Muistan järkyttäneeni lähipiiriäni syvästi joskus 90-luvulla viettämällä monta vuotta ilman sanomalehteä. Lopulta paine perhepiirissä kasvoi niin suureksi, että isäni tilasi lehden meille. Ja olihan se tietysti mukavaakin, vaikka paperiroskaa kertyikin huimat määrät.

Sanomalehti kai vain on pakollinen, jos mielii käydä Normaalista Kunnon Ihmisestä kotomaassa. Sanomalehdetön on potentiaalinen syrjäytyjä, omituinen friikki, eikä hänellä ole kiinnostusta Maailman Tapahtumiin. Sanomalehti kuuluu selata läpi aamiaista syödessä ja viis siitä, vaikka lehden muoto tekee lukemisesta sietämättömän vaikean koettelemuksen.

Nykyisin uutisia ei voi paeta tulipa taloon lehti tai ei. Telkkari ja radio ystävällisesti informoivat meitä tunneittain maailman tapahtumista. Sitten on internet: lukematon määrä uutissivustoja, joista omat uutismakupalat voi poimia reaaliajassa.

Olen alkanut ajatella olleeni 90-luvulla viisaampi kuin arvasinkaan. Haluanko tietää Somaliassa kivitetystä 13-vuotiaasta tytöstä? Mitä konkreettista voin tehdä tuon tytön hyväksi? En yhtään mitään. Enkä voi ratkaista Lähi-Idän kriisiä. Yhdysvaltain presidentinvaalissa minulla ei ole äänioikeutta – monista muista suomalaisista tosin voisi luulla, että heillä kyllä on, siksi kiivasta keskustelua tästäkin vaalista meillä käydään.

Uutiseton maailma ei ole ollenkaan huonompi juttu. Ei ainakaan, jos niin kutsutut uutiset ovat sellaista nonsenseä kuin täällä meillä. Miksi ihmeessä joku "raju puukotus" ansaitsee uutisen nimen? Tai se, että paikkakunta X:ssä on lapsiperheen talo tulessa. Mitä ihmeen uutisarvoa tällaisilla jutuilla on?

Millainen puukotus muuten ei ole raju? Miksi on olennaista jos lapsiperheen talo on tulessa. Eikö uutiskynnys ylittyisi, jos talossa asuisi vaikka kaksi vanhusta?