Santahamina on kaunis. Ulkoilumaastot ovat maineensa vertaisia – ylimaallisen kauniita. Saaressa asuessa meri on koko ajan läsnä: se antaa rajat iltakävelyille ja muistuttaa itsestään tuulen muodossa, vaikkei koko ajan näkyisikään. Paikallinen koirapuisto on muodostunut nelijalkaisten perheenjäsenten suosikkipaikaksi. Se on tilava ja kumpuileva, siellä on hyvä Lakun laukkailla ja koiratyttöjen tutkiskella kesän ihmeitä. Minustakin se on mainio. Siellä on penkki, jolla on hyvä istua ja lukea hyvää kirjaa koirien kirmaillessa. Koivun ja pihlajan oksat kaareutuvat penkin yli, ja luonnon vehmaus ja vihreys on suorastaan ylenpalttista.

Muutimme juuri ennen vappua. Muuttofirman ihmiset varmaan katuivat ammatinvalintaansa sinä päivänä: neljä kerrosta ylös ja alas hissittömässä talossa, samalla kanniskellen painavia kirjalaatikoita tai huonekaluja. Onneksi kukaan ei kuollut siihen urakkaan. À propos, hissittömyys! Se on todellakin melkoinen miinus, jos on paikassa paljon plussaakin. Joka kerta koirien kanssa portaita kävellessä pelkään, että Laku vetää minut vielä nurin. Aluksi se ei oivaltanut rappusten ideaa ollenkaan. Nautamaista itsepäisyyttä osoittaen se jumittui välikerroksiin ja PuoLiskoinen oikeasti joutui kantamaan tuota viisikymmenkiloista pari kerrosväliä.Tämä tietysti täytti minut kauhulla, kun ajattelin PuoLiskoisen muuttoloman loppumista, ja itseäni yksin kamppailemassa porrasvihamielisen Lakritsan kanssa*. Onneksi otus teki sovinnon portaiden kanssa ja kävelee nyt ne ihan nätisti. Riski siinä on lähinnä Laksun arvaamattomuus: jos/kun se sattuu näkemään jotain mielenkiintoista, niin sitten mennään. Pelkään mitä se tarkoittaa minun kohdallani.

Eräs hieno puoli täällä asumisessa ovat ihmiset. Naapurit ovat kerrassaan mahtavia – sitä tuntee eräänlaista hengenheimolaisuutta. Kaikki ovat ystävällisiä ja joustavia, eikä jutunaiheista ole pulaa. Santahamina on myös todellinen koirien saari: täällä näitä nelijalkaisia näkee paljon, ja myös niiden välille muodostuu ystävyyksiä. Nuppu yllätti minut positiivisesti tekemällä tuttavuutta pulskan labradorin kanssa, jonka ystävällisestä luonteesta ei voinut erehtyä. Hippu on viileämpi ja pitää oman joukon seuraa vieraita parempana. Laku on osoittanut kansainvälisen orientoitumisensa ystävöimällä Espanjasta pelastettua Simeonia, rauhallista seitsenvuotiasta koiraherraa.

Santahamina on Helsinkiä, mutta sillä ei Luojan kiitos ole Helsingin negatiivisia piirteitä: ihmispaljoutta ja asfaltin ynnä kiven ylivaltaa. Itse asiassa täällä on mahdollista unohtaa kokonaan asuvansa ”Helsingissä”. Jos kaupassa ja kirjastossa ei tarvitsisi käydä, niin sitä ei muistaisikaan. Kirjastokortit muuten hankimme heti asumisemme ensi hetkinä Laajasalon kirjastosta. Se on lähin, ja siellä sijaitsee myös lähin päivittäistavarakauppa. Laajasaloon pääsee bussilla 86 – pysäkki on melkein suoraan parvekkeemme alla – ja se ajaa myös Herttoniemeen. Herttoniemestä metron kautta onkin koko pääkaupunki ihmeineen ihan käden ulottuvilla, jos kokee kutsumusta.

 

*) En jaksa nostaa sitä, saati kantaa.