Luin Juha Seppälän romaanin Paholaisen haarukka. Se masensi minua kovasti. Syrjäytyneisyys, osattomuus, tarkoitukseton väkivalta, katkeruus – kaikki se muistuttaa maailman olevan murheen laakso. Seppälän tapa yhdistellä todellisuutta ja elokuvakäsikirjoitusta on hauska ja fiksu, mutta paikoitellen se tekee tarinan/tarinoiden seuraamisen vaikeaksi. Tätä romaania ei ainakaan kannata pitää yöpöydällään ja lukea niinä viimeisinä valveillaolon minuutteina, kun väsymys alkaa vallata alaa ymmärrykseltä.

Mietin lääkitsemistä ja masennusta. Entä jos nykyajan masentuneissa ihmisissä ei ole muuta vikaa kuin väärään aikaan syntyminen. Ihminen voi ahdistua suuressa kaupungissa tehdessään sosiaalista vuorovaikutusta edellyttävää työtä, mutta sama ihminen voisi ehkä olla ahdistuksista vapaa eläessään 50-luvun asutustilojen ja pellonraivaamisen todellisuutta. Tai ehkä ihanneaika löytyy jostain vielä kauempaa menneisyydestä? Kuka tietää – menneisyyden onnettomat ihmiset olisivat voineet olla onnellisempia meidän ajassamme, meidän elämämme reunaehdoilla. Voisimmepa vain kokeilla elämistä eri ajoissa ja paikoissa ja olosuhteissa. Niin jokainen löytäisi oman lokeronsa ja itselle sopivan elämäntavan. 

Minun ihanteellisin elämänpaikkani (ja elämänaikani) löytyisi varmaan keskiajalta, jonkun luostarin mietiskelevästä rauhasta. Tosin pesumahdollisuudet eivät olisi kaksiset ja se olisi paha puute! Ja talvisin kylmyys olisi varmaan aivan liikaa kestettäväkseni, minä kun viihdyn lämmössä. Luultavasti luostarin mietiskelevä rauha rikkoutuisi pian valitukseeni ja vaatimuksiini.

Vappu maaseudulla

Ei serpentiiniä eikä ilmapalloja. Lasi valkoviiniä ja yksi erittäin kuiva omenasiideri. PuoLiskoinen laittamassa riistarisottoa ja avaamassa punaviinipulloa. Lintujen laulua niin, että korvia särkee. Ella Fitzgeraldia CD-soittimessa.