Avainsana: politiikka

by Ninni

38 198 + 2

Tuusulan kunnan väkimäärä nousi meidän kahden myötä 38 200 ihmiseen. Kaupan päälle kunta sai kolme ihanaa karvaista asukkia, nimittäin koirat! Ostimme talon elokuussa, ja muutimme juuri ennen syksyn saapumista. Muutto oli taas kerran elämää suurempi koettelemus: tietysti tavaraa hukkui kaikessa hässäkässä, eikä kaikkea kadonnutta vieläkään ole onnistuttu paikallistamaan.

Helsinkiä ei tule ikävä. Santahaminasta jään kaipaamaan mukavia naapureita, mutta täällä on vain niin paljon parempi asua ja elää. Aluksi ajattelin Tuusulan klassiseksi valemaaseutupaikaksi. Se on kunta, mutta kunta, jossa on ainakin kolme tunnetuimpien hampurilaisketjujen ravintolaa, ja pizzapaikkoja ynnä itämaisia ravintoloita. Minun määritelmäni mukaan maaseudulla ei sellaisia ole. Väkeäkin on niin, että pieni kaupunki voisi siitä olla ylpeä. Kaupunkitunnelma on kuitenkin helppoa unohtaa täällä meidän omassa pikku paratiisissamme, jossa suuri tontti ja oma aitaus koirille luovat viihtyisyyttä.

Muuttoja ja muutoksia

Meidän muuttomme aikoihin myös Suomi alkoi muuttua. Päättäjiemme myötävaikutuksella maahan saapui yli kolmekymmentätuhatta – kas, melkein Tuusulan kunnan asukkien suuruinen määrä – erilaisilla motiiveilla varustettuja turvapaikanhakijoita. Useimpien ihmisten myötätunto esimerkiksi Syyrian kristittyjä kohtaan on varmasti aiheellinen, mutta monen ymmärrys loppuu katsellessa terveiden ja vahvojen nuorten irakilais- ja afrikkalaismiesten kansainvaellusta. Suomalaisia on taas ruoskittu sanallisesti: olemme rasistinen kansa, joka ei halua kansainvälistyä. Miksi sitä pitäisikään haluta, jos se merkitsee vaikeassa taloustilanteessa noin miljardin euron laskua veronmaksajille näin alkajaisiksi, ja sen jälkeen suomalaisten palkat polkevan ryysyproletariaatin syntymistä? Se pilkattu Impivaara vaikuttaa ihan hyvältä vaihtoehdolta tässä tilanteessa, varsinkin kun ottaa huomioon kansalaisiin kohdistuvat turvallisuusuhat seksuaali- ja väkivaltarikosten muodossa. ”Tolkun ihmisiä” ovat päättäjämme peräänkuuluttaneet. Jos tuolla ilmauksella tarkoitetaan apatiaan ja välinpitämättömyyteen vaipunutta kuhnuria, niin mielestäni sellaisia on jo ihan tarpeeksi, eikä ainakaan lisää tarvita.

 

by Ninni

Työvoimapoliittinen oivallus

Aloin miettiä tänään, että oikeastaan hyvin varakkailla ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta palkkatyöhön. Jos mietitään esimerkiksi ihmistä, joka pääoma- ja muiden tulojen puolesta elää ilman palkkaakin kuin – no, sanotaanko keskiluokkainen ihminen, niin mihin hän enää palkkatyötä tarvitsee? Eikö palkallinen työ pitäisi säästää heille, jotka oikeasti eivät voi tulla toimeen ilman palkkaa? Tämä ajatus voi tuntua radikaalilta, mutta eipä olisi ihme, vaikka joskus tähän ratkaisuun päädyttäisiin.

Miksi huikean varakas ihminen ei pura toimintatarmoaan vapaaehtoistyöhön, jos kerran jotain on tehtävä? Minä en ainakaan ihaile monimiljonäärejä, jotka tekevät pitkää päivää ”työn sankareina”. Joutavaa hosumista, turhaa touhua. Pitäisi osata lopettaa ajoissa.

by Ninni

34-ihminen

Viime aikoina olen vastaanottanut kummallisia tekstiviestejä. Niiden pääsisältö on kutsu poliittiseen toimintaan: Kokkolan seudulla vaikuttava sosialidemokraattien joukko haluaa "minut" mukaan jakamaan vaalimateriaalia tai muuten vaan auttamaan puoluetta voittoon. Tyydyin pelkästään ihmettelemään näitä viestejä saatuani niitä muutaman, mutta tänään laitoin sitten oikaisua lähettäjälle. Kaikkea hyvää vain vaalityölle, mutta minua ei niissä toimissa tulla näkemään.

Piti oikein varmistaa Kokkolan tarkka sijainti PuoLiskoiselta, jota käytän heti saatavilla olevana karttakirjana. Ihan eri puolella Suomea se on kuin tämä kotikultamme.

Muistan kerran aikaisemmin saaneeni huvittavan tekstiviestin joltakin nuorelta mieheltä, joka kyseli ystäväänsä oluelle lähtemään. Ensimmäinen viesti oli kutsu, ja kun en reagoinut niin hetken päästä tuli patistus: "Mennäänkö sinne kaljalle vai ei". Olisi varmaan pitänyt tarttua tilaisuuteen. Olisi voinut poika kokea elämänsä yllätyksen, kun minä ilmestynkin paikalle kaljoittelukaverin sijasta. Minä, joka en olutta juo ja joka varmasti jonkun 20-vuotiaan silmissä olen varsinainen muinaismuumio.

On outoa saada jollekin toiselle tarkoitettu viesti. Joku etsii seuraani, mutta ei kuitenkaan etsi. Jos tietäisivät numeroni kuuluvan minulle, niin eivät lähestyisi. Lähestyvät numeron vuoksi, väärän sellaisen – kaksi viimeistä on esimerkiksi voinut vaihtaa paikkaa. Kirjoita 43 viimeiseksi ja saat kiinni minut, kirjoita 34 ja se onkin joku muu. Kukahan se Kokkolan suunnan demari mahtaa olla, jolle minun viestini olivat tarkoitettuja? Kenties hän on juuri se 34-ihminen. Varmaan todellinen tarmonpesä ihmiseksi, aktiivinen ja sitoutunut puolueensa tavoitteisiin. Ehkä sellainen ihminen, joka uskoo jonkun tietyn ehdokkaan olevan valtavan paljon parempi kuin muut, sellainen maailmaa parantava ehdokas. Voisinpa itse uskoa samoin. En ole vieläkään omaa äänestyspäätöstäni tehnyt – uhkaa tulla vaikea valinta. 

Pako 1700-luvulle

Olen tänään nautiskellut ruhtinas Potemkinin seurasta. Mistäköhän johtuu, että entisajan ihmiset vaikuttivat niin paljon yksilöllisemmiltä ja persoonallisemmilta kuin monet omat aikalaiset? Kenties televisio on tehnyt meistä kaikista niin samanlaisia, mene ja tiedä. Missä piileskelevät Persoonallisuudet? 

Eräs sukulaiseni kuvaili kerran kolmatta klaaniimme kuuluvaa sanoilla "hän elää menneisyydessä". Mahdanko itse olla samaa maata? Historiallisista henkilöistä lukeminen muuttaa aika- ja ihmiskäsitystä. Esimerkiksi Potemkin: Katariina Suuren suosikki ja vallan jakaja, silti hänelläkin vain se oma pieni hetkensä, kahden vuosiluvun väliin sisältyvä elämänaika. Takana loppumaton menneisyys, edessä päättymätön tulevaisuus, keskellä ihmisen elämä sittenkin niin lyhyenä.  

by Ninni

Joululiikenne sujuu rauhallisesti..

.. ja miksei sujuisi? Me emme ainakaan ole tukkimassa sitä. Emme vietä tuntikausia kireinä autossa istuen, sylissä joku kaamea suklaarasia tai pakkokukka viemisinä ja mieli pahana. Sen sijaan olemme täällä: kuusi on saatu sisään ja koristeltukin on jo huomista varten. Olen leiponut maanisella innostuksella ja kunhan tämän postaukseni postaan, niin leivon taas. Iltayö täyttyy kanelin ja muiden mausteiden tuoksusta.

Karitsasta ja Kalevalasta 

Luin Terho Pursiaisen kirjan Karitsan kiukku. Ihan mielenkiintoista luettavaa, tosin en ollut aivan varma siitä mihin kirjoittaja tähtäsi. Kai se oli sitä samaa vanhaa, kristinusko on käsitettävä vertauskuvallisesti ja sen sanoma (sielun kuolemattomuus, kadotus yms.) ovat vertauskuvia, kielikuvia? Kadotuksessa olo on olla kadoksissa itseltään et cetera. Taisi olla ripaus Sartrea tuossa tekstissä, tai siltä se ainakin tuoksahti minun nenääni.

Monesti tulee miettineeksi mihin eksistentialismin ilosanoman syöneet ja sulattaneet oikeastaan tarvitsevat Raamattua ja koko kristinuskon kieltä ja kuvastoa? Vertauskuvia, kielikuvia ja suurta runoutta on ihmiskunnan historia pullollaan ilman niitäkin. Tällaisissa tapauksissa tulee mieleen, että Raamatun sijasta voisi aivan yhtä hyvin alkaa pitää Kalevalaa pyhänä kirjana, koska vertauskuvallisesti ja kielikuvallisesti käsitetyn uskonnon maailmassa sen sanoman totuusarvo sekä merkitys olisi tasan sama kuin Raamatun. Vai olisiko Bhagavadgita parempi vaihtoehto? 

Mahatma Gandhi ja minä

Olemme PuoLiskoisen kanssa tehneet poliittisen vakaumuksemme paljastavia nettitestejä. Minä olen samoilla linjoilla Mahatma Gandhin kanssa. Ei yhtään huonompi juttu kohdata vierellään koordinaatistossa sellainen nimi. Huonomminkin voisi olla. 

Blogin joulurauha

Blogikin joulurauhaantuu jouluaatoksi ja varsinaiseksi joulupäiväksi. Meillä ei pahemmin harrasteta sähköisten viihdevempeleitten kanssa häärimistä joulun aikaan – niistä saa tarpeekseen arkena. Eivät kilkuta kännykät, ei humise PC. 

by Ninni

Kuntavaalit

Meidän äänestämisemme jäi viime tinkaan: pääsimme uurnille viimeisen tunnin aikana. Äänestäminen oli kuitenkin palkitsevaa: ehdokkaamme pääsi läpi ja tuli valituksi valtuustoon. Äänestimme kuusikymmenvuotiasta: yksi ikääntymisen merkeistä taitaa olla haluttomuus äänestää jotakin ehdokasta vain nuoruuden vuoksi. Vielä joskus kaksikymppisenähän sen koki niin tärkeäksi, että nuoretkin pääsevät näyttämään kyntensä. Nyt katsoo enemmän jo ihmisen osaamista ja kokemusta. Asia on tärkeämpi kuin ikä. 

Painava valintaperuste meidän kohdallamme oli myös ehdokkaan asuinpaikka. Meillähän oli tässä jokin aika sitten kuntaliitos ja toki tuntuu tärkeältä pitää huolta meidän "liitettyjen" eduista.   

Mediassa spekuloitiin taas loistavan älykkäästi huonon sään vaikutusta vaaliaktiivisuuteen. Voi taivasten taatto. Minäpä sanon erään asian ja sanon sen täydestä sydämestäni: jos ihmiset oikeasti välittäisivät äänestää, niin he tulisivat uurnille läpi tulen ja jään. Pieni sade tai tuuli ei todellakaan estä ihmisiä, joista valtaosalla on kuitenkin auto käytössään. Voivatko ihmiset oikeasti olla niin naiiveja, että kuvittelevat sään olevan se syy olla äänestämättä?

Noin 60% äänestysaktiivisuus ei minun mielestäni ollut kovinkaan hyvä juttu. Ihmettelen sitä kovasti, koska kunnallistasolla luulisi äänestämisen tuntuvan vielä hyvinkin mielekkäältä. EU-vaalit ja muut ovat sitten erikseen.

by Ninni

EU:n huippu(kallis) kokous

Eurooppalaiset veronmaksajat saavat maksaa, kun päättäjät lentelevät Brysseliin lätisemään tyhjänpäiväisyyksiä. Tällä kertaa on tahkottu Venäjän tuhmuuksia Georgiassa: kokouksen antina tällainen näpäytys Venäjän sormille: neuvottelut kumppanuus- ja yhteistyösopimuksesta laitetaan jäihin, kunnes Venäjä vetäytyy Georgiasta. Mitään pakotteita Venäjää vastaan ei käytetä (ei tietenkään, ei sentään).

Eli Venäjä touhutkoon omiaan Georgiassa ja sitten mutiskoon neuvottelupöydässä pahoittelut tilanteen vaatimista toimista. Sen jälkeen solmitaan sopimus ja unohdetaan koko juttu – kunnes seuraava tapahtuu. 

Venäläisten kannattaisi opetella pitämään kaikki imperialistiset toimensa paremmin uutispimennossa. Niin EU voisi kirkkain silmin sanoa, ettemme tiedä mitään, emmekä näe mitään. Olisi ainakin energiansaanti ja kauppasuhteet turvattuja, eikä tarvitsisi suututtaa itänaapurimme suurta kulttuurikansaa. Uskon ihan oikeasti, että eurooppalaisia poliitikkoja harmittaa suunnattomasti tämä tilanne, joutua nyt leikkimään suuria ihmisystäviä ja rauhanrakastajia mitättömän Georgian tilanteen vuoksi.

by Ninni

Valitut sanat

Matti Vanhanen on julistanut Jutta Urpilaisen esittämän veroehdotuksen typeräksi. Tässä olisi oiva paikka juupas-eipäs -köydenvedolle, mutta olisiko Vanhanen käyttänyt näitä sanoja miespuolisen puoluejohtajan kohdalla? Yleensä suomalaiset poliitikot puhuvat kieli niin keskellä suuta kuin on inhimillisesti mahdollista. Miksi tässä tapauksessa ei voitu käyttää sitä kuuluisaa neutraalia kieltä ja kuvata Urpilaisen ehdotus mieluummin toimimattomaksi kuin typeräksi?

Urpilaisella on muutenkin edessään pahanlainen uskottavuusongelma. Olen tarkkaillut häntä: hän on tyyliltään nuorekas, puhuu liian nopeasti (suomalaisen poliitikon uskottavuutta parantaa se sellainen sana per minuutti -tyyli ja sekin tuotettuna kärisevällä ukonäänellä) ja hän on nuori nainen. Nämä kolme ominaisuutta vievät tuhoon.

Pelastukseksi uskottavuuskriisiin tarjoan pikaista visiittiä tanttamekkopuotiin, jossa Urpilainen voitaisiin stailata paremmin suomalaiseen makuun sopivaksi naispoliitikoksi. Nuoren naisen statustaan ja ei-niin-ukkomaista ääntään hän ei valitettavasti voi muuttaa. Näiden haittojen kanssa on vain opittava elämään. Nuoruus paranee itsestään, naiseus ei.

Ärhäkkyyteeni löytyy selityskin: luen Simone de Beauvoirin Toista sukupuolta.

Kaaos ja kosmos

Sain Siivouskoettelemuksen hoidettua. Edustan kosmosta kaaoksen voimien vastapainoksi. Takki on tyhjä: en jaksanut tänään lähteä iltakävelyllekään PuoLiskoisen kanssa, vaan mies meni yksin. Otin sen sijaan hyvin ansaitut päiväunet.

by Ninni

”Sui generis”, niinpä niin

Katselin eilen lyhyen aikaa Kosovon itsenäistymisestä käytävää televisiokeskustelua. EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn oli yksi keskustelijoista. Kriittistä Kosovo-kantaa edustivat Espanjan ja Kreikan keskustelijat. Kosovon itsenäistymistä hehkutti paneelin saksalainen osapuoli. Rehn oli samassa veneessä, mutta hillitymmin.

Kosovon itsenäistyminen on sitä puoltavien mielestä niin kutsuttu sui generis-tapaus, eli ainoa laatuaan. Tätä esimerkkiä eivät voi muut lähteä seuraamaan. Muka. Vaan kas kummaa: jo nyt sellaisia pyrkimyksiä on ilmassa. Abhasia ja Etelä-Ossetia tahtovat irtautua Georgiasta ja viis Kosovon ainutlaatuisuudesta. Muitakin mielenkiintoisia ajatuksia häälyy ilmassa. Espanjan baskiseparatistit voivat tästä saada vettä myllyynsä. Kypros on toinen eurooppalainen kipupiste, jossa itsenäinen Kosovo voi synnyttää odotuksia. Makedonian albaanejakin tämä nyt syntynyt valtio voisi innoittaa monella levottomuutta herättävällä tavalla.

Balkanin ruutitynnyri uhkaa taas räjähtää. Venäjä uhkaa voimatoimilla ja on napit vastakkain lännen kanssa. On kaikki niin kuin ennenkin, vuosi 1914 on pukeutunut naamiaisvaatteisiin ja esittää onnistuneesti vuotta 2008.

Suomessa yleinen mielipide lienee vankasti Kosovon tunnustamisen puolesta. Jos ei muun vuoksi niin siksi, kun Venäjä vastustaa sitä.

Lyhyitä luonnehdintoja luetuista kirjoista

Norman Mailer: Adolfin linna. On aikamoinen haaste kirjoittaa romaani Adolf Hitlerin lapsuudesta. Ajatus Hitleristä leikkivänä, tavallisena lapsena, on jotenkin outo. Ettei hän tullutkaan maailmaan hakaristi hihassa ja rumat viikset nenän alla?

Norman Mailer väistää haasteen valitsemalla avukseen henkiolennot ja paholaiset, joista yksi on kirjan kertoja. Vanhan Kehnon lähettiläät olivat siis mukana muokkaamassa Hitleriä lapsesta pitäen. Hitlerin mahdollisesti sukurutsainen tausta käydään läpi, kuin myös hänen tiukkakurinen lapsuutensa ja vaikeat suhteet vanhempiin ja sisaruksiin. Romaani on hauska ja ajatuksia herättävä.

Entäpä jos Hitlerin lapsuus olikin suhteellisen tavallinen sen ajan lapsuus? Jos mikään enkeli tai paholainen ei sekaantunut siihen? Pahan banaalius ja arkipäiväisyys on pelottavampaa kuin kaikki tämän maailman demonit. Ei ihme, että Mailerkin turvautui henkimaailmaan.

Juhani Seppänen: Selvästi juovuksissa. Tämä kirja suorastaan pakottaa ajattelemaan omia juomatapojaan. Enkä tarkoita alkoholin "ongelma"käyttäjiä, vaan ihan meitä, jotka otamme yhden tai kaksi. Miksi otamme sen yhden? Mikä on ihmiselle terveellinen ja turvallinen määrä alkoholia? Seppänen (työterveyslääkäri ammatiltaan) tulee siihen tulokseen, ettei sellaista ole. Parasta on olla ottamatta ollenkaan.

Gelsey Kirkland – Greg Lawrence: Ballerinan kuolemantanssi. Gelsey Kirkland tanssi vasta 15-vuotiaana maineikkaassa New York City Balletissa. Hän oli myös George Balanchinen lemmikki ja opetuslapsi. Kirklandin kasvuiässä ollut vartalo pistettiin varsinaisen lihamyllyn läpi: 11-vuotiaana hänellä oli jaloissaan vaivaisenluut ja myöhemmin kuvioihin tuli kauneuskirurgia. Pakonomainen täydellisen ballerinan olemuksen tavoittelu oli tuhoon tuomittu yritys.

Huumeiden ja prostituution kautta elämän synkempi puoli nousee vallitsevaksi. Kirkland onnistuu kuitenkin kääntämään elämänsä suunnan. Tämä ballerinan ja hänen miehensä yhteistyönä kirjoittama kirja on mielenkiintoinen dokumentti ja ajankuva 1970- ja 1980-luvulta. Kuuluisat nimet loistavat tähtipölynä sen sivuilla: Neuvostoliitosta länteen loikannut Mihail Baryshnikov on tuttu partneri Gelseylle, kuin myös unkarilainen Ivan Nagy ja britti Sir Anthony Dowell.

by Ninni

Olennaisempaa kuin yksityiskohdat

Tänään Kirkko muistelee pyhää marttyyri Maurikiosta. Ortodoksinen kalenteri tarjoaa hänestä tietoa vain niukasti: hän kuoli 300-luvulla. Kuka hän siis oli, mitä hän teki ja miksi häntä muistetaan?

Maurikios eli keisari Maximianuksen aikana, tästä vallitsee yksimielisyys. Maximianuksen nimi ei välttämättä herätä välittömiä tunnistamisreaktioita, mutta jos mainitaan hänen hallitsijatoverinsa Diokletianus, niin johan alkavat kellot päässä soida synkkää säveltä. Kristittyjen vainot, et cetera.

Pyhien ihmisten elämänkerrat voidaan kertoa suppeammin tai laajemmin, tiukat historialliset tosiasiat saattavat hävitä aikojen hämärään. Olennaisempaa kuin yksityiskohdat on kuitenkin se tapa, jolla Maurikios esitetään.

Hän oli sotilasjohtaja, mahdollisesti vastuussa paikallisesta armeijasta Syyriassa ja eräiden tietojen mukaan pakanat ilmiantoivat hänet keisari Maximianukselle kristinuskon levittäjänä sotilaitten keskuudessa. Keisari kuulusteli Maurikiosta ja seitsemääkymmentä hänen sotilastaan, joiden joukossa oli myös Maurikioksen oma poika. Miehet pysyivät lujina keisarin kuulustelussa, eivätkä siinä auttaneet uhkailut eivätkä imartelut. Serbian ortodoksisen kirkon sivulla sanotaan sotilaiden todenneen näin: "Oi keisari, Jumalaa rakastavien viisaiden ja voimakkaiden sieluissa ei ole pelkoa." 

Maurikioksen poika tapettiin hänen silmiensä edessä, mutta ei sekään horjuttanut hänen uskoaan. Kymmenen päivää kestäneen kidutuksen jälkeen marttyyrit pääsivät parempaan maailmaan. Tämä tapahtui noin vuonna 305.

Maurikioksen yhteydessä mainitaan usein myös 6600* lähinnä koptikristitystä sotilaasta koostuva thebalaislegioona (Augunumin marttyyrit), jonka johtajana hän olisi toiminut. Keisarin kiukku Maurikiosta kohtaan voi olla peräisin myös hänen haluttomuudestaan uhrata roomalaisille jumalille ja/tai siinä sivussa murhata kristittyjä. 

Näin maallikon silmissä olennainen tässä pyhän elämässä on uskollisuus jollekin suuremmalle periaatteelle kuin keisarivallalle. Kyky ja tahto toimia omatuntonsa mukaan, silloin kun tarve niin vaatii. Kuolivatko sotilaat vuonna 286, vai vuotta aiemmin, vai viisi vuotta myöhemmin – onko se olennaista? Minun mielestäni ei. Maurikioksen esimerkin valossa kaikenlaisia "käskyjä" noudattaneet korkea-arvoiset natsit ja Itä-Eurooppaa panssarein alistaneet neuvostoupseerit vaikuttavat tahdottomilta sätkynukeilta. 

Koptit, roomalaiskatoliset, ortodoksit – kaikki kertovat samasta marttyyristä ja vain korostukset vaihtelevat. Itse asia ja ydin säilyy, se olennaisin. Mietin tuotakin pelottomuutta kuoleman edessä. Oliko se pelottomuutta, vai nousiko ihmiselle luonnollisen kuolemanpelon yli joku toinen tunne? Samassa valintatilanteessahan voi ihmiseen mahtua monia eri tunteita: pelkoa, surua, rohkeutta. Uskollisuutta ja rakkautta.

À propos, Serbia

Serbian kirkosta tulikin mieleeni Kosovo ja koko tämä surkea poliittinen sotku. Nykyisin mediakoneistot käyvät sotaa yhtä tehokkaasti kuin tankit ja hävittäjät. Ilmaherruuden saavuttaminen on sodassa aina tärkeää, mutta mediaherruuden saavuttaminen voi olla vielä tärkeämpää. Mitä me oikeastaan tiedämme serbeistä ja Kosovosta? Ja onko se missään suhteessa objektiivista tietoa? Minun vaatimattoman mielipiteeni mukaan länsimainen media ei ole kohdellut konfliktin osapuolia kovinkaan tasapuolisesti. Serbit on demonisoitu. En ole ollenkaan varma pidänkö tästä uudesta Kosovo-valtiosta ja onko se eurooppalaisesti ajatellen hyvä asia. 

Outo ääni

Katolta kuuluu kummallista jyminää. On kuin suuri eläin pomppisi siellä. Menen paikalle tarkistamaan tilanteen. 

*) Myös 6666 on mainittu mahdolliseksi sotilaiden määräksi.