Avainsana: kalenteri

by Ninni

Ei saa korttakaan niittää

Heinäkuun 30. päivä on erään vanhan käsityksen mukaan syyskesän alku. Vanha kansa kehotti sytyttämään kynttilän pöydälle valaisemaan yhä pimeneviä iltoja. Viikatekin piti olla naulassa: Ollin päivänä ei saanut korttakaan niittää, eikä marjastuskaan ollut sopivaa.

Minä olen jättänyt mustikat suosiolla rauhaan ainakin toistaiseksi. Odotan sadetta, joka lihottaa ne. Tänään siitä saatiin vähän esimakua: vahva tuuli alkoi puhaltaa päivän kääntyessä kohti iltaa, ja sen mukana saapui sade. Laku meni pihalle ja palasi vesihelmet turkissaan.

”Täti kelluu!”

Tänä kesänä olen uinut enemmän kuin kymmenenä kesänä yhteensä. Olen löytänyt tieni Mynämäen Kivijärvelle, ja ihastunut siihen uimapaikkana. Ystävän kanssa on myös ilakoitu Särkijärven aalloissa, ja Vahdon hiekkakuoppien syvyyksissä.

Viimeksi Kivijärvellä kuulin erään nuoren isän huutelevan opettavaisesti lapsilleen, että ”katsokaapa kun täti kelluu, noin kellutaan”. Kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin olevani se täti. Kelluminen on yksi vedessä olon mahtavista muodoista. Korvien upotessa veteen tulee sellainen tunne, kun olisit yksin vesi ruumiin ympärillä, ja taivas silmissä. Ympäröivä maailma lähettää heikkoja viestejä olemassaolostaan vaimeina ääninä, jotka eivät uhkaa, tai vaadi mitään huomiota osakseen.

by Ninni

On yötä ja pärettä..

.. annanpäivän aikuista, totesivat ihmiset Lammilla muinoin. Tänä päivänä pitäisi myös leipoa ja valmistaa olutta – jouluun on enää noin kahden viikon matka. Taivallamme sen harmaassa aika-avaruudessa, tila-ajassa, aikatilassa. Aurinko ei ole oppaanamme. Se on kai väsynyt virkaansa ja pitää lomaa.

Pelkopyramidi

Piirsin aikani kuluksi tällaisen pelkopyramidin. Se on tapa jäsentää itselle ja muille näitä minun pelkojani ja kammotuksiani. Kun katson tekelettä kriittisin silmin, niin se näyttää enemmän pelkopashalta kuin pyramidilta: kovin on pehmoiset kulmat. Mutta ajatushan on se tärkein!

Pyramidin huipulla ovat kaikkein vaikeimmin käsiteltävät pelot. Ne kammottavat oikeasti todella paljon, eikä niistä ole helppoa puhuakaan. Nykymaailmassa leimautuu äkkiä hulluksi, jos 1) tunnustaa uskovansa Saatanaan ja 2) kertoo pelkäävänsä Saatanan mahtia, riivatuksi tulemista, ja niin poispäin. Minä nyt kuitenkin pelkään.

Välikerroksessa ovat pelot, jotka pystyn hiukan paremmin pitämään kurissa. Mutta toki nämäkin valvottavat yöllä. Oikeastaan avaruuteen ja maailman tuhoon liittyvät pelot äityvät joskus niin pahoiksi, että ne ovat melkein ylimmän kerroksen asukkeja.. Nämä avaruuskammotuksetkin ovat sellaisia, ettei niistä viitsi puhua. Ihmisillä on raivostuttava tapa mitätöidä ne ja vähätellä niitä. Se on minun vinkkelistäni typerää: olenko ainoa, joka seuraa ajattelussaan David Humen jalanjäljissä: auringon nouseminen tänään ei ole mikään takuu huomisesta auringonnoususta!

Kolmas taso on arkisten pelkojen paikka. Näitä en murehdi suuresti, kunhan nyt käyvät joskus mielessä. Jokainen varmaan ajattelee joskus syövän mahdollisuutta? Näkökyvyn menetys on minun murheitani: se pilaisi päivän oikein kunnolla, koska olen intohimoinen lukija.

Pelkopyramidi

by Ninni

”Ano meille hyödyllisiä asioita, sekä suurta armoa, ruumiittomien voimien johtaja..”

Näin kuuluvat ylienkeli Gabrielille omistetun kontakin hurskaat sanat. Olisi kai minunkin pitänyt ne lukea ennen autonkaisen käynnistämistä: vankkurini vierivät vastustamattomalla voimalla kohti ostosparatiiseja. Jos ennen kysyttiin ihmisen tarvitseman maan määrää, niin nyt voisi kysyä naisen tarvitsemien vaatteiden määrää. Kuinka paljon on tarpeeksi? Mikä määrä on liikaa? Onko vaatehuoneen koko hyvä määrittäjä?

Mutta takaisin ylienkeli Gabrieliin, jonka päivää me ortodoksit tänään vietämme. Itse tunsin suurta kiitollisuutta katsellessani kesäisen luomakunnan kauneutta, poutapilviä, sinitaivasta, puiden tuulessa huminoivia latvoja. En osaa aina muotoilla sanoiksi elämän tarkoitusta, mutta tällaisina päivinä sitä tuntee olevansa erottamaton osa tätä kaikkea kauneutta. Ehkä siinä on tarkoitusta enemmän kuin kylliksi?

Itäisen kristikunnan kunnioittaessa ylienkeli Gabrielia tyytyy läntinen Suomi entisajan oripääläisen suulla toteamaan, että ”Joelin päivänä mennään heinään.”