Menneisyyden talo

Viime aikoina unet ovat olleet kovin kummallisia. Eivät ne koskaan täysin loogisia ole, mutta nyt pari viimeisintä on ollut selkeästi järjettömiä tai muuten vain häiritseviä.

Palaan unissani siihen taloon, jossa asuin vuosina 1977-1982. Jostakin syystä näen siitä paljon unia. Unessa olen sen ikäinen kuin olen nyt, mutta silti touhuan jotain (lapsekasta?) pihalla ja talon takana olevassa pienessä metsikössä. Viimeisimmässä unessa taloa oli laajennettu. Keskustelin nykyisten omistajien kanssa – miellyttävä vanha pariskunta – mutta salaa inhosin heidän tekemäänsä rakennustyötä. Sisustusvärit olivat kuin sairaalasta: paljon valkoista, vaalean harmaata, neutraaleja värejä. Kehuin kuitenkin kohteliaasti.

Unissani on myös usein hämmentäviä kokomuutoksia. Joku normaalisti pieni asia – esimerkiksi koira – onkin jättimäisen suuri, epäluonnollinen. Katsoimme PuoLiskoisen kanssa elokuvaversion Gulliverin retkistä, joten ehkä se on jäänyt mielen pohjalle vaikuttamaan ja näyttämään nukkujalle kääpiöitä ja jättiläisiä.   

1 comments

  1. Ninni says:

    Janne B. – 1:09, Torstaina 14. Tammikuuta 2010.:
    Eikös sinulla ollut taipumus/tapa potkia onnettomia kääpiöitä unissasi?
    Olen nähnyt omituisia. Eräät viimeisimmät nukkufilmini kuuluvat luokitukseen ”järkevät unet”. Niissä olen keskustellut viisaita, mm. Kasturba Gandhin kanssa. Puhuimme filosofisten asioiden lisäksi humanitäärisestä avusta, riisisäkeistä ja helikopterin vuokraamisesta jotta ne riisit saataisi toimitettua perille köyhimmille alueille. Gandhin pariskunta tuntuu olevan vakioitunut järkeviin uniini. Usein olen hyvin hämmentynyt herätessä tuollaisten jälkeen kun keskustelut ovat olleet niin aitoja ja todellisia, vaikka nyt olen kuin kumiseva tynnyri, yhtä viisasta juttuseuraa. Huh.

    Ninni – 23:08, Torstaina 14. Tammikuuta 2010.:
    Hahaa, kyllä vain! Mutta: se unen kääpiö oli itse syypää kovaan kohteluunsa. Unessa se (hän?) nimittäin roikkui jotenkin minussa kiinni – rajoitti menoani – ei päästänyt irti! Niin unessa kuin todellisuudessakin on Siivetön rauhaa rakastava olento, mutta molemmissa maailmoissa seuraa myös rankaisu, jos itsemääräämisoikeuteeni puututaan! 🙂

    Sinäpä näit ylevän ja viisaan unen! Miksi en itse voi koskaan nähdä jotain tuon tyyppistä. 🙁 Minneköhän pitäisi valittaa unitarjonnasta?

Kommentointi on suljettu.