ammattijärjestelijä?

Olemmeko oikeasti tulleet tilanteeseen, jossa koti ei järjesty ilman apua? Emmekö todellakaan osaa hankkiutua joutavasta romusta eroon omin voimin? Ja mikä ihme on ammattijärjestelijä? Missä sellaiseksi voi kouluttautua? Kestävätkö opinnot pitkäänkin, ja mitä kummaa niihin kuuluu?

Tavarapaljoudessa elävällä on vaihtoehtoja. Ensimmäinen on sopeutua elämään tilanteensa kanssa. Oman sisäisen hamsterinsa kanssa voi päästä sopuun. Jos tilat riittävät, voi ylimääräisen jemmata vinttiin, tai mahdolliseen piharakennukseen – jokainen tietää kyllä paikat. Toinen vaihtoehto on tarttua työhön. Se lienee epäsuosittu valinta, sillä eihän kukaan tahdo vapaaehtoisesti uhrata aikaansa tylsään tavarain lajitteluun. Totisesti, niitä on hauskempi ostaa kuin sortteerata, eikö niin?

Toinen vaihtoehto edellyttää tiettyä omien toimintatapojen ja tarpeiden uudelleen arviointia. Se voi olla jopa fyysistä työtä vaativampi prosessi. On kysyttävä: tarvitsenko tätä? Tarvitsenko todella? Mitä merkitsee tarve? Sehän on eri asia kuin halu, eikö niin? Kyseessä on todellakin filosofinen ja semanttinen myllytys, jonka seurauksena koko maailmankuva voi muuttua. Itseviha voi sekin nostaa päätään, kun noteeraa hullunkauppansa ja mielipuoliset ostoksensa. Se vain on kohdattava, muu ei auta.

Jos ihminen on ollut valmis käyttämään vaikkapa tunnin palkkansa ostokseen, niin eikö silloin ole velkaa silloiselle mielialalleen (ja kuluttamalleen rahamäärälle) järjestämään turhaksi osoittuneelle tavaralle loppusijoituspaikan? Se voi olla paikallinen kirpputori – yllättävän moni ottaa vastaan myös lahjoitustavaraa, eikä toimi pelkästään osta ja myy -periaatteella – tai pelastusarmeija. Joskus joku tuttava voi tarvita jotain sellaista, joka itselle on tarpeeton. Kannattaa kysellä ihmisten tarpeista – joku toinen voi aidosti ilahtua itselle turhasta tavarasta. Olenpa minäkin, siivetön, lahjoittanut ystäväpiirin kautta kaikenlaista aina huulipunasta vaatteisiin, kirjoihin ja koruihin. Kannattaa nähdä lahjan vastaanottaja hyväntekijänä: hän vapauttaa sinut tarpeettomasta maallisesta materiasta.

Kolmas konsti on sitten turvautua kansalaisopiston kurssiin. Se voi johtaa joko ensimmäiseen tai toiseen toimintatapaan. Ostos siinäkin silti tapahtuu: käytät n euroa kuullaksesi itsestään selviä asioita. Noinkohan joku oikeasti palkkaisi kotiinsa ammattijärjestelijän hankkiutumaan romusta eroon? Sitä on jo vaikea kuvitella.

PuoLiskoinen on kunnostautunut: isänsä auttamana on perannut meidän tavarakaaostamme, ihan ilman mitään konsulttien apua. Olo on jo kevyempi ja autotalli tilavampi.

by Ninni

Siivoamisen filosofiaa

Siivotessa tuntuu, kuin putoaisi maailman reunan yli. Todellisuus muodostuu vain imurista, mopista, ajasta, ja tilasta. Aika on se aika, joka kuluu huone x:n siivoamiseen – onko aikaa riittävästi niin, ettei siivoaminen viivytä ruoan valmistumista? Vai pitääkö huone jättää siivottavaksi ruoan jälkeen? Tila ei ole mikä tahansa tila, se on lattiapinta-ala, joka on käytävä läpi imurilla ja mopilla. Tilaa täplittävät huonekalut, jotka myös on imuroitava. Tilaa saastuttavat koiran karvat (niitä meillä riittää), joiden eksistenssin huomaa kunnolla vasta silloin, kun niistä yrittää parhaansa mukaan päästä eroon.

Eräs viisas vanhempi rouva totesi kerran, ettei palkattu siivooja tee koskaan niin hyvää ja perusteellista työtä kuin hän itse. Tästä olen samaa mieltä. Palkkatyöläisyyteen nyt yksinkertaisesti kuuluu pieni lusmuiluvaraus. Tästä eri mieltä olevat voivat hiljentyä miettimään kuinka paljon he itse käyttävät työaikaa facebookissa, yksityispuheluja puhuen, tai epävirallisella tauolla. Niinpä niin. Miksi siivooja olisi yhtään erilainen? Kun palkkaat siivoojan, niin silloin (alitajuisesti) olet valmis tinkimään siisteydestä kotonasi, eikä siinä mitään pahaa ole, jos itse niin tahtoo.

Meillä siivousnäytelmää seuraa neljä paheksuvaa tummaa silmää: koirat eivät touhuamistani ymmärrä, eivätkä arvosta. Niille koti kelpaa sellaisena kuin se on, karvaisenakin. Koirat eivät pelkää imuria, mutta tuntevat sitä kohtaan tervettä kunnioitusta: saattaahan se puhjeta ärjymään mitä odottamattomimmalla hetkellä.

Siivouksen valmistuttua sitä palkitsee itsensä isolla kupilla vihreää teetä, ja lukemalla Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta:

TÄNÄÄN

Tänään on juuri oikea aika

muurahaisen lentää kuuhun

ja tehdä siellä semmoinen taika

että namusia sataa suuhun.

by Ninni

Keppi ja porkkana

Pelot ovat keppejä ihmisen selässä, toiveet ja unelmat taas porkkanoita silmäin edessä. Ikävä kyllä porkkana näyttää aina makeammalta silmissä kuin miltä se maistuu suussa. Liian usein päätyy haluamaan jotain, haaveilemaan jostain – ja siinä haaveen toteutumisen kynnyksellä toive menettää arvonsa. Oikeastaan ainoa tapa säilyttää jonkun unelman arvo on pitää huolta sen toteutumattomuudesta. Vain saavuttamattomaan ei koskaan pety. 

Ernst Bloch on filosofoinut tästä teemasta paljon korkealentoisemmin kuin minä, hän kuvaa tätä ilmiötä saavutetun melankoliaksi. Jonkun asian odottaminen ja toivominen ovat aina suurempia kuin itse toiveen toteutuminen. Vähän niin kuin lapsena odotti karkkipäivää ja kun sitten avasi karkkipussin ja maistoi, niin se ei ollut niin hyvää kuin odotuksissa. Karkkipussin rapinasta tulikin haikea ääni.

Biltemassa

Marttyyrin kärsivällisyydellä kestin Biltema-visiitin tänään: PuoLiskoinen tarvitsi vielä jotain osasia koirain aitausta varten. Biltema on kammottava kauppa, ankea sisustukseltaan ja myytävien tuotteiden käyttötarkoitus on usein ainakin minulle hämärän peitossa. Paljon miehiä seisoskelemassa hartaina hyllyjen edessä, sormeillen ruuveja ja muttereita ja työkaluja. Se on minulle vieras maailma.

by Ninni

Suuruudenhulluus

PuoLiskoisella ja minulla on ongelma. Ikonipohjat tuntuvat olevan väärän kokoisia. Kurssimme ohjaaja kertoi sähköpostitse PuoLiskoiskoiselle sen suurimman pohjan koon ja se ei tyydyttänyt minua. ”Liian pieni”, oli järkkymätön tuomioni. Kuningasajatus kun on saada kotiimme suurensuuri ikoni PuoLiskoisen taitavista käsistä. Pohjista pienin tulee minulle ja – kuten odottaa voikin – se taas on mielestäni liian suuri.

Kun sanoin PuoLiskoisella ja minulla olevan ongelman, niin tietyssä mielessä se oli väärin sanottu. Meillä on kaksi ongelmaa. Yksi on ikonipohjien väärä koko ja se on minun ongelmani. Toinen ongelma on sitten pohjien koon kaikkinaisen sopivuuden vakuuttelu ja se on PuoLiskoisen ongelma! Tänään automatkalla kävimme syvällisen semanttisen keskustelun suuren ja pienen käsitteistä ja kaiken suhteellisuudesta. Se helpotti, mutta en voi luvata asian jäävän tähän. Minua vaivaa suuruudenhulluus ja suuruudenhimo.  

Itäiset ihmiset

Tänään meillä oli mielenkiintoinen kohtaaminen venäläisen rouvan kanssa. Se sai minut, itärajan läheisyydessä syntyneen ja kasvaneen, mietteliääksi. Onko meissä itäisissä ihmisissä kansalaisuuteen katsomatta enemmän joustavuutta ja onko joustavuus edes oikea sana kuvailemaan taipumustamme vetää mutkat suoriksi ja olla suurpiirteisiä?

Onko laki ihmistä varten vai ihminen lakia varten? Onko lain mukaan toimiminen aina oikein? On ihmisiä, jotka eivät edes u-käännöstä tee, mutta minä en kuulu heihin.    

by Ninni

Ne pienet asiat

Luin Sylvia Plathin Lasikellon alla. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa! Kuinka hyvin pystynkään samaistumaan Esther Greenwoodin haurauteen ja horjuvaan todellisuudentajuun. Mitä tapahtuu kun herkästä ihmisestä tulee yliherkkä? Miten silloin voi elää, millaisilla asioilla on silloin enää merkitystä?

Yhdessä kohtaa päähenkilö miettii mitä järkeä on peseytymisessä. Sen joutuu kuitenkin tekemään uudestaan seuraavana päivänä ja kaikkihan me kuitenkin kuolemme. Tajuan sen logiikan, vaikka itse jatkankin peseytymistä. Mutta tajuan monien pienten asioiden merkityksettömyyden kuoleman tarjoamaa taustaa vasten. Ja kuitenkin suuri osa ihmisistä puuhailee mielellään juuri niiden pienten asioiden parissa ja kokee ne merkityksellisiksi.

Jos tietäisi varmuudella kuolevansa viikon sisällä, niin millaisiin asioihin käyttäisi aikansa ja mitä murehtisi? Illuusio rajattomasta ajasta vie huomion niihin pieniin asioihin. Joskus pienistä asioista touhutettuaan tulee raskas ja tyhjä olo. Sen kaiken mielettömyys paljastuu ja luuloteltu sisältö katoaa. Minulla on ollut joskus tällaisia hetkiä esimerkiksi kun olen murehtinut jonkun leipomani piirakan makua tai koostumusta. Aivan kuin sillä olisi merkitystä joskus sadan vuoden kuluttua!

Joskus tekee mieli ravita ruumista pelkällä kaurapuurolla. Ihan vain ettei totuus unohtuisi.   

by Ninni

Siivoamisen filosofiaa

Siivoan, koska en halua siivota. Heilutan moppia ja lykin imuria, koska tekisin mieluummin mitä tahansa muuta. Minulle siivous on eräs osoitus siitä, että olen ihminen. Pystyn voittamaan mielihaluni ja tekemään jotain itselleni epämieluisaa, mutta ympäristölle välttämätöntä. Kuka tahansa nimittäin pystyy tekemään asioita, joista pitää – mitä vaikeaa siinä nyt on? Vaikeampaa on tehdä sellaisia asioita, joista ei pidä. Mitä arkisempia ja rutiininomaisempia ne ovat sen suurempi on niiden toistamiseen sisältyvä haaste.

Jos pyrkisin koko ajan karsimaan elämästäni kaiken uhrauksia vaativan toiminnan, niin olisinko silloin enää ihminen? Jos tapahtuisi ihme ja alkaisin nauttia siivoamisesta, niin sitten yrittäisin keksiä itselleni jonkun muun ponnistusta vaativan velvollisuuden. Sen kautta voisin taas tavoitella tavoittamatonta, ihmisen ideaalia.  

Arkisten askareiden tekeminen on myös palvelemista ja minun mielestäni rakkaus on juuri sitä, toisen palvelemista. Ich diene.

Hypokondrikon murheet

Selailin eilen blogilistalta tuoreita kirjoituksia ja silmäni suorastaan iskeytyivät tähän unihalvausta käsittelevään postaukseen. Loistavaa, taas yksi uusi asia pelättäväksi – unihalvaus! 

En ole kokenut tuollaista tilaa ainakaan vielä ja toivon, etten koskaan koekaan. Muistan kerran Turussa heränneeni ja yrittäneeni turhaan nousta sängystä. Jalat eivät kantaneet. En tiedä olivatko ne puutuneet, vai missä vika oli. Oli omituista ja pelottavaa vain maata lattialla ja odottaa jalkojen toimimista. Pää antoi jaloille käskyjä ja jalat eivät totelleet. 

by Ninni

Elämänpaikat, elämänajat

Luin Juha Seppälän romaanin Paholaisen haarukka. Se masensi minua kovasti. Syrjäytyneisyys, osattomuus, tarkoitukseton väkivalta, katkeruus – kaikki se muistuttaa maailman olevan murheen laakso. Seppälän tapa yhdistellä todellisuutta ja elokuvakäsikirjoitusta on hauska ja fiksu, mutta paikoitellen se tekee tarinan/tarinoiden seuraamisen vaikeaksi. Tätä romaania ei ainakaan kannata pitää yöpöydällään ja lukea niinä viimeisinä valveillaolon minuutteina, kun väsymys alkaa vallata alaa ymmärrykseltä.

Mietin lääkitsemistä ja masennusta. Entä jos nykyajan masentuneissa ihmisissä ei ole muuta vikaa kuin väärään aikaan syntyminen. Ihminen voi ahdistua suuressa kaupungissa tehdessään sosiaalista vuorovaikutusta edellyttävää työtä, mutta sama ihminen voisi ehkä olla ahdistuksista vapaa eläessään 50-luvun asutustilojen ja pellonraivaamisen todellisuutta. Tai ehkä ihanneaika löytyy jostain vielä kauempaa menneisyydestä? Kuka tietää – menneisyyden onnettomat ihmiset olisivat voineet olla onnellisempia meidän ajassamme, meidän elämämme reunaehdoilla. Voisimmepa vain kokeilla elämistä eri ajoissa ja paikoissa ja olosuhteissa. Niin jokainen löytäisi oman lokeronsa ja itselle sopivan elämäntavan. 

Minun ihanteellisin elämänpaikkani (ja elämänaikani) löytyisi varmaan keskiajalta, jonkun luostarin mietiskelevästä rauhasta. Tosin pesumahdollisuudet eivät olisi kaksiset ja se olisi paha puute! Ja talvisin kylmyys olisi varmaan aivan liikaa kestettäväkseni, minä kun viihdyn lämmössä. Luultavasti luostarin mietiskelevä rauha rikkoutuisi pian valitukseeni ja vaatimuksiini.

Vappu maaseudulla

Ei serpentiiniä eikä ilmapalloja. Lasi valkoviiniä ja yksi erittäin kuiva omenasiideri. PuoLiskoinen laittamassa riistarisottoa ja avaamassa punaviinipulloa. Lintujen laulua niin, että korvia särkee. Ella Fitzgeraldia CD-soittimessa.

by Ninni

Uudet enteet

Vanha kansa ennusteli linnuista ja säästä tulevia menestyksiä tai onnettomuuksia. Vanhaan aikaan tämä tarkoitti useimmiten maanviljelykseen liittyviä asioita, hyvää tai huonoa satoa. Nykyisin pitäisi kehittää uudet enteet, kun yhä harvemmalle nämä satoihin liittyvät seikat ovat olennaisia.

Näet kolme varista tiellä vuoden ensimmäisenä maanantaina – se voisi tietää työpaikan menetystä. Näinä irtisanomisten aikana toisaalta melkein minkä hyvänsä näkeminen tiellä milloin hyvänsä voisi tietää työpaikan menetystä (kissa, koira, postinkantaja, naapuri). Jos juhannuksena on sateista, niin veromätkyjä on tulossa. Tällaisia pitäisi kehitellä, mutta tietysti se vaatisi monen sukupolven mittaista sään ja elämänilmiöiden samanaikaisuuksien tarkkailua. Eiväthän esivanhempamme nimittäin hatusta vetäneet enteitään, vaan ne perustuivat juuri tiettyjen ilmiöiden samanaikaisuuden toistumiseen.

by Ninni

Jos saisit valita

Eilen oli pakko ottaa puheeksi PuoLiskoisen kanssa eräs asia. Se kuuluu ratkaisemattomien kysymysten piiriin, täysin abstraktia ja akateemista pohdintaa – mutta mielenkiintoista. Nimittäin: jos tietäisit elämästä sen mitä nyt tiedät, niin olisitko halunnut syntyä?

Minusta eläminen on joskus vaivalloista. Ruumiista pitää huolehtia: sitä pitää ruokkia, pestä, vaatettaa ja hoitaa. Sitten ovat kaikki elämiseen kuuluvat byrokraattiset loisilmiöt, verotukset, kauppakirjojen laadinnat, muuttoilmoitukset, ajokorttien ja passien hakemiset et cetera. Elämä voi myös olla aika ahdistavaa. Kehdosta hautaan se on vertailua, kilpailuttamista ja persoonan muokkaamista (joskus melkein väkivalloin) sopivaksi tähän maailmaan ja tähän aikaan. Neuvolat, koulut, yliopistot, sairaalat tuottavat paperijätettä meistä kaikista. 

Minä valitsisin kuitenkin olemassaolon, koska PuoLiskoisen kanssa on nautinto elää ja arvostan elämän pieniä iloja. Muuten en osaa nähdä olemassaoloa ainoastaan hyvänä asiana ja haluttavana olemisen tilana. PuoLiskoinen valitsi myös olemassaolon minua lyhyemmällä harkinta-ajalla. 

V niin kuin Valkyyria

Luin Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin kirjan Valkyyria: miehet jotka yrittivät tappaa Hitlerin. Salaliitto päättyi epäonnistumiseen, mutta silti tätä kirjaa luki jännittyneenä, ihan kuin lopputulos voisi sittenkin muuttua jossain vaiheessa. 

Von Stauffenbergin erehdys oli lähteä oletusten tielle. Olisi kannattanut varmistua Hitlerin kuolemasta ennen vallankaappaukseen tähtäävien toimien aloittamista. Von Stauffenberg kuitenkin oletti käyttämänsä räjähteen olevan niin tehokas, ettei Hitlerillä olisi selviytymisen mahdollisuutta. No – toisin kävi. Seurasi teloituksia, kidutusta, kuulustelua ja lisää teloituksia.