Kategoria: Uncategorized

by Ninni

Rankka päivä maailmalle

Pohjois-Korea esitteli lihaksiaan pitkän matkan rakettilaukaisulla. Ja maailma tuomitsi. Niin minäkin. Olisi suotavaa ensin ruokkia kansalaiset ja järjestää heille jotain ihmisoikeuksilta muistuttavaa ennen siirtymistä rakettileikkeihin.

Rankka oli päivä myös meille. Nuppu-tyttönen pääsi (tai joutui) hammashoitoon. Chihuahuoilla on taipumusta hammasongelmiin, eikä Nuppukaan ole niiltä valitettavasti säästynyt. Aamulla kahdeksalta veimme nelikiloisen Raision Vettoriin. Se nukutettiin ja suusta poistettiin hammaskiveä. Lisäksi otettiin röntgen ja poistettiin heiluva hammas. Hippu oli mukana, mutta onnekseen selvisi pelkällä kynsien leikkauksella. Nupun heräämistä odotellessa kävimme PuoLiskoisen työpaikalla esittelemässä Hippua työyhteisölle. Tietysti sitä ihailtiin, kuinka muutenkaan.

Kello oli vain vähän yli 11, kun koko juttu oli jo ohi, ja toipilas autossa kanssamme matkalla kotiin. Aamupäivä tuntui kuitenkin pitkältä kuin nälkävuosi. Jännitän aina koirien eläinlääkärikäyntejä. Pelkään, että rutiinitutkimuksen yhteydessä ELL muuttuu äkkiä vakavaksi ja sanoo koiran saaneen syövän. Periaatteessa poden samaa pelkoa, jos PuoLiskoisen tai minun pitää käydä ihmislääkärillä.

by Ninni

Joulukorttien puolesta

Suussa maistuu siltä, miltä nyt maistuu, kun on nuollut kaksikymmentä kirjekuorta kiinni. On taas aika joulukorttien! Minä kuulun joulukorttien ystäviin. Kortissa on nimittäin se hyvä puoli, että se ei tungettele. Saaja voi avata sen juuri silloin, kun sopii, eikä ikinä tule yllätetyksi kädet piparkakkutaikinassa, tai juuri kesken joulusiivouksen kriittisten hetkien. Tekstiviestit ovat vähän toinen juttu. Niissä on jotain persoonatonta. Niistä puuttuu se toisen ihmisen käden kosketus, joka joulukortissa välittyy. Voi olla, ettei kortissa ole muuta itse tehtyä kuin allekirjoitus, mutta se allekirjoituskin sisältää ajatuksen: haluan muistaa sinua, haluan toivottaa sinulle jotain hyvää.

Ihmettelen netin keskustelupalstoilla ajoittain riehuvaa vihamieltä joulukortteja kohtaan. Aika pitkälle olemme tulleet, jos jo joulukortti saa ihmiset raivostumaan. Tuntuu kuin ihmisrodulla olisi nykyisin tavattoman lyhyt pinna, joka katkeaa pienimmästäkin aiheesta, tai vaikka ilman aihettakin.

by Ninni

Minun (murhaava) Afrikkani

Huomasin AVAn näyttävän torstaina erään suosikkielokuvistani, nimittäin Minun Afrikkani. Karen Blixenin elämänkokemukset ovat siinä muuttuneet kuviksi ja ääneksi Meryl Streepin ja Robert Redfordin suosiollisella avustuksella. Nautin elokuvasta yhä, mutta joitakin asioita katson toisella tapaa kuin nuorempana.

Ensinnäkin: olivatko Karen Blixenin rakkaat miehet sittenkään mitään muuta kuin seikkailijoita? Aviomies ja rakastaja, kumpikin yhtä kykenemättömiä elämään omassa, luonnollisessa ympäristössään. Kykenemättömiä sitoutumaan, kyvyttömiä aikuistumaan, pakomatkallako olivat sittenkin? Ja eläimiä tapetaan kuin liukuhihnalla. No, 1900-luvun alussa safareilla oli sentään vielä se oma hohtonsa – nyt on sekin mennyt. Kun kaikki ovat kaikkialla, voisivat kaikki yhtä hyvin pysyä kotonaan. Matkustus on kärsinyt inflaation. Itse asiassa olisi erikoista tavata länsimainen ihminen, joka omasta tahdostaan ei olisi koskaan lähtenyt kotikonnuiltaan. Meistä kaikista on tullut niin samanlaisia, ettei matkustaminen enää avarra.

Karen Blixenin ”alkuasukkaille” suunnittelema koulu herätti sekin pieniä epäilyksiä. Olen itse intohimoinen lukija, mutta en enää ole niin varma voiko länsimaisen sivistyksen siunauksellisia anteja aina soveltaa kaikkiin kulttuuriympäristöihin. Jokainen sivilisaatio kehittää itse itselleen tarpeelliset taidot, jotka se opettaa jokaiselle uudelle sukupolvelle. Ne taidot eivät aina ole samoja kuin meillä, mutta niiden erilaisuus ei automaattisesti tee niistä huonompia. Australian aboriginaali ei välttämättä lue kirjaa, mutta hän lukee maata ja taivasta tavalla, johon me emme kykene.

Elokuva on silti ihan nautinnollinen, kyllä sitä voi suositella. On kauniita maisemia, kauniita – ja vähemmän kauniita – ihmisiä, romanttinen juoni, ja ihastuttava musiikki. Eläimetkin ovat vuoroin söpöjä ja vuoroin pelottavia, olivatpa sitten eläviä tai kuolleita.

by Ninni

Päivä(uni)

Näin erikoisen unen tänään päivätorkuilla. Oli talvi, ja pimeää. Kävelin tuntemattomaan määränpäähän hajasijoitusalueella. Rakennuksia ei ollut juuri lainkaan, ei mitään suunnistusta helpottavia maamerkkejä. Suuren mäen ja joen kohdalla menin harhaan. Sain kävellä pitkään, ennen kuin oivalsin virheeni ja olin taas siinä, missä pitikin. Teemat: kylmyys, pimeys, eksyksissä olo. Jaa-a, mitähän tulkintoja tästäkin voisi kehitellä?

Ihmemaa Oz

Luin Amos Ozin romaanin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Israelin valtion synty ja sen ensivaiheet marssitetaan lukijan silmien eteen samassa paketissa kiehtovan perheen ja tuttavapiirin kanssa. Ihmiset muodostavat valtion, ihmiset ovat valtio, noudatetulle politiikalle on aina syynsä. Israel on luotu maanpakolaisuuden, diasporan, perinnölle. Kun maan saa, ei siitä enää tahdo luopua, varsinkaan jos koko aiempi historia on karkoitusten ja vainojen historiaa. Ihmisistäkään ei haluaisi luopua, mutta joskus muuta vaihtoehtoa ei ole. Amos Ozin romaani on rohkean omaelämänkerrallinen, ja äidin itsemurha on siinä toistuva teema.

by Ninni

Jouluinen tavarataivas

Juoksin tänään jouluostoksia. Turhamaisuuksissani olin valinnut touhuun kaikkein tyhmimmät mahdolliset jalkineet, eli superkorkeakorkoiset saapikkaat. Niissähän hypin ympäri kauppakeskuksia.

Kaupat ovat pikku hiljaa täyttymässä joulumielellä olevista ihmisistä (lue: kiukkuisista ja ahdistuneista), ja myyjät raatavat kuin juutalaiset orjat muinoin Egyptissä. Onnittelen itseäni, etten joutunut jäämään kauppoihin pitkäksi aikaa. Paljon auttaa, kun on jo liikkeelle lähtiessä selkeä visio tarvittavista tavaroista.

by Ninni

Poroja postissa

Tänään postilaatikosta ponnahti kaksi pirteää poroa. Ystävä perheineen ne lähetti. Sarvekkaat pääsivät heti keittiön seinälle tuomaan joulutunnelmaa.

Kävin kirjastossa tänään hakemassa 11 varaamaani teosta. On siinä kirjoja ja elokuvia! Kiinnostavimmaksi taitaa muodostua Woody Allenin elämänkerta. Elän parhaillaan Woody-kautta, joka ei ihan pian lopu.

Salossa sattuu ja tapahtuu

Salossa joku neropatti suoritti Suomen lipun häpäisemisen. En käsitä tällaista ”yhteiskuntakritiikkiä”. Lipun sotkemalla loukkaa kaikkia eläneitä suomalaisia sukupolvia. Jos ihmisellä on jotain periaatteellista valtiovaltaa vastaan, niin sen voi ilmaista paremminkin. Lipun tärvelemällä sylkee omien vanhempiensa ja isovanhempiensa elämäntyön päälle.

by Ninni

Champagne Vollereaux Brut Réserve..

.. avattiin tänään noin kello seitsemän illalla. Hyvää. Onnittelut 95-vuotiaalle Suomi-neidolle, Suomettarelle, meidän maallemme.

Itsenäisyyspäivän lisäksi on tämä päivä muistettu pyhän Nikolauksen tähden. Naapurikunnassa, Nousiaisissa siis, on tätä päivää pidetty enteenä koko joulukuun säälle. Tämänpäiväistä säätä pitäisi olla koko loppukuun ajan. Saammepa nähdä, oliko vanha kansa oikeassa.

by Ninni

Joulukalenterin neljäs luukku..

.. aukesi tänään paljastaen jouluseppeleen sisältään. Joulukalenteri kuuluu meidän jouluumme, ja on kuulunut aina. Yleensä ostan sen Kristillisestä kirjakaupasta, mutta tänä vuonna satuin haahuilemaan Suomalaisessa kirjakaupassa, ja ostin sieltä ihastuttavan enkelikalenterin.

Joulukalenterin suhteen pätee yksi sääntö: siinä ei saa olla tonttuja. Minulla on periaatteellisia syitä vastustaa tonttuteemaa. Enkeleille kyllä kiitos, tontuille ei-ei. Näin se menee.

by Ninni

Jonottava jättiläinen

Näin tänään paikallisessa K-kaupassa jättiläisen. Ei hän mikään satujen jätti ollut (kai?), mutta pitkä ja massava nyt kuitenkin. Veikkaisin lähemmäs kahta metriä. Painoa en uskaltanut arvatakaan. Hintelä ei mies kuitenkaan ollut. Olen nähnyt hänet joskus aiemminkin, ja aina kiinnittänyt huomiota vartevuuteensa. Miltäköhän tuntuisi, jos olisi kasvanut niin isoksi? Maailma näyttäisi varmasti erilaiselta ylempää katsottuna. Kanssaihmiset kutistuisivat touhukkaiksi lilliputeiksi.

Jätti jonotti kiltisti meidän muiden kanssa kassajonossa. Ostostensa laatua en huomioinut. Paljon pinaattia ja kaurahiutaleita?

by Ninni

Niin vieras, ja niin kadonnut

Uhmasimme eilen pakkassäätä kahden kirjastoreissun verran. Alkumatka sujui minun osaltani happamissa merkeissä: murjotin, koska olin onnistunut hukkaamaan paksut, pitkävartiset talvisaappaat jonnekin. Ilme muuttui iloiseksi vasta Mynämäen kirjastossa, jossa aloitin massiivisen lainausoperaation.

Juutalainen kirjallisuus on vedonnut minuun Isaac Bashevis Singeriin tutustumisesta alkaen. Puolanjuutalainen elämänmeno, värikkäät persoonat, ja traaginen historia ovat se Toinen maailma, omaani verrattuna niin vieras, ja niin kadonnut. Yrityksessä etsiä kadotettua lainasin Albaharia, Kertesziä, Ozia, Konradia, Sebaldia, ja Kaminskia. Kirjastokassi ei riittänyt, piti ostaa muovipussikin. Siinä oli hieno Vaski-kirjastojen logo.