Avainsana: vaatteet

by Ninni

Hullunkauppoja

Kuuma sää ajaa ihmisen vaatehuoneeseen tekemään inventaariota hellevaatteista. Teenkin löytöjä: jostain muinaisuuden kerrostumasta kiskon esiin kauniin punaisen hellemekon, hihattoman ja pehmoisesta puuvillasta tehdyn. Asun mekossa pari päivää, kunnes sorrun helteen hullaannuttamana ale-ostokseen. Ostan shortsit, jotka ovat aivan väärää kokoa ja materiaalia (mutta ah, niin ihanan väriset ja huokeat) ja päätyvät valahtamaan masentavasti vyötäröltä lantiolleni.

Kävin tänään kirjastossakin. Lainasin Hanif Kureishin romaanin Olisi vähän asiaa ja Antony Beevorin Olga Tsehovan arvoituksen. Sotahistorioitsijana aiemmin tunnetuksi tullut Beevor on Olgansa kanssa lähtenyt uusille urille kuvaamaan venäläisen näyttelijätär-vakoojan elämänvaiheita Neuvostoliitossa ja Saksassa.

Minulla on vielä kesken Ann-Marie MacDonaldin Armon yö, mutta se edistyy hitaasti. En pidä siitä läheskään niin paljon kuin Linnuntietä-romaanista. Kumpaakin yhdistää tosin loistava lapsen ja lapsuuden kuvaaminen.

  

by Ninni

Kaksi eri maailmaa

Vietimme hävyttömän laiskan lauantain. Jopa kirjastot jäivät väliin, koska nukkuminen ja sitä seurannut vaateostosrieha veivät mennessään. Olin vaatekaupassa kuin hypnoosissa, talven nälkiinnyttämä värien ahmatti. On kuin olisi ollut puoli vuotta ilman ruokaa ja nyt pääsisi runsaiden lihapatojen ääreen! Tällaisen vaikutuksen on minuun tehnyt tämä kylmääkin kylmempi talvi ja ankeat, paksut talvivaatteet!

Yhden asian unohdin kuitenkin autuaasti, nimittäin käsilaukun! Tekisi mieleni jotain kaunista laukkua, jotain pientä silmäniloa ja kevätmielen kohottajaa. Ehkä sitten ensi kerralla?

PuoLiskoinenkin intoutui hankkimaan täydennystä vaatevarastoon. En tiedä oliko se hänen puoleltaan ihan puhtaasti omasta, vapaasta tahdosta syntynyt päätös, vai onko minun toistuva asiasta muistuttaminen (rumasti sanottuna jankutus) vaikuttanut asiaan?

Miesten ja naisten vaatekaupat ovat kaksi eri maailmaa. Tämä vanha totuus oli mahdollista todeta taas tänäänkin. Miesten kaupat ovat järjestykselle ja johdonmukaisuudelle omistettuja temppeleitä: yhdessä pömpelissä ovat pukupaidat, siististi päällekäin pinottuina ja kokojen mukaan, toinen rekki on omistettu pikkutakeille, kolmannessa pisteessä ovat neuleet. Jo ovelta näkee selvästi mitä missäkin on. Käytävät ovat leveitä ja kaupassa on helppo suunnistaa. Myyjät rientävät heti tarjoamaan apuaan: vaateostoksiin haluton asiakas voi niin tahtoessaan vain ladella listan tarvitsemistaan ruumiin verhoista ja myyjä loihtii ne esille tuossa tuokiossa. 

Naisten vaatekaupat ovat kirpputoreja ja itämaisia basaareja. Vaatteet ovat usein sikinsokin suloisessa sekamelskassa. Pikeepaidan vierestä voi tehdä yllättävän hamelöydön ja alennustakkeja katsellessa katse kuin sattumalta osuu myös hintaviin paljettipaitoihin. Koko idea on siinä, ettei hakemaansa löydä helposti ja nopeasti – pitää selata vaatetankoja, hakea katseella, ihmetellä ja käydä läpi paljon vaatteita. Silloin ihminen on altis heräteostoksille: sitä lähtee ostamaan sukkahousuja, mutta näkee matkan varrella niin kivan kevättakin ja mukavan kepeän puuvillaneuleen, että ne tulee myös vietyä kassalle. Miehen mokoma sekamelska ja vaatekarnevaali saisi kääntymään 180 astetta jo heti kaupan ovella.

by Ninni

Nuuskamuikkunen ja Kirjakissa

Olimme tänään PuoLiskoisen kanssa viettämässä syksylauantaita perinteiseen tapaan. Perinteinen tapa tarkoittaa auki olevia kirjastoja ja pakkoa lähteä kohtuullisen ajoissa liikenteeseen.

Ilmat ovat jo viilenneet ja takkeja tarvitsimme molemmat. PuoLiskoinen on löytänyt sisäisen fashionistansa ja luonnehti pari viikkoa sitten ostamaani takkia Nuuskamuikkusen takiksi. (Kts. kuva 1.9. postauksessa.) Kieltämättä tiettyjä yhtäläisyyksiä on.

Menimme Raision kirjastoon ja lainasin Jayne Anne Phillipsin romaanin Kiuru ja termiitti. Takakansi kuvailee kirjaa mystiseksi, mutta ei siirappiseksi. Tarkoittaakohan se, että arvostelijan mielestä mystinen on yhtä kuin siirappinen, paitsi poikkeustapauksissa? Toinen arvostelu kuvaa kirjaa ihmeelliseksi ja sädehtiväksi. Ihmeellinen se voi olla – en ole vielä aloittanut, joten en osaa ottaa kantaa – mutta se ei säteile ainakaan silmin nähtävällä tavalla.

Öisen tarmonpuuskan makeat hedelmät

Viime yönä sain tarpeekseni alakerran kirjahyllystämme. Kiukunsekaisella tarmolla kävin käsiksi kauhistukseen ja perkasin siitä kolme täyttä muovikassillista kirjoja pois. Minusta on älytöntä, että meillä on tähän asti saattanut hyllyssä olla samaa kirjaa useampi kappale! Sellaiset ylimääräiset tilanviejät poistin armotta, kuin myös erheiksi osoittautuneet ostokset.  

Olen jo pitkään ajatellut, ettei kirjaa kannata ostaa vain yhden lukukerran vuoksi. Jos se taas on sellaista käsissä kuluvaa laatua, rakas ja usein luettu, niin silloin on olemassa peruste ostaa. Jatkossa on noudatettava tätä periaatetta, ettei tilanne karkaa käsistä.

Veimme kirjat Raision Kirja-Kissaan ja lähdimme pois 70 euroa rikkaampina. Olin ensin todella ällikällä lyöty siitä rahan määrästä – olin itse odottanut paljon vähemmän – mutta PuoLiskoinen järkevästi totesi kirjoja olleen niin paljon, että enemmänkin mammonaa olisi voinut saada. Olin kuitenkin jo siinä pisteessä, että olisin voinut pian olla valmis itse maksamaan päästäkseni eroon tila-ahmateista. Näin on hyvä.    

by Ninni

Housunaisia, hamerouvia

Lapsena minusta tuntui kuin äidin ja isän suvun naisissa olisi yksi merkittävä ero. Äidin suvun naiset nimittäin käyttivät melkein pelkästään hameita ja isän suvun naiset viihtyivät housuissa. Pieni asia, mutta ehkä silti suurempi merkitykseltään kuin mitä ensin voisi luulla.

Äidilleni hame ja korkeat korot merkitsivät paitsi vaatevalintaa myös koko persoonaa ja elämäntapaa koskevaa julistusta. Äiti oli kaupunkilainen. Korkeat korot ja polvipituiset kapeat hameet on tehty lyhyisiin kävelymatkoihin asfaltilla. Toisaalta hame vaatevalintana kertoo myös jotain naisen vartalosta, siitä kuvasta, joka hänellä vartalostaan on. Äiti suosi niitä polvipituisia hameita, koska ne päästivät sirot pohkeet ja nilkat oikeuksiinsa. Monen muun suomalaisen naisen tavoin hän kuitenkin piti lantiolle ulottuvia jakkuja – lantio ja reidet piti piilottaa. Äidin oma äiti pukeutui samalla tavalla. 

Isäni äiti oli housuissa viihtyvä nainen. Ne olivat hyvin leikattuja housuja, väriltään usein ruskeita, beigejä tai harmaita. Isoäiti piti siitä, että saattoi tarvittaessa työntää housunlahkeet vaikka kumisaappaisiin ja alkaa istuttaa kukkia ihan ex tempore. Housut näyttivät hyviltä myös isoäidin suosimissa erittäin korkeakorkoisissa koroissa. Ne olivat korkeammat kuin äidillä – äiti suosi sellaista noin viiden sentin korkoa, isoäiti oli siinä suhteessa uskaliaampi. Hän oli myös lyhyempi.

Isän äiti säilyi elämänsä loppuun asti sirona ja melkein poikamaisena vartaloltaan. Se antoi mahdollisuuden käyttää vöitä ja pistää paidan housunkauluksen sisään. Isän äidistä huomasi hänen olevan sinut vartalonsa kanssa. Hän oli ulkoilmaihminen loppuun saakka, ainakin päivisin. Yöt hän luki tai kirjoitti runoja, mutta päivät kuluivat puutarhanhoidossa. Nyt vanhemmiten tajuan talvien olleen varmasti vaikeaa aikaa isoäidille. Hän paleli helposti, eikä lumiseen aikaan voinut istuttaa tai hoitaa kasveja.

Äidin suvun naiset päivettyivät helposti, mutta eivät juuri oleskelleet auringossa. Isän äiti muuttui kesäisin suorastaan pronssinväriseksi iholtaan, niin paljon hän oli auringossa. Ei palvomassa sitä, vaan kasviensa parissa.

Äiti ja äitini äiti, hamerouvat. Loputtomia tunteja kahviloissa, iloista puheensorinaa, vilkasta elehdintää käsillä. Välillä melankolista riutumista kirjan kanssa sohvalla. Ei koskaan ruskeaa väriä vaatteissa. Sisällä viihtyviä ihmisiä, monimutkaisten ihmissuhteiden mestareita.

Isäni suvun naiset, housunaiset. Auringon alla aina kun mahdollista. Aina liikkeessä, eläväisiä siroja. Runoutta, klassista musiikkia. Välillä ihan reilusti mustat kynnenaluset ja naarmuja käsissä.

Tänään…

PuoLiskoinen ajoi aamulla ojaan ollessaan matkalla metsästysseuransa talkoisiin. Hän soitti minulle ja heräsin siihen – melkoinen herätys. Sen jälkeen en enää saanut unta, vaan jäin sänkyyn pahojen aavistusten vaivaamana. Ei balettia – en halunnut lähteä ajamaan Raisioon asti. Minusta tuntui (vasta heränneenä, hiukan sekavana), että tuo PuoLiskoisen onnettomuus oli paha enne. Se ei luvannut hyvää päivälle. Tuli vielä mieleen se oma ojaan ajo hiukan yli vuosi sitten.

PuoLiskoinen on muuten minua neuvokkaampi: hän soitti itse hinausauton paikalle. Minä onnetonhan olin liikkeellä ilman puhelinta ja kiltit sivulliset tulivat avuttoman avuksi.  

by Ninni

Vintage

Äitini soitti tänään ja kertoi laittavansa lähiviikkoina pehmeän postipaketin. Sisältönä on isäni äidin pikkumusta menneiltä vuosikymmeniltä. Vaatekappaleella on ikää tuollaiset nelisenkymmentä vuotta. Se on siis vanhempi kuin minä. Jään odottamaan jännityksellä – toivottavasti vaate ehditään laittaa kuntoon ja tulemaan joulukuun alkuun mennessä. 

Pidän vaatteista ja esineistä joilla on tarina. Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että jos en ostaisikaan enää mitään uutena. Esineet kestävät aikaa yllättävän hyvin, ehkä paremmin kuin me ihmiset.