Minä ajattelen usein tuntemiani ihmisiä eläiminä. Joku muistuttaa kettua ja toisessa on jotain kalamaista. Tavallaan on todella helppoa ymmärtää joidenkin luonnonkansojen toteemieläin-ajattelua. Meissä ihmisissä on eläimen sukuisuutta, vaikka se joskus näkyykin vain välähdyksinä ja hetkittäin.

PuoLiskoinen on mielestäni kuin ilves. Itse hän sanoo eniten samaistuvansa karhuun. Minusta hän on ilves – karhu on liian kömpelö. 

Minä en löydä omaa eläimen sukuani petojen joukosta. Omasta mielestäni muistutan eniten kyyhkystä. Pehmeästi ääntelehtivää, lempeää lintua, rauhan symbolia. Kyyhkynen oli myös se lintu, jonka Nooa päästi arkista tutkimaan vedenpaisumuksen piinaamaa maata. Palatessaan sillä oli suussaan tuore öljypuun lehti ja siitä Nooa tiesi veden vähentyneen.

Seuraavalta tiedustelumatkaltaan kyyhkynen ei enää palannut arkkiin. Minusta tuntuu, että se oli viisas lintu. Se teki velvollisuutensa Nooaa kohtaan, mutta velvollisuutensa täytettyään se lensi vapauteen ja pois Raamatun tarinasta oltuaan siinä viiden jakeen verran. Se oli Nooan pelastama, mutta sillä oli oma kyyhkysenkohtalonsa jota se halusi alkaa toteuttaa. Se ei ollut mikään robotti, sillä oli oma tahto. Niin on minullakin.