Internet tarjoaa nykyisin mahdollisuuden lähettää omaa sylkeään aina valtameren taakse Yhdysvaltoihin, jossa näytteestä laaditaan DNA-profiili. Maksua vastaan saat tietää esivanhempiesi maantieteellisestä historiasta: mistä he tulivat, minne menivät – mistä näytteen lähettäjä siis on ”kotoisin”. Minua on aina kiehtonut tämä mahdollisuus, vaikka en olekaan toistaiseksi saanut itsestäni irti paketin tilaamista. Tiedän myös esivanhempieni vaiheista enemmän kuin kenties moni muu, joten siinäkään mielessä se ei ole tuntunut tulenpalavan tärkeältä prioriteetilta. Mutta kiinnostus on olemassa, ja se kytee – kenties jonakin päivänä?

Sitä odotellessa olen perehtynyt erään facebook-ystäväni kautta toisenlaisiin alkuperääni koskeviin tutkimusmenetelmiin. Kyseessä on kallonmittaus ja ihmisen fysionominen arvointi. Ystäväni on kertonut, että vielä 60-luvun alkupuolella suomalaisissa kouluissakin puhuttiin niistä roduista, joista suomalaiset kansana koostuvat: lähinnä pohjoisesta ja itäbalttilaisesta. Aikana ennen poliittisen korrektiuden rantautumista oli kuuleman mukaan ihan tavanomaista, että oppilas pyydettiin luokan eteen, ja muut yrittivät silmämääräisesti arvioida hänen lähtökohtiaan, eli oliko kyseessä itäbalttilainen, lyhytkalloinen ihminen, vai pohjoista rotua edustava pitkäkalloinen kansalainen. Ennen vanhaan kallonmittaus oli jopa niin suosittua, että sitä varten oli ihan omanlaisensa työkalukin, nimittäin kalloharppi.

Kiinnostuin tästä kovasti, koska olen usein ihmetellyt meidän suomalaisten ulkonaista monimuotoisuutta. Esimerkiksi mieheni ja minä tunnumme joskus olevan aivan eri rotua: hän on pitkä, vaalea, ja kasvot ovat kapeat ynnä kallonsa pitkä, tai ainakin pitempi kuin minun. Hänen ihonvärinsä taittuu punaiseen – tämä lipsahtanee nyt jo kosmetologian puolelle, mutta onhan sekin kiintoisaa. Minä olen lyhyenlainen varreltani, poskipäät ovat korkeat, ja arvelisin olevani lyhytkalloinen (brakykefaali). Olen myös tummempi kuin PuoLiskoiseni, ja ihoni taittuu keltaiseen. Hän palaa, minä rusketun. Olen tietysti aina nähnyt tämän eron, mutta en ole pohtinut sen syitä tarkemmin. Olen ajatellut, että PuoLiskoisen juuret Hämeessä voisivat vaikuttaa jotenkin tähän, mutta olennaista on juuri se ”jotenkin” – en ole lähestynyt asiaa sen syvällisemmin. Mutta nyt olen kehittänyt melkeinpä pakkomielteen asiasta.

Itse olen geneettisessä mielessä sekoitus: minussa on slaavilaista ja saksalaista verta näiden kotoisten ominaisuuksien lisäksi. Periaatteessa olisin kai voinut syntyä erilaisiin fyysisiin piirteisiin, erilaiseen muotoon ja kuosiin. Jostakin syystä minulle jaettiin kuitenkin juuri nämä kortit. Perin isäni huonon näön, ja äitini silmien värin. En perinyt isäni pituutta, mutta sain hänen sukunsa henkisiä piirteitä, vai sielullisiksiko niitä sanoisi. Olen itäisestä Suomesta kotoisin, ja verityyppini on O+. En usko näiden asioiden vaikuttavan älykkyyteen, mutta tunnistan itsessäni niitä piirteitä, joita stereotypia itäiselle ihmiselle antaa.

Katselen joskus ihmisiä sillä silmällä ollessani ostoksilla tai kirjastossa. Mietin näenkö pohjoisen ihmisen, vai itäbalttilaisen. Olen siksi paljon maallikko, että näitä arvioita ei voi pitää missään mielessä luotettavina, ovatpa vain yksi tapa viettää aikaa ja käyttää silmiään. En ole edes täysin varma kallonmittauksen metodista, eli kuinka se tarkalleen ottaen tapahtuu. Kuvittelin, että se on parasta mitata mittanauhan avulla (esimerkiksi vaateompelussa käytettävällä, sellaisella kankaisella), mutta ilmeisesti niin ei olekaan asian laita.

Joku täydellinen tosikko voisi nyt sanoa, että tämä kiinnostus johtaa ihmisten vääränlaiseen arvottamiseen. Minusta saan kuitenkin olla niin kiinnostunut aiheesta kuin itse haluan, varsinkin kun tiedän tässä lähestymistavassa kuuluvani ”häviäjien” joukkoon: joskus aikoinaan meitä lyhytkalloisia (tunnettuja myös kampakeraamikkoina) pidettiin alempiarvoisina kuin pitkäkalloisia (nuorakeraamisia) kanssaihmisiä. Mutta se oli ennen se. Lienemme suureksi osaksi sekoituksia me kaikki. Enkä takuulla antaisi PuoLiskoisen alistaa itseäni pelkän pitkän kallonmuotonsa suoman edun nimissä, vaan päinvastoin: taistelisin uljaasti meidän lyhytkallojen kunnian puolesta karuun loppuun asti! Iloitkoon hän kuitenkin kallonmuodostaan, kuten minä omastani.

Projekti Uusimaa etenee..

Muuttomme Uudellemaalle on jälleen yhden askeleen lähempänä toteutumista: kiinteistövälittäjä on tulossa tekemään arviota talostamme. Sitten myyntiin vaan, ja toivotaan jonkun kiinnostuvan. Kevät koittaa nopeammin kuin uskommekaan!