Avainsana: vaalit

Ei Edes Raiskaustapauksissa!

Timo Soinin kielteinen aborttikanta tuntuu olevan median mielestä jatkuvan uutisoinnin arvoinen asia. Ilmeisesti abortista saa – tai pitää – Suomessa ajatella vain yhdellä tavalla, nimittäin myönteisesti. Muunlainen ajattelu on loukkaavaa. Jokainen toki ajatelkoon mitä tahtoo päänsä sisällä, mutta kysyttäessä on turvauduttava tähän puoliviralliseen Ainoaan Oikeaan Totuuteen.

Minä olen jo äänestänyt, eikä ääneni mennyt perussuomalaisille. Siitä huolimatta tunnen tässä asiassa sympatiaa Soinia kohtaan. Miksi hän ei saisi ajatella abortista juuri niin kuin haluaa? Se ei suomalaista lainsäädäntöä muuta mihinkään suuntaan.

Soinin aborttikohu huipentuu aina ääni väristen lausuttuun kauhistukseen: Hän Ei Sallisi Sitä Edes Raiskaustapauksissa! Unohdetaan sujuvasti, että ehdottomasti suurin osa aborteista tehdään niin kutsutuin sosiaalisin syin terveille naisille, joita ei ole raiskattu. Epäselväksi jää kannattavatko kauhistelijat itse näitä sosiaalisista syistä tehtyjä abortteja. 

Näin henkilökohtaisella tasolla minun on vaikea ymmärtää aborttia. Kyseessä ei ole niinkään eettinen kanta kuin käytännöllinen: kun on saatavilla jälkiehkäisytabletti (sen saamiseen tarvitsee vain tallata sisään apteekin ovesta ja pyytää) niin miksi olisi tarvetta aborttiin?

Oma lukunsa ovat toki abortit, jotka tehdään sikiöseulontojen jälkeen, kun on olemassa epäilys tulevan lapsen vammaisuudesta. Tosin aina nämä tutkimukset eivät ole sataprosenttisen varmoja, joten abortoiduksi voi joutua tervekin sikiö. Mutta jos sen riskin on valmis ottamaan..?

Evankelis-luterilainen kirkko voisi voittaa kiemurtelun, välttelyn ja monimielisyyden maailmanmestaruuden aborttiasiassa. Katsotaanpa! Ensin kansankirkko opettaa kristinuskon pitävän pienintäkin elämää pyhänä. Kirkko on kautta aikojen puhunut syntymättömän ihmiselämän suojelemisen puolesta, kertoo evankelis-luterilaisen kirkon oma sivusto. Hämmentymättä ei kuitenkaan voi lukea julistusta kaiken elämän pyhyydestä ja sitten seuraavaa listaa poikkeuksista. Elämä ei taidakaan olla pyhää, tai se on sitä vain tiettyjen reunaehtojen toteutuessa. Piispojen mielestä abortti on hyväksyttävä raiskaustapauksissa, lapsen vammaisuuden vuoksi, ja äidin hengen ollessa uhattuna.

Mielenkiintoinen tilanne on erityisesti jos ajatellaan raiskattua naista, joka syystä tai toisesta päättäisi pitää lapsen. Jos olisin itse sellainen lapsi, niin minun olisi vaikea ajatella piispalliselta tasolta tullutta hyväksyntää minun tappamiselleni jo ennen syntymääni. Joutuisinko elämään elämäni miettien, että minussa oli jotakin niin väärää ja pahaa, että minut olisi saanut poistaa kohdusta kaikkien hyväksyessä toimenpiteen? Miten tällainen vaikuttaa lapsen, ja myöhemmin aikuisen, käsitykseen omasta arvostaan ja oikeudestaan elää, omasta tasavertaisuudesta muiden ihmisten kanssa?

Joko elämä on pyhää tai se ei ole. Minusta tästä ei voi tehdä kieliopillista sääntöä, jota seuraa lista poikkeustapauksia. Pitäisi kuitenkin pystyä näkemään ero ihanteiden ja käytännön välillä. Mielestäni kirkot eivät häviä mitään pitäessään yllä ihanteita. Todellisessa elämässä ihanteet voivat toteutua, tai ne voivat toteutua osin. Joskus ne jäävät kokonaan toteutumatta. Olennaista kuitenkin on ihanteiden olemassaolo, uskallus uskoa niihin ja sanoa se ääneen.

Mitäkö itse ajattelen? Suomalainen lainsäädäntö on mahdollistanut abortin ja hyvä niin. Itse en uskoisi pystyväni tekemään aborttia missään olosuhteissa. En ole joutunut testaamaan vakaumustani tosipaikan tullen, mutta joskus asiat vain tietää – tai tuntee sydämessään.