Päivät ovat olleet uskomattoman kauniita. Pakkasaamusta edetään päivään auringon kanssa ja taivas on huikaisevan sininen. Iltapäivästä aurinko siirtyy loimottamaan upeana iltaruskona taivaanrantaan. Kaunista on – mutta kylmää.
Tällaisina päivinä säälin pikkulintuja. PuoLiskoinen laittoi hyvissä ajoin ennen joulua pienille siivekkäille ystävillemme lintulaudan ja talipallosen. Vilskettä laudalla on riittänytkin. Itse katson lintujen mässäilyä säälin ja inhon sekoittuessa mielessä. Säälin lintuja kohtaan, inhon niiden evästä kohtaan. Ajatus talin syömisestä on oksettava. Minusta ei varmaankaan tulisi hyvää lintua, koska en voi tervehtiä ilolla ajatusta talin mässäämisestä. Toisaalta se kai kuuluu linnun elämään – lintuuteen – eivätkä ne sitä sure. Niille se on gourmet.
Talonmies tuhkimona
Joululomaan on kuulunut elokuvien katselu. Aikaisin tänä aamuna katsoin vuonna 1955 valmistuneen kotimaisen hauskutuksen Neiti Talonmies. Elokuvahan pohjautuu Hilja Valtosen saman nimiseen romaaniin, jonka parissa jo monen sukupolven edustajat ovat viihtyneet. Valtonen on oikeasti hauska ajattomalla tavalla – Neiti Talonmiestä ja Vaimoketta ainakin voin lämpimästi suositella.
Olin utelias näkemään kuinka romaani toimi elokuvan muodossa. Tarina ei ole maailman helpoin elokuvattava: romaanin neiti Talonmies, eli Irja Sassi, on liki 180 senttinen amatsonimainen ja riuska nainen. Osa romaanin hauskuudesta perustuu juuri Irjan erikoiseen ulkomuotoon. Vahvana naisena hän heittää omakätisesti pari ei-toivottua kosijaa ulos ja on fyysisesti sopiva "miesten töihin". Elokuvassa Irjaa esittänyt Nelly Loven oli aivan liian pieni ja sievä – oikeastaan nukkemainen – rooliin, vaikka muuten onnistuikin ilmentämään Irjan reipasta otetta elämään ja työhön.
Elokuvassa Irjan työnantajaa, rehtoria, esittää Tauno Palo. Tässä toinen ongelma – ikäero Lovenin ja Palon välillä on kiusallisen suuri. Tauno Palo on komea mies, mutta Loveniin verrattuna hän on auttamatta pappa-kategoriassa. Nelly Lovenista ei muuten nettikään näytä paljon tietävän, mutta elokuvassa hän ei vaikuta päivääkään yli 20-vuotiaalta.
Elokuvasta oli jätetty pois melkein kokonaan romaanissa suuren merkityksen saanut kirjeenvaihto. Elokuvassa kirjeenvaihto Irjan ja salaperäisen maisteri Ahtojään (joka oikeastaan oli rehtori valepuvussa) jäi pakostakin pinnalliseksi. Romaanissa tunteiden syttymisen kirjeenvaihdon kautta ymmärsi, koska laajassa kirjeenvaihdossa Irja Sassi toi esiin ne puolet, joita arkinen aherrus ei näyttänyt: mielikuvituksen, viisauden ja sydämen sivistyksen.
Elokuva oli kevyt ja hauska. Romaani on sitä myös, mutta sen pohjavire on vakava. Se on oikeastaan kertomus eri tavoista hyväksikäyttää turvattomassa asemassa olevaa ihmistä. Alaikäinen Irja Sassi on evakko ja sotaorpo, joka hyvin pian sodan päättymisen jälkeen menettää myös äitinsä. Länsisuomalainen pariskunta vie orvolta karjalaistytöltä tämän perinnön valehtelemalla tytön äidin veloista. Siinä ensimmäinen epäoikeudenmukaisuus.
Sitten toinen: Irjan opettaja, naimaton kolmikymppinen nainen, ottaa hyvänä työnä tytön luokseen kasvatiksi. Kasvattina olo tarkoittaa opettajaneidin sivistyneestä seurasta nauttimista, mutta myös palkattomana palvelijana toimimista. Siinä missä evakkotyttöä riisti selkeän pahantahtoinen pariskunta on opettajaneidin paha työ hienostuneempaa – se kätkeytyy hyvän tekemisen jalon motiivin taakse. Evakolta pienen perinnön vieminen on selkeä vääryys, mutta opettajaneidin harjoittama hyväksikäyttö ei ole puhdasta vääryyttä, sillä siihen sisältyy myös aitoa halua auttaa. Motiivit ja teot vain ovat sekoittuneita, kuten usein on – eivät puhtaasti pahoja eivätkä täysin hyviä. Inhimillisiä!
Irja Sassista tulee koulun talonmies opettajaneidin avioiduttua. Kansakoulun käynyt tyttö haluaisi käydä keskikoulun, mutta rehtori Veli Pasi Kuusi – elokuvassa Tauno Palo – tyrmää ajatuksen suoralta kädeltä. Neiti Talonmies ei tarvitse keskikoulua. Itsensä kehittäminen, eteenpäin pyrkiminen ja opiskelu eivät ikään kuin ole – no, aivan häntä varten. Suutari pysyköön lestissään ja tyytyköön osaansa rehtorin kahvinkeittäjänä ja voileivän laittajana. Tyttö alkaa suorittaa keskikoulua salaa toisessa koulussa, samalla kun tekee raskasta talonmiehen työtä.
Valtosen romaani kuvaa ihmistä, jolle on tehty vääryyttä ja jolta on viety kaikki, mutta joka siksi – tai siitä huolimatta – on luonteensa ja periaatteidensa puolesta valio-ainesta. Irja Sassi ei rikastu opettajaneidin luona, mutta hän oppii työteliääksi ja säästäväiseksi, taitavaksi käsityöihmiseksi ja todelliseksi talousihmeeksi.
Samalla on ilmeistä, että häntä yhteiskunnallisessa arvoasteikossa ylempänä olevat ihmiset, koulun "maisterit", ovat periaatteidensa ja luonteidensa puolesta häntä alempiarvoisia. He epäilevät nuorta tyttöä kaikesta, mihin hän ei ole syyllistynyt: naimisissa olevien miesten kanssa makaamisesta, aviottomasta raskaudesta – jopa abortista. Tätä he epäilevät sen jälkeen, kun tyttö on omin käsin heittänyt ulos koulun matalamielisen matematiikanopettajan, kuuden lapsen isän, joka yritti saada talonmiehestä vaihtelua omaan väljähtäneeseen avioliittoonsa. Annetaan siis ymmärtää juoruilevan opettajakunnan itse syyllistyvän niihin paheisiin, joista se epäilee rehellistä ja korkeiden ihanteiden mukaan elävää talonmiestä. Ihmisten likainen mielikuvitus tulee nuorelle tytölle yllätyksenä, kuin iskuna vasten kasvoja.
Neiti Talonmies on tuhkimotarina: köyhästä tytöstä tulee oman sisukkuutensa ansiosta keskikoulun käynyt ja lopulta ylioppilas. Kaiken muun hyvän lisäksi hän saa rehtorin sydämen, jota useampikin koulun naimattomista opettajattarista on turhaan yrittänyt valloittaa. Valtonen laittaa rehtorin nöyrtymään aina maahan saakka Irjansa edessä ja se onkin oikeus ja kohtuus. Vannoutuneen vanhanpojan ja ylimielisen johtajatyypin on sanouduttava irti ennakkoluuloistaan ja vääristä asenteistaan ennen kuin sovitus voi olla täydellinen. Romaanissa se onkin sitä – elokuvassa liitto lyödään lukkoon elokuvan valmistumisen aikaan vielä uuden ja ihmeellisen Linnanmäen vuoristoradalla.