Lyhyen ajan sisällä olen kuullut kahdesta ihmisestä, joiden verkkokalvot ovat noin vain spontaanisti revenneet tai irronneet paikoiltaan. Anatomiasta tietämättömille kerrottakoon verkkokalvon olevan silmässä ja vieläpä melko keskeinen osa sen toiminnan kannalta. Ensimmäinen tämän kauheuden kokenut oli opiskeluaikojeni ystävä. Rutiininäöntarkastuksessa silmälääkäri oli vain todennut asian laidan. Mitään varoittavia oireita ei ollut, ei kipua, ei särkyä. Sitten seurasikin laserleikkaus. Toinen tapaus oli oma isöäitini.

En menettänyt malttiani (en ainakaan täysin) tuosta ensimmäisestä tapauksesta kuultuani. Toinen oli kuitenkin jo liikaa. Luulosairaus puhkesi ruusun lailla kukkimaan. Saattaa olla, että pian varaan jo kauan lykkäämäni silmälääkäriajan. Koska eihän sitä koskaan tiedä..

Missä Viita, siellä riita

Katsoin Putoavia enkeleitä ja petyin hieman. Kahden oikeasti eläneen henkilön elämästä kertovassa elokuvassa oli mukaan sotkettu kaikenlaisia fiktiivisiä hahmoja. Elokuva tutkaili Lauri Viidan ja Aila Meriluodon elämää (fiktiivisen) tyttären silmien kautta. Tytär eli elämäänsä isän kuoleman jälkeisessä todellisuudessa ja esitti myös äitiään nuorena – hämäävää ja elektramaista.  

On melkein mahdotonta kirjoittaa tuon elokuvan ansioista tai puutteista, koska itseäni ne mietityttivät aina vain vähemmän elokuvan edetessä. Sen sijaan päädyin ällistelemään kuvatun pariskunnan elämäntapaa ja säälimään heidän lapsiaan. Elokuvan Viita oli suuri egoisti ja Meriluodolla ei ollut ymmärrystä viedä lapsiaan heti pois vaaran ulottuvilta. Ihme on, jos noissa oloissa kukaan pystyi kasvamaan tasapainoiseksi ihmiseksi.

Mistäköhän muuten se johtuu, että teatraaliset ja itsekkäät ihmiset harvemmin onnistuvat tekemään itsemurhaa – paitsi ehkä vahingossa? Ajatuksella leikitellään ja tehdään muutama mukamas-yritys siihen suuntaan, mutta tulosta ei tule. Joskus tuollaisille temppuilijoille voisi paras opetus olla se, että ympäristö kieltäytyisi antamasta heidän tarvitsemaansa huomiota. Viidan kohdalla ihmiset olivat aivan liian sallivia ja antoivat asioiden mennä liian pitkälle. Ainakin elokuvasta sai sen käsityksen, että Pispalan runoniekka käyttäytyi uhmaikäisen lapsen tavoin ja maailma sen kun katseli päältä.

Täytyy varmaankin lukea Meriluodon kirjoittama Viidan elämänkerta, johon tuo elokuva perustuu. Ainakin selviäisi todellisuuden ja elokuvan välinen suhde.