Avainsana: some

by Ninni

Sananvapaus ja some

Kolmas kerta toden sanoo, eli kirjoitanpa vielä pari sanaa sananvapaudesta. Eräs melko merkillinen asia on somessa esiintyvä sensuuri. Esimerkiksi Facebook toimii niin, että käyttäjä itse valitsee näkemänsä sisällöt. Pakko ei ole nähdä mitään. Siinä mielessä onkin outoa, että tiettyjä mielipideryhmiä halutaan sulkea naamakirjan ulkopuolelle. Mitä haittaa niistä on, jos meillä on toimiva edustuksellinen demokratia, jossa kansan tahto toteutuu? Ei silloin ole vaaraa monituhatpäisestä joukosta, joka äkkiä alkaa seurata ääri-sitä, tai ääri-tätä laitaa.

Kaikkein haitallisinta tämä sensuuripolitiikka on poliisin kannalta. Poliisihallitus halusi lakkauttaa Vastarinnan ja onnistui siinä. Voitto tuskin maistuu makealta kenttäväen suussa. Mikäpä olisi mukavampaa kuin saapua aamulla toimistolle, keittää iso kuppi kahvia tai teetä, ja käydä katsomassa Facebookista suoraan millä mielellä Vastarinnan pojat ovat tänään, tai mitä metkuja hautoo Soldiers of Odin. Kun nämä järjestöt kielletään somesta ja koko Suomesta, niin tämä mahdollisuus menetetään. Toiminta menee maan alle ja – käyttääkseni erästä aikamme suosikkisanaa – radikalisoituu. Ja poliisin työ vaikeutuu.

 

Päiväkirjojen kertomaa

PuoLiskoiseni teki hyvän työn ja toi autotallista ison pahvilaatikollisen päiväkirjojani. Viisi vuotta vähemmän ihanteellisissa säilytystiloissa ei onneksi vahingoittanut päiväkirjojen luettavuutta. Siinäpä vasta positiivinen yllätys! Mutta jotain negatiivistakin huomasin.

Lukiossa kirjoitin viivoitettuihin päiväkirjoihin. Käsiala on siistiä, melkein kuin painettua – mutta hirvittävän pientä! Tuntuu mahdottomalta uskoa, että koskaan olen voinut kirjoittaa niin pienesti ja sitten vielä lukea kirjoittamaani. Tiedän kuitenkin sen onnistuneen, silloin kauan aikaa sitten. On aika selvää, että näköni on huonontunut merkittävästi. Suunnittelen ihan oikeasti suurennuslasin ostamista, että voisin paremmin lukea teini-ikäisen itseni mietteitä. Silmälasit eivät auta tarpeeksi.

Koronan aikaan olen jättänyt silmälääkäri- ja optikkokäynnitkin sikseen. Kunhan tilanne tästä normalisoituu, niin pitää varmaan varata tupla-aika silmälääkäriin ja keskustella oikein kunnolla ajan kanssa sopivien lasien löytämiseksi. Minusta se ei riitä, että nippa nappa tulee toimeen, kyllä laseilla pitäisi pystyä tekemään tarkkaakin silmittelyä.

by Ninni

Some, eli seropin sukuselvitys

Meillähän kolmesta koirastamme kaksi on sekarotuisia, eli niin kutsuttuja seropeja. Chihuahua-aristokraatti Nuppu veljeilee chihuahuan ja venäjäntoyn sekoituksen Hipun kanssa. Se ajoittain pitää järjestystä Lakulle, jonka perimästä löytyy tanskandogia, bullmastiffia, bokseria ja labradorinnoutajaa. Olin jo alistunut siihen ajatukseen, etten välttämättä saisi koskaan tietää enempää rakkaiden sekarotuisteni juurista. Tietysti olisi mahdollista tehdä koirillekin DNA-testi ihan siinä kuin meille ihmisillekin, mutta mielestäni se olisi sentään hiukan järjetöntä. Enkä usko, että DNA-testipaketeissa olisi riittävän monta testitikkua meidän koirillemme: Laku ainakin puraisisi varmasti poikki ensimmäiset kymmenen ihan vain huvin vuoksi.

Sosiaalinen media kuitenkin osaa yllättää. Aitona koiraihmisenä olen tietysti jäsenenä sekarotuisten elämää pohdiskelevissa ryhmissä. Yhden kerran satuin näkemään siellä koiran, joka oli aivan kuin Laku. Omistajansa kanssa vertailimme tietoja, ja niin vain olikin, että tämä meidän Poekaa muistuttava koira oli Lakun isosetä Rambo. Kirjaimellisti isosetä: säkäkorkeutta noin 90 centtiä, painoa kiloissa saman verran. Bullmastiffin perimää oli tässä nelijalkaisessa enemmän kuin Lakulaisessa, siitä massiivinen koko. Tässä komea näky:

Lakun isosedän jälkeen vyyhti alkoi purkautua, ja sain nähdä kuvan Pojan isovanhemmistakin. Lakun isänpuoleinen isoisä on tuo toinen vasemmalta oleva ruskea koira, jonka naamassa on paljon harmaata. Isoäiti taas on joukon ainoa musta koira. Nämä Hero ja Bella saivat pentueen, jonka eräästä poikapennusta, Aatoksesta, tuli Lakun isä sen kohdatessa eräänä keväisenä päivänä Venla-nimisen koiraneidon. Mistä sitä tietää, mihin asti Pojan perimää pystytäänkään selvittämään, kenties aina suteen asti. Mutta vaikka jäisi tähänkin, niin olen tyytyväinen! Sosiaalisen median turhuutta valittavat tarkastakoot kantaansa.

 

by Ninni

Unimaailmassa tapahtuu outoja

Päätin äskettäin, etten enää piinaa some-kavereitani kertomalla unistani. Oikeastaan on melko mahdotonta, että ne todella kiinnostaisivat ihmisiä, joten siirretään ne suosiolla tänne blogiin. Uskon blogin lukijoiden olevan pitkämielisempiä: somen maailma on hetkellisyyttä ja nopeaa viestintää, unien maailma on siihen sopiakseen liian hidas.

Nyt viimeksi näkemäni outo uni oli tällainen. En ollut enää ihminen, vaan nukke. Asuin suuressa talossa jonkun aivan mahdottoman ihmisen kanssa, joka piti minua kumppaninaan. Mies ei ollut PuoLiskoinen, vaan omituinen hössö, joka vaali taloaan ylenmääräisellä rakkaudella. Talo oli täynnä omituisia komeroita ja pikku huoneita, jotka olivat täynnä tavaraa.

Olin onneton unessa, koska tajusin oman asemani: olin nukke, enkä vapaalla tahdolla varustettu ihminen, joka voisi noin vain lähteä surkeasta tilanteesta pois. Olin silti tunteva ja ajatteleva, ja se juuri teki tästä painajaiseksi kallistuvan unikokemuksen. En ollut täysikokoisen ihmisen kokoinen, vaan kenties sellainen kolmasosa-ihminen.