Joulukorttien kertomaa

Joulukorttien lähettäminen ja saaminen paljastavat ihmisen luonteesta yhtä ja toista. Itse syyllistyn kovasti, jos saan kortin joltakin sellaiselta ihmiseltä, jolle itse en ole laittanut. En saa rauhaa ennen kuin laukkaan postiin vaikka viime tingassa laittamaan kortin matkaan. Tänä jouluna näitä syyllisyyskortitettavia tapauksia oli kolme. Ei taida haitata niistä kirjoittaminen – kyseiset ihmiset tuskin tätä blogia lukevat.

On myös ihmisiä, jotka ottavat rennosti nämä korttiasiat. Ilahtuvat (ehkä?) saadessaan, mutta eivät itse laita mitään postin oransseihin pömpeleihin. Kertooko joulukorttineuroosi siitä, että miettii liikaa pikkuasioita? Ovatko ne yleensä pikkuasioita – ihmisten ilahduttaminen ja huomioiminen? Mitkä asiat oikeastaan ovat pieniä ja mitä voi suuriksi sanoa? Näitä sitä miettii kuunnellessaan radion yöklassista, kun joulusiivous on tehty ja on aika huokaista hetki teekupin ääressä.

Sukulaisvierailun satoa

Kävimme viime perjantaina Sukulaisen luona vierailulla ja saimme vanhoja valokuvia lainaan. PuoLiskoinen skannasi ne nyt ja ne ovat koneella varmassa tallessa. Mahtoivatko isovanhempani ja heidän vanhempansa osata edes aavistaa pääsevänsä jonakin päivänä tietokoneelle? Siellä he nyt ovat ja katselen mennyttä maailmaa ja sen ihmisiä tietokoneeni ruudulta.

Kuvankäsittelyohjelma on avulias: voin tarvittaessa suurentaa kuvia ja nähdä kauan kateissa olleita yksityiskohtia. 2000-luvun tekniikka on tehokkaampi kuin salapoliisi konsanaan ja paljastaa isoäidin äidin kuvassa olevan himmeän tekstin, jota paljas silmä ei huomaa originaalissa. Isovanhempieni hääkuvaa suurennellessani kiinnittyy huomio hääpuvun koristeluun ja valkoisten, pitkien hansikkaiden kiiltoon.

Isäni äiti oli kaunis nainen, joka piti tyylikkäistä vaatteista. Mielestäni hän ilmensi hyvin 20-30-lukujen naisihannetta siroine vartaloineen ja muodinmukaisine kampauksineen. Alla olevassa kuvassa on isoäitini oikealla. Kuvan lapsi on minulle tuntematon. Tässä vietetään rennosti kesäpäivää. Ja hattu ja hansikkaat ovat ihastuttavaa nähtävää!

1 comments

  1. Ninni says:

    Famu falsetissa – 20:45, Keskiviikkona 23. Joulukuuta 2009.:
    Ihanaa joulunaikaa sinulle Ninni!

    Ninni – 21:27, Sunnuntaina 27. Joulukuuta 2009.:
    Kiitos paljon! Toivottavasti sinun ja Amandan joulu on ollut tähän mennessä onnistunut ja ihanainen!

Kommentointi on suljettu.