Avainsana: musiikki

by Ninni

28.1.814.

Tällä päivämäärällä kuoli idolini Kaarle Suuri. Pyreneistä Elbeen ja Tiberistä Pohjanmereen saakka ulottunut mahtava kristillinen yleisvaltakunta kuoli hänen mukanaan. Kaarle Suuren onnettomuus nimittäin oli sama kuin niin monen muun suuren hallitsijan: jälkeläiset eivät olleet hänen mittaisiaan miehiä.

Beethoven-kausi

Musiikillisesti meillä on menossa Beethoven-kausi. Vanhan CD-soittimen tehtyä (lopullisen) lakon hankki kiltti PuoLiskoinen tuon uuden, joka pystyy pyörittämään peräti viittä levyä sisuksissaan. Eikä ole kertaakaan sitä tehdessään vielä mennyt edes jumiin, ihme ja kumma. Nyt jokainen noista viidestä levystä on Ludwig vania.

Pian siirrytäänkin jo siihen vaiheeseen, jossa passioiden kuunteleminen alkaa olla sopivaa. Silloin Beethoven vaihtuu Bachiin. Ihan pian, mutta ei aivan vielä.

by Ninni

Hyvä Tuomas joulun tuopi

Päivät kalenterissa ovat juosseet jonnekin ja nopeasti. Olemme ehtineet Tuomaan päivään. Apostoli Tuomas Kaksosen päivänä piti vanhan kansan jouluvalmistelut olla jo valmiina, oluet pantuina, teurastukset tehtyinä ja leivonnaiset leivottuina. Näin kertoo ainakin ystävämme Kustaa Vilkuna Vuotuisessa ajantiedossaan.

Tästä päivästä jouluaattoon asti vietämme myös pesäpäiviä: talvipäivän seisauksesta kolme päivää eteenpäin aurinko on pesässään. Jos näinä päivinä aurinkoa ei ollenkaan näy, niin tiesivät esivanhempamme odottaa sateista kesää. Pienikin paiste taas kertoi tulevan kesän olevan aurinkoinen ja kuiva.

Mustanharmaa varis ja tuo armon valkokyyhky

Olimme eilen kirjastossa. Pakko oli hamstrata paljon luettavaa joulun päiviksi. Kävimme sekä Mynämäen että Raision kirjastoissa. Raision kirjaston pihalla näimme suuren, lihavan variksen. Mustanharmaana se käveli keikkuen nurmikolla, eikä oikeastaan näyttänyt pelkäävän meitä. Kaupunkilinnut voivat hyötyä vähän erilaisesta talviruokinnasta kuin mitä talipallot ja auringonkukan siemenet edustavat. Luulisi grillikioskien ja muiden vastaavien osaltaan pulskistuttavan lintuja: tule tänne riemulla, ota hampurilainen multa.  

Lainasin uudestaan Ingmar Bergmanin Laterna magican. Poliittista historiaa edustakoot Jukka Rislakin Maan alla ja En kyyneltä vuodattanut. Ville Tikkasen Partisaanien uhrit lainasin myös – pistää miettimään kaksi kertaa ennen partisaanivalssin hyräilemistä.

Lainasimme myös joululauluisen CD:n, kunhan ensin olimme varmistuneet siitä, ettei tonttu Torvinen seikkaile tällä levyllä. Inhoan sitä laulua oikein sydämeni pohjasta – valitettavasti se kuuluu aika usein näinä joulua edeltävinä päivinä autoradiosta. Muutenkin tuo koko tonttutematiikka saa itselleni melkein allergisen ihottuman aikaiseksi. 

Tämä CD nyt kuitenkin on kuin balsamia tonttuallergikolle. Adeste Fideles ja Tuo armon valkokyyhky eivät ärsytä. 

Armon valkokyyhky ei todellakaan lennellyt Myllyssä, jossa ostoksia teimme. Syvä sääli täytti mielen hullua ihmiskuntaa kohtaan. Jos ovat sodat käsittämättömiä, niin yhtä käsittämätön on joidenkin onnettomien taipumus lykätä jouluostokset viime tinkaan ja sitten kärsiä siitä. 

by Ninni

Soitto on suruista tehty – vaikka hilpeältä kuulostaisikin

CD-soittimessa on Glenn Milleriä. Sota-ajan musiikkia, tuhoon tuomittujen epätoivoista hilpeyttä, tulevaisuususkoa yhdistyneenä tuomion tunnelmiin. Lauluja uskollisuudesta, odottamisesta, paremmasta huomisesta. Laivamme nimeltä Sivilisaatio voi upota, mutta ainakin se uppoaa kaikki liput liehuen.

Joulumieli potenssiin kymmenen

Jotkut odottavat joulua puoli vuotta. Tällaisen uutisen luin. Meillä Suomessa on tosiaan varaa uutisoida joulun odottamisen eri asteista. Muistan kerran valitelleeni suomalaisten uutisten tylsyyttä eräälle puolalaiselle, länteen loikanneelle tuttavalleni. Loikannut katseli minua silmät pyöreinä ja sanoi häntä taas hävettäneen oman kotimaansa ainaiset kuohunnat ja isot otsikot. Kun tuntui välillä tapahtuvan liikaakin ja ulkomaalaisilla oli ihmeteltävää. Niinpä niin, koskaan ei ole ihminen tyytyväinen.

Minä en laske itseäni ihan kiihkeimpiin joulunodottajiin, mutta mainitsenpa vain kaikkien pakettikorttienkin olevan askarreltuina ja lahjuksiin kiinnitettyinä. Oli melkoinen ongelma saada kortteihin siistit reiät, joista narut pujotettiin läpi. Ensin yritin ihan tavallisella rei'ittäjällä, mutta sen tekemä reikä oli aivan liian suuri kortin kokoon nähden. Jättimäinen! Tyydyin sitten sohimaan saksilla ja yltiöpäisen luovuuden vallassa kokeilin jopa tökätä paistilämpömittarin kartongin läpi – se ei ollut mikään hyvä idea, en suosittele.

by Ninni

Nukkekoti, vaan ei Ibsenin

Taas on alkanut askarruttaa mieltäni nukkekoti. Sellaisen kun saisi! Tämä on jo pitempään ollut haaveeni, mutta mitään konkreettista sen eteen ei ole tultu tehtyä. Kai tämä halu "leikkiä nukkekodilla" juontaa juurensa lapsuudesta. Minulla oli nimittäin lapsena tavattoman karu ja puutteellinen nukkekoti, varsinainen slummi: olin hukannut tuon ja tämän huonekalun aikojen saatossa ja osa nukeistakin oli aika kolhiintuneita tapauksia. Pikku-Ninni ei aina osannut päättää halusiko hän nukeistaan siivon pikku kodin asukkeja vai hurjia sotapäälliköitä.

PuoLiskoinen on joskus lupaillut jotakin epämääräistä asian tiimoilta. Voi siis olla, että jonakin päivänä haaveeni käy toteen. Jos käy, niin omasta ansiostani se ei ainakaan tapahdu. 

Auschwitzin komendantti

Luen Rudolf Hössin omaelämänkertaa Auschwitzin komendantti. Höss vaikutti olleen eriskummallinen ihminen, tosin muistelmista on vaikea vetää mitään sen syvällisempiä johtopäätöksiä: Höss kirjoitti ne vankeusaikanaan sodan päätyttyä, joten vilpittömyyden laita voi ajoittain olla vähän niin ja näin. 

Lapsuudessaan Höss kertoo olleensa erittäin eläinrakas. Jopa niin eläinrakas, että vei poninsa omaan huoneeseensa. Kiintymys koiriin ja hevosiin ja toisaalta halu välttää ihmiskontakteja (suhteet äitiin ja sisaruksiin olivat viileät) tuntuvat olleen hänelle tyypillisiä piirteitä. Ensimmäisessä maailmansodassa Höss kunnostautui ja sai 1. ja 2. luokan rautaristit. 

Tuo kiihkeä eläinrakkaus tuo mieleen erään toisen saman aatteen miehen, nimittäin Hitlerin ja hänen kasvissyöntinsä, Hitlerin ja hänen Blondi-koiransa. Olen usein ajatellut natsien juutalaisvainoa ja miettinyt etteikö se sittenkin kertoisi koko ihmiskuntaa kohtaan suunnatusta vihasta. Juutalaiset olivat vain sopiva aloituspiste.

Hitler ei tunnetusti ollut mikään kristitty (kirkosta saattoi olla hyötyä aatteen edistämiselle sikäli kun se suostui olemaan hiljaa ja myötäilemään kansallissosialisteja) ja myös Höss oli kristinuskoon pettynyt ja lapsuutensa katolisesta uskosta luopunut. Mikael Enckell sanoo juutalaisuutta ja antisemitismiä käsittelevässä kirjassaan Missä Jumala on? antisemitismin olevan myös kapinaa mielihaluja rajoittavia käskyjä ja kieltoja vastaan. Antisemitismi on hyökkäämistä "isien perintöä" – kristinuskohan on juutalaisuuden lapsi – ja omaa alkuperää vastaan. 

Kun Höss toteutti tehtäväänsä Auschwitzissa, niin keitä tai mitä hän tappoi?

Illat pimenevät

Yhä useammin syttyy kynttilä ruokaa laittaessa tai musiikkia kuunnellessa. Tällä hetkellä suuressa suosiossa on Giovanni Gabrielin jumalainen tuotanto. Yhä useammin huomaa laskevansa viikkoja jouluun. Päivä päivältä muuttuu houkuttelevammaksi kanelinmaku.