Avainsana: ihmisyys

by Ninni

Kohti parempaa ihmisyyttä

Olen ollut melkein liian järkyttynyt edes blogia kirjoittamaan. Syy on hiukan typerä: näin aivan kauhistuttavan unen, joka mykisti kamaluudellaan. Itse aiheutettuahan se oli, koska menin lainaamaan kirjastosta holokaustihyllystä kaiken saatavilla olevan materiaalin, olipa kyseessä sitten fakta tai fiktio. Se tuli uniin, se kaikki: sonderkommandot, tuhatpäiset ruumisroviot, mätänevä ihmisliha kaivannoissa, koko holokaustin hirvittävyys. Itse häärin kuolemanprikaatissa polttamassa ruumiita muiden kohtalotovereideni tavoin – keskitysleirivankina. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun unessa oli hajuaistimus: olin haistavinani omassa nenässäni ruumiiden löyhkän, sen niin sanotun kalman hajun. Uskokoon ken haluaa, mutta se oli nenässä vielä herätessäni.

Muistan unessa ajatelleeni, että tämä oli vasta ensimmäinen päivä ruumisvuorien parissa. Että huomenna pitää herätä taas ja tehdä sama uudestaan. Kiskoa omia sukulaisia poltettavaksi ja talloa liejussa, jonka muodostavat kerran eläneet ihmiset. Unessa mietin, etten pysty – etten voi kestää toista sellaista päivää. Tiesin kuitenkin senkin, että tulen kestämään, koska on pakko. Eihän siitä muuten vapautunut kuin kuoleman kautta.

Suurin syyllinen uneeni taisi olla Leon Weliczker-Wellsin kirja Jobin poika. Sitä en suosittele heikkohermoisille. Lainasin myös Elie Wieseliä ja Primo Leviä, näitä kahta kenties paremmin tunnettua holokaustin pohtijaa. Jobin poika oli kuitenkin se pahin – tiedän enemmän kuin koskaan halusinkaan erilaisissa mätänemistiloissa olevien ruumiiden palamisprosessista. Voi silti olla, että näistä asioista pitää kirjoittaa suoraan, mitään säästämättä. Miksi lukijan pitäisi saada itsensä säästämisen ylellisyys, kun jotkut ihmiset ovat oikeasti joutuneet elämään läpi tuon mielipuolisuuden ajan? On ylellisyyttä olla tietämättä mihin kaikkeen kamalaan ihmisrotu pystyy.

Tänään vietettiin kirkossa pienoista juhlaa ennen Suuren Viikon alkamista. Tämä päivä, palmusunnuntai, on omistettu Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistelulle. Olimme kirkossa. Niin oli moni muukin. Ortodoksiseen kirkkoomme liitettiin neljä uutta ihmistä. Se ilahdutti meitä.

Ihminen on biologisessa mielessä peto. Ihminen on tietysti  muutakin kuin vain biologinen olento. Kristinusko suitsii pedon. Se muistuttaa meille, että emme voi taantua vain biologiamme tasolle. Meidän on oltava enemmän; meidän on kilvoiteltava kohti parempaa ihmisyyttä, kohti jumalallistumista. Siinä onkin ainoa turvamme auschwitzejä ja gulageja vastaan.

by Ninni

Tummien silmien kautta

Eläimen kanssa maailmaa katsoo ja kuuntelee eri tavalla. Aamulla maassa makaavat vaahteranlehdet ovat paitsi keltaisia myös kahisevia ja suuria. Olen ennenkin havainnut niiden keltaisuuden, mutta äänielementtiä en ole huomannut ennen Nupun pienten jalkojen astelua niillä. Ja kuinka isoja ne oikeasti ovat! Valtavia! Ainakin Nupun tummien silmien kautta katsottuna. Vaahteranlehdet ovat kuin sanomalehteä kahistessaan tassujen alla. Ne ovat myös märkiä ja kylmiä. Eläintä katsoessaan melkein tuntee niiden kylmänmärkyyden omalla ihollaan.

Pimeät illat taas ovat täynnä jännittäviä ja pelottaviakin asioita. Jossain rasahtava oksa ja kahiseva ruoho – mitä ne voivat merkitä pienelle eläimelle? Kaksikiloiselle ne voisivat olla elämän ja kuoleman kysymyksiä, ellen siinä välissä olisi minä, Ninni Suurpeto. Kerran pimeässä illassa Nupun säikähdettyä jotain sanoinkin sille, että ainoa oikeasti pelottava eläin täällä olen minä.

Minä kävelen suorana yössäkin, minä en pelkää. Minulla on varaa katsella tähtiä ja kuunnella yön ääniä ilman pelkoa. Jos olisin pieni eläin, niin en nostaisi katsettani tähtiin. Pitäisin sen maassa ja käyttäisin kaiken havaintokykyni uhkien huomaamiseen. Niin erilaista on meidän elämämme.

by Ninni

Siivoamisen filosofiaa

Siivoan, koska en halua siivota. Heilutan moppia ja lykin imuria, koska tekisin mieluummin mitä tahansa muuta. Minulle siivous on eräs osoitus siitä, että olen ihminen. Pystyn voittamaan mielihaluni ja tekemään jotain itselleni epämieluisaa, mutta ympäristölle välttämätöntä. Kuka tahansa nimittäin pystyy tekemään asioita, joista pitää – mitä vaikeaa siinä nyt on? Vaikeampaa on tehdä sellaisia asioita, joista ei pidä. Mitä arkisempia ja rutiininomaisempia ne ovat sen suurempi on niiden toistamiseen sisältyvä haaste.

Jos pyrkisin koko ajan karsimaan elämästäni kaiken uhrauksia vaativan toiminnan, niin olisinko silloin enää ihminen? Jos tapahtuisi ihme ja alkaisin nauttia siivoamisesta, niin sitten yrittäisin keksiä itselleni jonkun muun ponnistusta vaativan velvollisuuden. Sen kautta voisin taas tavoitella tavoittamatonta, ihmisen ideaalia.  

Arkisten askareiden tekeminen on myös palvelemista ja minun mielestäni rakkaus on juuri sitä, toisen palvelemista. Ich diene.

Hypokondrikon murheet

Selailin eilen blogilistalta tuoreita kirjoituksia ja silmäni suorastaan iskeytyivät tähän unihalvausta käsittelevään postaukseen. Loistavaa, taas yksi uusi asia pelättäväksi – unihalvaus! 

En ole kokenut tuollaista tilaa ainakaan vielä ja toivon, etten koskaan koekaan. Muistan kerran Turussa heränneeni ja yrittäneeni turhaan nousta sängystä. Jalat eivät kantaneet. En tiedä olivatko ne puutuneet, vai missä vika oli. Oli omituista ja pelottavaa vain maata lattialla ja odottaa jalkojen toimimista. Pää antoi jaloille käskyjä ja jalat eivät totelleet.