Luen selkäni ja hartiani jumiin. Toisin ei voi olla: lainasin eilen kirjastosta Merete Mazzarellan Tähtien väliset viivat: esseitä identiteetistä ja Kun kesä kääntyy: vanhenemisen taidosta. Päädyn takuuvarmasti taas niska-hartia -hierontaan, kun kruunasin kirjastokäynnin lainaamalla Tove Janssonia: Kuvanveistäjän tytär ja Nukkekaappi löysivät tien kotikultaani. Jasmiiniteen tuoksuessa on hyvä lukea ja olohuoneen vaaleanpunainen lamppu – se nojatuolin vieressä oleva – luo valoaan kirjojen sivuille.
Mazzarellat ahmaisin jo eilen. Kun kesä kääntyy on kirja, joka kaikkien viimeistään nelikymppisenä pitäisi lukea. Mitä vanheneminen on ja milloin se alkaa? Millaisena vanhus näyttäytyy kulttuurissamme, joka tuntuu palvovan fyysistä nuoruutta ja sulkevan vanhat marginaaliin? Kuinka käsitys vanhuudesta tulee muuttumaan suurten ikäluokkien vanhetessa? Suuret ikäluokathan loivat nykyisen nuorisokulttuurin, eikä ole luultavaa nähdä heitä istumassa keinutuolissa sukkaa kutomassa heti 60-vuotispäivien jälkeen.
Itse olen huomannut hienoisen asennemuutoksen onnittelukorteissa. Ei ole paljon aikaa siitä, kun 60-vuotiasta onniteltiin arvokkailla, kasteisen ruusukimpun kuvan koristamilla korteilla. Nyt kauppojen korttihyllystä (jota säännöllisesti plaraan, korttien ihailija kun olen) löytyy jo huumoripitoisia kuusikymppiskortteja, joissa korostetaan maljan kohottamisen tärkeyttä ja syntymäpäivälapsen nuorekkuutta. Ruusukimppukortit on yhä suuremmassa määrin suunnattu ikäryhmälle 70+.
Ikääntyvälle ihmiselle sallitaan yhä enemmän erilaisia rooleja. Perinteisen sukkaa kutovan mummon rinnalle on tullut aktiivisia isoäiti-ikäisiä, jotka joogaavat ja ovat työelämässä ja matkustavat ja kokevat romansseja. Veistelevät vaarit ovat hekin historiaa: nyt kypsät miehet lähtevät maailmanympärimatkoille ja chättäävät netissä, eivätkä tosiaan tarvitse nuoremman sukupolven apua tietotekniikkaan liittyvissä asioissa.
Balettituntilaisten kanssa kerran puhuimme siitä, että vielä 20 vuotta sitten olisi oudoksuttu ajatusta esimerkiksi 40-vuotiaasta naisesta balettitunnilla. Odotukset 40-vuotiaan tavoista viettää vapaa-aikaa olivat vähän erilaiset ja tiukemmat.
Minusta on hyvä, että nykyisin on useampia tapoja olla vanha/iäkäs/kypsä/seniori. Ettei kaikkia sullota samaan muottiin. Vai sullotaanko sittenkin? Entä jos kuusikymppinen haluaisikin jo olla "vanha"? Jos hän ei jaksakaan viedä lastenlapsia Lintsille tai Särkänniemeen, vaan mieluummin olisi kotona ja leipoisi pullaa ja kertoisi tarinoita lapsuudestaan? Annetaanko nykyisin ihmisen enää vanhetakaan omilla ehdoillaan, vai onko siitäkin tullut suorittamista.