Päätin äskettäin, etten enää piinaa some-kavereitani kertomalla unistani. Oikeastaan on melko mahdotonta, että ne todella kiinnostaisivat ihmisiä, joten siirretään ne suosiolla tänne blogiin. Uskon blogin lukijoiden olevan pitkämielisempiä: somen maailma on hetkellisyyttä ja nopeaa viestintää, unien maailma on siihen sopiakseen liian hidas.

Nyt viimeksi näkemäni outo uni oli tällainen. En ollut enää ihminen, vaan nukke. Asuin suuressa talossa jonkun aivan mahdottoman ihmisen kanssa, joka piti minua kumppaninaan. Mies ei ollut PuoLiskoinen, vaan omituinen hössö, joka vaali taloaan ylenmääräisellä rakkaudella. Talo oli täynnä omituisia komeroita ja pikku huoneita, jotka olivat täynnä tavaraa.

Olin onneton unessa, koska tajusin oman asemani: olin nukke, enkä vapaalla tahdolla varustettu ihminen, joka voisi noin vain lähteä surkeasta tilanteesta pois. Olin silti tunteva ja ajatteleva, ja se juuri teki tästä painajaiseksi kallistuvan unikokemuksen. En ollut täysikokoisen ihmisen kokoinen, vaan kenties sellainen kolmasosa-ihminen.