Luin Anais Ninin päiväkirjallisen teoksen Henry ja June. Nämä ovat niitä tekstejä, jotka Anais Nin ensin sensuroi päiväkirjoistaan, koska ei halunnut loukata aviomiestään ja rakastajiaan. Sopivan suureksi kasvanut ajallinen välimatka mahdollistaa tutustumisen tähän erikoiseen kolmen kesken-rakkaustarinaan.

Anais Nin rakastui sekä Henry Milleriin että tämän vaimoon, Juneen. Ensin ajattelin sen olevan vain jokin temppu: nainen sanoo rakastuneensa mieheen ja vaimoon, ettei jätetyksi tultuaan kokisi sitä liian kipeästi. Rakkauden tunne on kuitenkin ollut aito, vaikkakin ailahteleva. Välillä sympatiat ovat olleet miehen puolella ja ajoittain myötätunnon on saanut osakseen vaimo. Anais Nin täyttyy Henry Milleristä niin, että hänen päiväkirjansa sivut alkavat tuoksua ja tuntua Millerin tekstiltä. 

Eniten huomiota saa osakseen Anaisin ja Henry Millerin rakkaussuhde. June on matkoilla, poissaoleva, ja ehkä siksi sitäkin kiehtovampi. Junen kuva muodostuu suureksi osaksi Henryn ja Anaisin kertomuksista. Junen poissaolo on näiden kahden rakkaussuhteen kiihkeintä aikaa. Väistämätön muutos tulee naisen palattua. Kolmio saa kulmansa. 

Minulle Anais Nin ja Marguerite Duras kuuluvat yhteen. Luen näitä naisia vuorottain ja uppoan introspektioon.

Minä en tiedä voisiko kukaan "rakastua" – tai ihastua – PuoLiskoiseen ja minuun pariskuntana. Olemme ehkä liian erilaisia? Meihin ihastuvan pitäisi osata arvostaa täydellistä tasapainon puutetta ja tasapainoa, eräelämää ja kirjatoukkailua, neurooseja ja normaaliutta. Voisiko olla niin, että jotkut PuoLiskoisesta pitävät suvaitsevat minua? Ja sama toisinpäin? Ehkä ihmiset ovat laajempia kuin uskon ja ehkä meitä molempia on mahdollista rakastaa samaan aikaan – en tiedä? 

Yleisön pyynnöstä – kommenttiosasto aukeaa!

Kokonaista kaksi ihmistä on toivonut kommenttiosastoa blogiini. Toteutukoon nyt tämä toive, vaikka en uskokaan tällaisten päiväkirja-tyyppisten blogien niittävän paljon kommentteja.

Luin Marguerite Duras'n nuoruusmuistelman nimeltä Rakastaja. Se kertoo 15 ja puoli vuotta vanhasta koulutytöstä ja hänen ensimmäisestä rakkaussuhteestaan. Taustana on Duras'n kasvuympäristö: 1930-luvun eksoottinen Vietnam (ent. Indokiina), köyhtyvän pienen perheen taistelu kulissien ylläpitämiseksi, kolmilapsisen perheyhteisön monimutkaiset ihmissuhteet ja puhumattomuudet. Ja tietysti rotujen välinen jännite, joka on siirtomaakulttuurissa aina läsnä. Sitä ei voi kieltää: nuoren ranskalaistytön suhde rikkaaseen aasialaismieheen on skandaali.

"Marguerite" (käytän periaatteesta lainausmerkkejä, koska voiko oikeastaan kukaan muisteltu henkilö olla sama kuin se henkilö, joka oikeasti eli tapahtumat siinä ajassa ja paikassa) kokee eroottisen rakkautta sisältävän suhteen, mutta rakkaus ei ole puhdasta. Hänen puoleltaan se ei tähtää avioliittoon eikä ikuiseen onneen: tyttö tietää vaistomaisesti, että hän on levoton ja irrallinen olento, avioon sopimaton. Ja mies, rakastaja, on sittenkin liian heikko. Hänen elämänsä on etukäteen suunniteltu ja vanha isä pitää ohjaksia tiukasti kädessään. Tyttö on hänelle kaunis lapsi ja palvonnan kohde, mutta myös jonkinlainen hyväntekeväisyysprojekti. Missä kulkeekaan prostituution ja anteliaisuuden välinen raja. 

Tässä kirjassa on puhdasta aistillisuutta. Eri rotujen välinen rakkaus tarkoittaa erilaiseen ihoon tutustumista ja siitä seuraavaa aistinautintoa. Pehmeä ja kiehtovan vieraan värinen iho voittaa hetkessä yhteiskunnan säätämät säännöt ja tavat.  

Tyttö on melkeinpä shakespearelaisessa Julian iässä, mutta hän ei ole Julia. 15-vuotiaana hän tutustuu ruumiilliseen rakkauteen tehden sen aikuisen naisen kylmäpäisyyttä ja harkintaa osoittaen. Rakastaja voi olla rakkaustarina, mutta epäpuhdas sellainen. Se on kuin taos, jossa on rakkautta ja jotain muuta – mitä? Uhmaa, epätoivoa, viileää tarkkailijan asennetta, sivustakatsojuutta? Halua rikkoa rajoja, tai halua olla tunnustamatta rajojen olemassaoloa.