Luin Sigmund Freudin kirjan Toteemi ja tabu. Kulttuurintutkijalle se on mielenkiintoista luettavaa jo monien antropologisten esimerkkiensä vuoksi. Sir James Frazerin klassikkoa The Golden Bough käytetään laajasti lähteenä ja muutkin alkuperäiskansoja tutkineet saavat suunvuoron.

Freud kaiketi aikoi teoksensa vastineeksi Jungin teorioille uskonnosta ja myyteistä. Kirjassa käsitellään uskonnon alkuperää, totemismia ja animismia ja tabujen syntyä. Mielenkiintoinen on erityisesti villin (eli alkuperäiskansan edustajan) ja neurootikon välinen yhteys. Itse tosin olen jo hieman kyllästynyt neurootikkoon sanana – sitä viljellään nykyisin niin taajaan, että se on joko kärsinyt inflaation tai lakannut merkitsemästä yhtään mitään.

Alkuperäiskansojen edustajat ja "neurootikot" eivät vain näe itsensä ja maailman välillä niin suurta eroa kuin jälkiteollistuneiden maiden ihmiset tai niin kutsutut normaalit ihmiset. Neurootikko elää omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa hänen ajatuksensa muuttuvat todellisuudeksi ja niillä on vaikutusta konkreettiseen maailmaan. Normaalin kuvitellaan tietävän paremmin. Mutta kuinka lienee? Voiko ajatus oikeasti muokata tätä todellista maailmaa, jossa elämme? Voiko joillakin rituaaleilla vaikuttaa todellisuuden luonteeseen?

Jokainen halukas vastatkoon kaikin mokomin tiukan ein. Itse en enää siihen leikkiin lähde. On olemassa asioita, jotka oikeasti haastavat koko sen todellisuuden, jota olemme tottuneet todellisuuden nimellä kutsumaan.

Täytyypä muuten lukaista uudestaan The Golden Bough.

Sade tuo vihreän tullessaan

Sade saa nurmikon vihertämään. Puiden oksilla on lupaus lehdistä ja maa tuoksuu jo kesältä – ei enää vain keväältä. Aamuisin linnut laulavat niin voimallisesti, että siihen herää. Ja jos eivät linnut herätä, niin valo viimeistään tekee sen. Se puikkelehtii verhojen välistä silmiin ja ilmoittaa uudesta aamusta.