Kirjallinen paastoateria

Monelle ihmiselle paaston aika näkyy ruokavaliossa. Se voi kuitenkin ulottua myös kirjalliseen ruokavalioon, näin on ainakin minulle käynyt. Luin Sirkka Anttila-Markkasen kirjoittaman kirjan Hiljaisuus ja huuto: lehtiä Valamon päiväkirjasta. Se kertoo yhden ihmisen matkasta ortodoksisuuteen: luterilaisesta kirkosta eronnut Anttila-Markkanen löytää hengellisen kodin ortodoksisesta kirkosta, vaikka prosessi ei olekaan kivuton.

Anttila-Markkanen antaa lukijalle Valamon munkit, nuoret ja vanhat, hurskaat ja omien ongelmiensa kanssa kamppailevat. Moni asia paljastuu erilaiseksi kuin pinnalta katsoen voisi luulla. Etsijä saa itselleen hengellisen ohjaajan, jolla ei kuitenkaan olekaan voimia ohjata ohjattavaansa, omaan elämään liittyvät ristiriidat vievät mennessään ja erottavat luostarista. Etsijä, opetettava, viettää pitkän ajan hämmennyksissä ja yksin.

Mikään ylistyslaulu tämä kirja ei ole, kirjoittaja ei nimittäin epäröi kirjoittaa itseään häiritsevistä asioista siinä missä ilon aiheistakin. Kirkko on täydellinen, mutta ihmiset eivät sitä läheskään aina ole. Joillekin ihmisille tämä muodostaa kestämättömän ristiriidan.

Keltaisen kaipuu

Aurinko ei ole näyttäytynyt pitkään aikaan. Talvi tuntuu venyvän kuin kuminauha tai purukumi. Se väsyttää, haukotuksien määrä päivää kohtaan sen kun kasvaa vain. Puhelimessa puhuminen on todellista tuskaa: väsymys yleensä iskee juuri silloin ja kaikkien puheluiden aikana leuoissa tuntuu pakottava tarve haukotella. Enpä taida olla kovinkaan stimuloiva keskustelukumppani!

Pääsiäinen kuitenkin lähestyy ja päivät pitenevät. En ole vielä päättänyt mitä tekisin pääsiäiskorttien kanssa. Uskaltaudunko taas kerran askartelemaan, vaikka viimeksi kävikin nolo kukon ja kanan sekoittaminen, askartelin kukkokanakortteja, epäsikiöitä. Ehkä pitäisi pysytellä suosiolla munien ja pupujen muodostamassa kuvamaailmassa.