Sunnuntai on kulunut sujuvasti Hannu Lauerman Pahuuden anatomian parissa. Olemme näköjään lukeneet paljon samoja kirjoja: samojen kirjojen lukeminen on vähän kuin olisi yhteisiä tuttavia ja se yhdistää. Maailmankatsomuksellisesti ja ihmiskuvan suhteen olemme Lauerman kanssa kuitenkin eri maata.
Joskus lääkäriys tuntuu enemmän kuin ammatilta – ainakin joidenkin ammatinharjoittajien kohdalla se tuntuu tavalta selittää maailma ja ihminen. Mitä pahuus on? Onko se häiriötila, sairaus, aivoissa oleva kemiallinen poikkeavuus? Vai onko se jotain enemmän? Minusta kokonaisuus on sittenkin enemmän kuin vain osiensa summa.
Tätä en kuitenkaan tiennyt: isovanhempien raskausaikana kokemat sodat ja ruoan puute voivat vaikuttaa lapsenlapsen persoonaan ja temperamenttiin. Ihmisalkion tuleviin sukusoluihin vaikuttavat siis ympäristötekijät. Lamarckin näkemykset hankittujen ominaisuuksien periytyvyydestä eivät aivan kaikilta osin olekaan huuhaata.
Omat vanhempani syntyivät jatkosodan aikana, isä vuonna 1941 ja äiti 1943. Isän syntymän aikaan elettiin jatkosodan etenemisvaihetta ja se sujui hyvin. Äidin syntymän aikaan syksyllä 1943 tunnelma oli jo latistunut. Ja ruoka oli kortilla. Odottavat isoäidit olivat varmasti huolissaan miehistään ja sodan lopputuloksesta. Siirtyikö tuo stressi meidän vanhempiimme ja sitä kautta meihin. Millaisia se meistä tekee? Voisivatko sodan kovien realiteettien koulimat isovanhemmat tuottaa väistämättömyydelle kumartavan sukupolven? Meidät, jotka painamme pään ja kuljemme tuulta päin ”pyhän harmaan eläimen apaattisella sitkeydellä”, Väinö Linnaa siteeratakseni. Ainakin itsessäni tunnistan tuon pyhän harmaan eläimen kaiken muodikkaan X-sukupolvipuheen alla.
Lauerman kirjan rakenne sisältää sellaisia valintoja, joita itse en ehkä olisi tehnyt. Kirja tuntuu hieman sirpaleiselta, inhimillisen käytöksen kirjoa on kartoitettu sotilaista huippu-urheiluun ja uskonnollisten yhteisöjen johtajista Viiltäjä-Jackiin. Paikoitellen kirjan alaotsikko (pahuus, hulluus, poikkeavuus) ei oikein tunnu sopivalta. Pahuus on muutenkin mielestäni filosofista otetta vaativa ongelma, poikkeavuus ja rikollisuus sen sijaan ovat asioita, joista voi puhua jo toisessa äänilajissa. Ehkä olisin itse valinnut kirjan nimeksi jotain muuta. Vaikkapa ”Kun ihmiskone sippaa: tapausesimerkkejä homo sapiensin virhetoiminnoista”.
Onni suosii
Olen aina sanonut olevani onnea vailla kaikissa arvonnoissa. Nyt kerrankin voitin jotain: posti toi Oikeanlaista kemiaa-elokuvan, palkinnon johonkin arvontaan osallistumisestani. Elokuva on varmasti katsomisen arvoinen jo pelkästään Meryl Streepin läsnäolon vuoksi!