Kuvataiteessa meillä serafeilla on usein ollut silmiä enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Siipiä oikeilla serafeilla on kuusi (minulla siivettömällä ei siis yhtä ainoaa paria löydy, tämähän on selittämättäkin selvää), ja joskus niihin on kuvattu silmiä kymmenen, tai täysi tusina. Ikonimaalauksen yhteydessä en ole itse tähän törmännyt, mutta toisaalta olen maalannut vain kaksi pikkuruista perusserafia. Maalaustaiteessa siipien silmät lienevät perua juutalaisesta ajattelusta Elämänpuun, sefirotin, sisältämistä hyveistä, joita jokainen silmä edustaa.

Enkeleiden korkeimpaan hierarkiaan kuuluvat valtaistuimet kuvataan nekin runsaasti silmillä varustettuina. Ne kuvallistetaan siivellisinä tulipyörinä ja – aivan oikein – siivissä on silmiä.

Minä siivetön serafi olen vain nelisilmäinen. Lapsesta asti olen kärsinyt huonosta näöstä. Sain jo ala-asteella ollessani silmälasit, eivätkä ne aina nauttineet hyvästä kohtelusta käsissäni. Optikot saivat tämän tästä korjailla niitä uuteen uskoon, ja taisipa lasien pinta olla melko naarmuinen.

80-luvulla silmälasit eivät olleet niin kivoja kuin nykyisin. Linssien ohennuksesta ei juuri tiedetty, tai ei välitetty. Kehykset olivat nekin ihan oma juttunsa. Silmälasit olivat välillä aika traumaattinen kokemus, mutta olen päässyt siitä aikuisiällä eroon. Todisteeksi tämä kuva: