Kevät on vaihtunut kesäksi. Omenankukat kukkivat ja katoavat. Syreenit ilmestyvät, kukkivat, ja katoavat sitten nekin. Elämme pikku kesää, vanhan kansan mukaan. Se kun jakoi kesän kahtia: ennen juhannusta oli pikku kesä, jonka jälkeen alkoi iso kesä, lämmin ja maan antimista rikas.

Tein lauantaina toivioretken Tuusulan kirkon hautausmaalle. Vein valkoisia syreenejä Aleksis Kiven haudalle. Poimin omin käsin kukat, omalta pihalta. Aleksis Kiven kuuluu mielestäni saada joko syreenejä tai tuomen kukkia: helluntain ja alkukesän tuoksuja.

Hautausmailla viihdyn hyvin – olen viihtynyt aina. Äitini kertoman mukaan nukuin vauvanakin makeasti juuri hautausmaa-kävelyillä. Luutarha on paikka, jossa kiire katoaa. On vain hiljaisuus, ja nurmen alla nukkujat, ajasta pudonneet.

Täydellinen hauta on mielestäni suuren kuusen alla. Vähän ruostunut risti tai pieni, tekstinsä kadottanut kivi – hiukan vinossa, jo unohtumassa.