.. joka on sopiva uudelle hiusaiheiselle postaukselle! Tällä kertaa seuraa vapaata mielikuvaleikkiä aiheesta lyhyttukkainen nainen – mitä tulee mieleen? Ja jos tämä ei ole viimeinen pinnallinen postaukseni, niin johan nyt on kumma..!
Eli nyt niitä mielleyhtymiä, negatiivisia ja positiivisia, todennäköisiä ja vähemmän todennäköisiä! Lyhyttukkainen nainen on:
- itsenäinen, itseriittoinen: ei välitä muiden tykkäämisistä, tai tykkäämättä jättämisistä
- poikatyttö
- ärsyttävä – eikö pätkätukka välitä olla ”naisellinen” perinteiseen malliin?
- tyylikäs
- ultranaisellinen, jolla on hiusten pituudesta riippumattomia muita avuja, joiden kautta olla Nainen isolla N:llä
- Audrey (Tautou tai Hepburn)
- toisesta maailmasta, keijujen ja satuolentojen maisemasta
Sen pituinen se. Oikeastaan kaikki tuntemani leikkotukat* ovat olleet kotoisin näistä kategorioista. Ikonimaalausopettajani edusti lyhyttukkaisena ollessaan tuota viimeistä mielikuvaa. Eräs lukioaikojeni ystävä taas oli neiti Naisellinen, jonka ympärillä miespuoliset pörräsivät kuin hulluksi tulleet mehiläiset hunajakennolla.
Tahtoisin pitkästä aikaa liittää blogiini kuvia (maalatuista serafeista ja hiuksensa katkaisseesta siivettömästä), mutta se vaatii toteutuakseen PuoLiskoisen kotona olemista valoisaan, kameralle suotuisaan aikaan. Viime aikoina metsästys ja ihanaiset ylityöt ovat tehokkaasti estäneet kuvailuharrastuksen. Parempi onni ensi viikonloppuna?
Leikkotukka lukee
Olen palannut Isaac Bashevis Singerin romaanien pariin. Luettuaan yhden uudestaan päätyy lukemaan koko tuotannon. Näin se vain on.
*) Leikkotukka on Juhani Ahon romaanista Papin rouva omaksuttu viehko ilmaus.
Kommenttia pukkaa tähänkin, hiuksista. Olen kolme kertaa käynyt elämässäni kampaajalla, ja yksi kerta niistä ei ollut erehdys. Se kerta kun leikkautin silitukan jonka värjäytin pääsiäismunanpunaiseksi. Tosin yksi lapsistani linnoittautui metsämökkiin eikä tullut ulos kuin suklaalla maanittelemalla. Se oli ihana tukka! Lyhyttukkaisena on hyvä olla, helppo ja kevytpäinen – mutta en tahdo näyttää ”nuorekkaalta” ja leikata tukkaani enää. Itse olen sen siis aina leikannut (blogissakin kuvia). 30-vuotiaaksi saakka minulla oli liki vyötäröllekin ulottuvat punaiset hiukset, ne leikattuani hypin riemusta niitten päällä. Nyt voisin ottaa nekin takaisin…
Hauska ajatus, siilipää! 🙂 Itse en ehkä uskaltaisi mennä niin pitkälle. -Kiintoisaa, että mainitsit lyhyen tukan ”nuorekkuudesta”. Tästä asiasta kun on kahta koulukuntaa: yksi sanoo lyhyiden kutrien nuorentavan, mutta toisen mielestä lyhyt tukka on armotta keski-ikäisten ja VANHOJEN naisten juttu. Nyt kun asiaa (taas) mietin, niin naisten hiuksiin liittyy valtavan paljon erilaisia uskomuksia, käsityksiä, ja ennakkoluuloja. Tästä oikeasti voisi kirjoittaa vaikka kirjan (hahaa, olisi varmasti myyntimenestys ;)).