Avainsana: vaalit

Siivetön pyristelee ajan tuulia vastaan

Vuosi on vaihtunut. Vanhan kansan ymmärryksen mukaan myös talven selkä on taittunut: olemme ohittaneet päivämäärän 25.1. ja talvesta pitäisi olla enää alle puolet jäljellä. Mene ja tiedä sitten.

Suuressa maailmassakin on tapahtunut ihmeitä ja kummia; amerikkalaisilla on nyt uusi presidentti. En ole tätä vaalikamppailua kommentoinut blogissani, koska se sai oloni huonoksi ja surulliseksikin. Tympäisee monien suomalaisten käsitys itsestään jonkinlaisina Yhdysvaltojen kunniakansalaisina, joiden mielipiteet ehdokkaista ovat oikeita ja selviä (ja varmaan pitäisi myös ottaa huomioon ääntenlaskussa). Rapakon takana vain ollaan niin tyhmiä, ettei tajuta sitä, mikä meille suomalaisille on niin helppoa ymmärtää. Kaiken huippu oli se vastenmielinen riemuitseminen, joka sai tietyt ihmiset valtaansa Donald Trumpin tullessa sensuroiduksi Twitter-maailmassa.

Olen aina pitänyt meitä suomalaisia valistuneina ja hyvin koulutettuina. Mutta jossakin on vikaa, jos suuri osa kansasta ilakoi jonkun ihmisen menettäessä sananvapautensa. Sen pitäisi kuulua kaikille, niin maailman mahtavimmalle miehelle kuin köyhimmälle kodittomalle. Toisin ei voi olla. Voisi vielä kysyä, että mikä tekee some-yhtiöiden miljonääri-oligarkeista sopivia päättämään, kenen mielipiteet julkaistaan ja kenen ei?

Nyt kuuluu kai sanoa, että en ole Trumpin fani? Ettei vain synny epäilystä, että voisin ajatella niin pieleen kuin noin puolet amerikkalaisista äänestäjistä? -Hyvä on, en ole Trumpin fani. Asenteeni Yhdysvaltojen vaaleja kohtaan ovat aina olleet melko laimeat, en koe voimakkaita tunteita puoleen enkä toiseen. Minullahan ei ole äänioikeutta näissä vaaleissa, joten olen vain syrjästäkatsoja tuhansien kilometrien päässä. Oman maani vaalit herättävät paljon enemmän kiinnostusta siitä luonnollisesta syystä, että niissä minun mielipiteeni merkitsevät edes jotakin. Kyse ei ole siitä, että ihmisen pitäisi ihailla tai allekirjoittaa sellaisen ihmisen mielipiteet, joille hän sananvapauden suo. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta asiasta: sananvapauden todellinen arvostaminen on testissä silloin, kun kyse on heistä, joiden poliittisia näkemyksiä emme jaa.

Olen helpottunut uuden presidentin valinnasta. Toivon, että sen myötä en enää joudu muutamaan vuoteen näkemään niin kielteisiä ilmiöitä kuin nyt näiden vaalien aikaan Suomessakin näkyi. Masennun liikaa.

Jakaisin Epiktetoksen neuvon heille, joilla verenpaine nousi näissä vaaleissa: älä hermostu asiasta, johon et voi vaikuttaa.

 

Ei Edes Raiskaustapauksissa!

Timo Soinin kielteinen aborttikanta tuntuu olevan median mielestä jatkuvan uutisoinnin arvoinen asia. Ilmeisesti abortista saa – tai pitää – Suomessa ajatella vain yhdellä tavalla, nimittäin myönteisesti. Muunlainen ajattelu on loukkaavaa. Jokainen toki ajatelkoon mitä tahtoo päänsä sisällä, mutta kysyttäessä on turvauduttava tähän puoliviralliseen Ainoaan Oikeaan Totuuteen.

Minä olen jo äänestänyt, eikä ääneni mennyt perussuomalaisille. Siitä huolimatta tunnen tässä asiassa sympatiaa Soinia kohtaan. Miksi hän ei saisi ajatella abortista juuri niin kuin haluaa? Se ei suomalaista lainsäädäntöä muuta mihinkään suuntaan.

Soinin aborttikohu huipentuu aina ääni väristen lausuttuun kauhistukseen: Hän Ei Sallisi Sitä Edes Raiskaustapauksissa! Unohdetaan sujuvasti, että ehdottomasti suurin osa aborteista tehdään niin kutsutuin sosiaalisin syin terveille naisille, joita ei ole raiskattu. Epäselväksi jää kannattavatko kauhistelijat itse näitä sosiaalisista syistä tehtyjä abortteja. 

Näin henkilökohtaisella tasolla minun on vaikea ymmärtää aborttia. Kyseessä ei ole niinkään eettinen kanta kuin käytännöllinen: kun on saatavilla jälkiehkäisytabletti (sen saamiseen tarvitsee vain tallata sisään apteekin ovesta ja pyytää) niin miksi olisi tarvetta aborttiin?

Oma lukunsa ovat toki abortit, jotka tehdään sikiöseulontojen jälkeen, kun on olemassa epäilys tulevan lapsen vammaisuudesta. Tosin aina nämä tutkimukset eivät ole sataprosenttisen varmoja, joten abortoiduksi voi joutua tervekin sikiö. Mutta jos sen riskin on valmis ottamaan..?

Evankelis-luterilainen kirkko voisi voittaa kiemurtelun, välttelyn ja monimielisyyden maailmanmestaruuden aborttiasiassa. Katsotaanpa! Ensin kansankirkko opettaa kristinuskon pitävän pienintäkin elämää pyhänä. Kirkko on kautta aikojen puhunut syntymättömän ihmiselämän suojelemisen puolesta, kertoo evankelis-luterilaisen kirkon oma sivusto. Hämmentymättä ei kuitenkaan voi lukea julistusta kaiken elämän pyhyydestä ja sitten seuraavaa listaa poikkeuksista. Elämä ei taidakaan olla pyhää, tai se on sitä vain tiettyjen reunaehtojen toteutuessa. Piispojen mielestä abortti on hyväksyttävä raiskaustapauksissa, lapsen vammaisuuden vuoksi, ja äidin hengen ollessa uhattuna.

Mielenkiintoinen tilanne on erityisesti jos ajatellaan raiskattua naista, joka syystä tai toisesta päättäisi pitää lapsen. Jos olisin itse sellainen lapsi, niin minun olisi vaikea ajatella piispalliselta tasolta tullutta hyväksyntää minun tappamiselleni jo ennen syntymääni. Joutuisinko elämään elämäni miettien, että minussa oli jotakin niin väärää ja pahaa, että minut olisi saanut poistaa kohdusta kaikkien hyväksyessä toimenpiteen? Miten tällainen vaikuttaa lapsen, ja myöhemmin aikuisen, käsitykseen omasta arvostaan ja oikeudestaan elää, omasta tasavertaisuudesta muiden ihmisten kanssa?

Joko elämä on pyhää tai se ei ole. Minusta tästä ei voi tehdä kieliopillista sääntöä, jota seuraa lista poikkeustapauksia. Pitäisi kuitenkin pystyä näkemään ero ihanteiden ja käytännön välillä. Mielestäni kirkot eivät häviä mitään pitäessään yllä ihanteita. Todellisessa elämässä ihanteet voivat toteutua, tai ne voivat toteutua osin. Joskus ne jäävät kokonaan toteutumatta. Olennaista kuitenkin on ihanteiden olemassaolo, uskallus uskoa niihin ja sanoa se ääneen.

Mitäkö itse ajattelen? Suomalainen lainsäädäntö on mahdollistanut abortin ja hyvä niin. Itse en uskoisi pystyväni tekemään aborttia missään olosuhteissa. En ole joutunut testaamaan vakaumustani tosipaikan tullen, mutta joskus asiat vain tietää – tai tuntee sydämessään.