Avainsana: pelko

Pelkoja monenlaisia

Kevätkauden ensimmäinen aerobic tuli ja meni. Omat jalat veivät minut sinne ja toivat myös pois. Kävely katuvalottomalla tieosuudella ei pelottanut. Joskus yli 20 vuotta sitten se olisi ollut kauhun paikka mielikuvituksen taikoessa kävelyseuraksi kaikki mahdolliset kauhukirjallisuuden hirviöt, mutta keski-ikäistyvä pelkää vain hulluja ihmisten ilmoille eksyneitä karhuja. Tiedä sitten kumpi pelko on aiheellisempi!

Kesken vatsalihasliikkeiden vääntämisen näin lattialla jonkun pienen, mustan eläväisen. Niin kovasti huolestutti, että piti kontata reippaasti tarkastamaan tilanne ennen treenin jatkamista: talvitokkurainen kärpänenhän siinä mönki. Hämähäkin mahdollisuuskin oli niin kauhea, että piti itse varmistaa asian laita.

PuoLiskoinen tekee palveluksen

Jokin aika sitten saatoin blogissakin intoilla, ettei enää kotiimme kirjoja (juurikaan) osteta. Olen edelleenkin samalla kannalla, mutta nyt olen tehnyt kaksi hankintaa tästä huolimatta. Lupaus piti kuitenkin erittäin pitkän ajan! Olisi siitä voinut aiemminkin lipsua, ja tänä aikana olen kuitenkin monet kiusaukset välttänyt.

Tilasin antikvariaatista Sofka Zinovieffin Punaisen ruhtinattaren ja delegoin PuoLiskoiselle Felix Jusupovin Ennen maanpakoa-kirjan hankkimisen, se kun nimittäin piti majaa Raision Kirja-Kissassa aina tähän päivään asti. Oli perusteltua hankkia, koska näitä kuitenkin luen usein, tai ne ovat muuten ehdottoman välttämättömiä.    

Muinainen murha

Kainin kirous on vaivannut ihmiskuntaa jo silloin, kun koko ihmiskunnan käsite oli tulkinnanvarainen. Tutkijat ovat saaneet selville esivanhempamme veriteon: Neanderthalin ihmisparka on surmattu käyttäen kehittyneemmän mallin keihästä. Surmatyö tapahtui jossain nykyisen Irakin alueella noin 50-75 000 vuotta sitten. Onhan siitä tietysti aikaa, mutta murha ei vanhene koskaan?

Uhri oli noin 40-50-vuotias mies. Ja muuten luulisin – vaikkei sitä suoraan sanota – että rikoksen tekijäkin on mies. Miehet ovat väkivaltaisia, he ovat olleet väkivaltaisia ja kaikesta päätellen tulevat olemaan väkivaltaisia. M.O.T. Sen – tietysti muiden mukavampien asioiden ohella – se testosteroni tekee.

Tutkijat eivät kuitenkaan tahdo antaa meille vaikutelmaa esivanhempiemme perinpohjaisesta kelvottomuudesta. Mistään neanderthalien massamurhasta ei nimittäin voi puhua. Kuitenkin toinenkin vastaavanlainen tapaus on tiedossa – menneisyytemme ja kahden lajin kohtaaminen saattoi olla melko väkivaltainen tapahtuma. Modernin ihmisen aseteknologinen osaaminen oli jo tuossa vaiheessa neanderthalien taidot ylittävää, joten se jo syyllisen paljastaa.

Huoleton kuin taivaan lintu

Sellainen tahtoisin minäkin olla. Mutta se on vaikeaa – se tehdään vaikeaksi. Sikainfluenssasta rummutetaan mediassa ja parhaillaan televisio tarjoaa tuomiopäivän profetioita ruokakriisistä, joka saattaa tulevaisuudessa tulla.

Tahdon sulkea nuo huolet pois. Mitään en sille voi, jos vedän voittoarvan sikainfluenssa-arpajaisissa, enkä voi estää ruokakriisiäkään. Tahdon elää tässä hetkessä, juuri tässä kun sormeni naputtelee näitä sanoja verkkojen verkkoon.

Meidän ihmisten kirous on se, että murehdimme itsemme ulkopuolisia asioita, sellaisia joihin emme voi vaikuttaa. Epiktetos sen jo aikanaan sanoi, että emme voi vaikuttaa ulkopuoliseen maailmaan, tai meitä kohtaaviin sairauksiin/menetyksiin/onnettomuuksiin. Voimme ainoastaan vaikuttaa omaan asennoitumiseemme niitä kohtaan. Niin tahdon uskoa minäkin. 

On Yö

Viime yönä myrskysi oikein kunnolla. Päivällä ilmiö ei aiheuttanut mitään suurempia liikutuksia, mutta kun myrskyyn yhdistyi kaksi muuta elementtiä, pimeys ja öinen aika, niin tuloksena oli pelko.

Vuorokausirytmi tekee helposti tepposet. Öiseen aikaan ainakin tämä ihminen herkistyy. Päivällä huomiotta jäävät äänet, kolaukset ja huminat tuntuvat tulevan aistimiin voimakkaammin.

Yö on myös ounastelujen aikaa. Päivällä vaihdetut sanat, ajatukset ja keskustelunpätkät pääsevät uuteen pohdintaan. Luetut uutiset ja tuomiopäivän profetiat muodostavat kummallisia synteesejä. Niinpä niin: On Yö.

Viime yönä en saanut kunnolla nukuttua myrskyn vuoksi. Olen ensinnäkin herkkäuninen ja herään pienimmästäkin äänestä. Lisäksi pelkäsin jonkun suuren puun kaatuvan päällemme. Ensin se oli vain ohimenevä ajatus, mutta yön tummuessa ja ajan kuluessa se alkoi vaikuttaa entistä todennäköisemmältä. Kadehdin PuoLiskoisen unenlahjoja: häntä ei mikään melu herätä eikä unettomuus vaivaa. Ajattelin hetken verran herättää hänet pohtimaan puun päälle kaatumisen todennäköisyyttä, mutta sääli voitti keskustelunhalut.

Jossain vaiheessa aloin pelätä katon lentävän pois paikaltaan. Niin kävi tällä seudulla joskus jollekin talolle, muistan lukeneeni siitä. Siinä me sitten makaisimme, PuoLiskoinen ja minä, katottomassa talossa Luojan silmien alla. Onneksi niin ei käynyt.

Toukokuun lopun hellepäivinä näimme trombin. PuoLiskoinen sen minulle osoitti ollessamme matkalla Itä-Suomesta takaisin kotikultaan. Se pyöri kuumalla, kuivalla pellolla – hassu pikku pyörre. Viime yönä mietin sitäkin, mietin harmittoman pikkutrombin mahdollista kasvamista suureksi ja vihamieliseksi voimaksi. Ei ihme, että uni pakeni silmistä!

En ole koskaan kuulunut niihin ihmisiin, joita voi rauhoittaa sanomalla ”ei Suomessa ole sitä, tätä tai tuota”. Minun näkemykseni mukaan luonnonlait ovat Luojan yksipuolisia sopimuksia ja voimassa niin kauan, kuin se sopivaa on. Suomessa ei ehkä ole ollut hirmumyrskyjä, mutta se ei minua vakuuta siitä, ettei niitä koskaan tulisi.

Atwood-kauden avaus

Sokeasta surmaajasta siirryin Ryövärimorsiameen. Margaret Atwood-kausi on siis virallisesti avattu. Ensimmäistä kertaa Ryövärimorsianta lukiessani samaistuin Tonyyn, mutta nyt huomaan hengenheimolaisuutta Charisiin. Luultavasti minusta tulee vanhemmiten yhä enemmän sen tyyppinen ihminen.

Kirjan varsinaiseen ryövärimorsiameen, miehiä varastelevaan Zeniaan, en sen sijaan voi samaistua. Ihmiset eivät ole minulle omaisuutta, jota voi varastaa. Olen aina hiljaa ihmetellyt sitä ilmaisua, vaimon tai miehen ”varastamista”. Se tuntuu suuhun vieraalta. Ja siitä tulee mieleen hassuja asioita. Joku kiikuttamassa öiseen aikaan maton sisällä kymmeniä kiloja painavaa ihmistä. Sorkkarautoja ja tiirikoita, pälyileviä varkaan katseita.