.. ovat niitä, kun postilaatikossa odottaa kirjan sisältävä paketti! Asioin taas vähän aikaa sitten huuto.netistä, ja ostin OIof Lagercrantzin mainion opuksen Ensimmäinen piirini. En enää osta kirjoja hullun lailla: ostan vain, jos kirja on joko jatkuvasti minulla lainassa kirjastosta, tai jos arvelen lukevani sen useampaan kertaan. Tähdenlentoja ja yhden lukukerran ihmeitä en hyllyssä enää suostu pitämään – ne vievät vain tilaa.
Lagercrantzin muistelo on kiehtova kuvaus ajasta, jolloin Isä Tiesi Parhaiten. Nainen – vaimo ja äiti – oli parhaimmillaan koristeellinen lisäke omassa kodissaan, pahimmassa tapauksessa rasite, jos menetti mielenterveytensä, tai käyttäytyi muuten naiselle sopimattomalla tavalla. Hoivakin lapsillekin annettiin välikäsien kautta.
Lagercrantzin äidinpuoleisessa Hamiltonin suvussa naisilla oli tapana oirehtia rajusti ennen avioitumista: kihlatut morsiamet juoksivat metsässä pelosta sekapäisten eläinten tavoin. Annettu lääketieteellinen hoito oli primitiivistä: morfiiniuneen nukuttamalla yritettiin tasata naisen mieliala, ja saada avioliitto vaikuttamaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Lagercrantzin lapsuus kului katsellen Agnes-äitiä, joka itki vuolaasti tilanteessa kuin tilanteessa, tai sitten teki parhaansa pidätellessään kyyneliä perheen yhteisillä aterioilla. Lopulta äiti päätyi pöyristyttäviin oloihin mielisairaalaan, jossa hoitajilla ei ollut aikaa ruokkia potilaita, ja jossa he upposivat yhä syvemmälle harhakuvitelmien ja pelkojen maailmaan.
Alistettua naispolvea seuraa usein kapinoiva: perheen Lottie-tytär etsi vapautta alkoholista, seksistä, ja itsemurhasta traagisin tuloksin.
Haluaisin mielelläni uskoa, että meillä nykyajan ihmisillä on enemmän vaihtoehtoja kuin menneinä aikoina.