Avainsana: vedenpaisumus

Vedenpaisumus!

Tänään kävimme vierailulla isäni serkun luona. Tämä miellyttävä, kypsä ihminen on todellinen hieno nainen, ja sen lisäksi valtavan vieraanvarainen! Tarjolla oli niin paljon kaikkea hyvää, että melkein vyöryimme ulos kävelemisen sijasta. Näinpä muuten ensimmäisen kerran elämässäni induktiolieden. Minähän en suuremmin seuraa teknisiä edistysaskelia, joten tällainenkin keksintö on mennyt ohi silmien ja korvien.

Myöhemmin samana päivänä (sunnuntaina siis) aloin laittaa ruokaa täällä kotona. Laitoin keittiökulhon likoon, mutta unohdin sulkea hanan ajoissa. Vesi lainehti yli kulhosta, ja komeasti keittiötaso(i)lle, ja jopa keittiön alakaappiin.. Lopputulos: melkoinen määrä pahaa mieltä, suuri määrä työtä, kohtuullinen määrä poisheitettäviä, kontaminoituneita hyödykkeitä, kuten esimerkiksi mausteita, servettejä, pakastuspusseja.. PuoLiskoinen kohtasi kauhunäyn ensimmäisenä, ja oli hitusen tiuskea. Enpä voi häntä siitä syyttääkään.

Nyt, toipuneena päivän koettelemuksista, onkin aika avata jälkikäteen joulukalenterin 16. luukku. Lelukassihan sen takaa paljastui.