Luotujen olentojen määrä on suuri ja meitä on joka lähtöön. N-koirat saavat minut hymyilemään vilpittömällä ilollaan kevään ensi merkeistä: lätäköistä, tinttien laulusta ja auringonpaisteesta. Eilen Niisku-Piisku-Kultapiisku hypätä räiskäytti vesilammikkoon kaikilla neljällä (pitkällä) jalallaan. Nuppu sen sijaan katseli sellaista touhua epäilevästi – on kuin sillä olisi imaginääriset korkokengät koko ajan jaloissa ja se sipsuttaisi niitä varoen.

Eläimet eivät koskaan saa postia. Tämä tuli mieleeni eräänä päivänä hakiessani päivän keräyspaperiannosta postilaatikosta. Ei se välttämättä ole mikään suuri menetys, säästyvätpä ainakin mainoksilta ja laskuilta. Voisi olla vapauttavaa olla eläin, tosin omat vaikuttamisen mahdollisuudet elämän suhteen olisivat huomattavasti ihmistä vähäisemmät. En haluaisi vaihtaa osaani: mistä sen tietää, vaikka joutuisin katselemaan likaista vesikuppia päiväkaudet ja syömään epämieluisaa ruokaa. Eikä ajatus lapsista roikkumassa kiinni turkissa ole kovin mukava sekään. Kun ei saisi edes purra, vaikka aihetta olisi.

Jumalansynnyttäjän ilmestyksen juhla

Tänään Neitsyt Maria saa viestin enkeliltä: hän tulee synnyttämään pojan, jonka kuninkuudella ei ole loppua. Sen Neitsyt saa tietää ja siitä hän iloitsee annettuaan suostumuksensa. Hän ei tiedä kyynelistä ristin juurella, ei verestä eikä kärsimyksestä. Ehkä niin on hyvä. Kuka meistä oikeastaan uskaltaisi elää tietäen oman tai läheisten kuolinpäivän. Se voi olla lähempänä kuin kuvittelemmekaan.

Jouluun on yhdeksän kuukautta – sen verran kestää biologinen prosessi nimeltä ihmisen raskaus. Pääsiäinen on jo ovella. Paradoksaalista mutta totta: odotamme samaan aikaan pääsiäistä, Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mutta samaan aikaan saamme tämän muistutuksen elämän alusta. Elämän siemen, sitä seurannut ilo, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat kaikki osia tässä matkassa, jonka alku ja loppu ovat samaan aikaan läsnä.