Avainsana: matkustus

Siivetön suunnittelee matkaa..

.. tosin ihan vain kotimaassa. 25.10. olisi Riihimäellä karjalaisten tapaaminen, johon ajattelin minäkin innostua osallistumaan. Olen yleisesti ottaen tavattoman laiska lähtemään minnekään – jo Raisioon tai Turkuun ajaminen on herkulesmainen ponnistus – mutta tässä on kyse aivan poikkeuksellisesta asiasta, joka motivoi.

Ilmottautumisaikaa on 20.10. asti, enkä vielä ole sitä vahvistanut, mutta 90% varmuudella voin sanoa sinne lähteväni. Olen jopa katsellut VR:n sivuja ja Matkahuollon aikatauluja yrittäen valita eri kulkuvälineiden välillä. Junamatkustus olisi himpun verran halvempaa ja vartin verran nopeampaa, mutta mutkana matkassa olisi yksi kireällä aikataululla oleva junan vaihto Toijalassa. Bussilla pääsisin suoraan Turusta Riihimäelle, mutta siinä ongelmaksi muodostuu saapuminen kello 13. Kello 13 alkaa jo tämä meidän rajantakaisten kohtaaminen ravintola Graniitissa, eikä ajatus myöhästymisestä houkuta. Kolmas vaihtoehto on ajella iloisesti omalla autolla, ja sen taidan valita. Navigaattorin kanssa uskaltaa kehnompikin suunnistaja lähteä matkaan, ja autoillen matka saattaa sujua nopeammin kuin bussilla tai junalla.

Minua kiehtoo ajatus tällaisista tapaamisista. Näiden ihmisten parissa olisin viettänyt elämäni, jos maailmanhistoria olisi sen sallinut. Näiden ihmisten kanssa olisin puhunut arjen asioita, jakanut ilot ja surut. Minua viehättää ajatella entä jos, minua vaivaa ajatus siitä, mitä olisi voinut olla. Mitä olisi voinut olla, ja mitä on: mahdollisten maailmojen kohtaaminen, limittyminen, uudet ovet ja ikkunat avautuvat. On tienhaaroja: mitä teemme tai emme tee, mitä valitsemme valitsemattakaan.

Asteroidiahdistus

Millaisen ihmisen mielestä uuden maapalloa kiertävän, kaartavan, vaanivan, ja ahdistavan asteroidin löytyminen on ”hämmästyttävää” ja  ”hassu sattuma”? Minusta asia on lähinnä kauhistuttava, pelottava, pahaenteinen. Jos nyt joitakin adjektiiveja pitäisi valita. Murikka on kiertänyt meitä jo 775 vuoden ajan. Se kulki siis avaruudessa lähellämme, kun uskonpuhdistus raivosi verisenä myrskynä yli Euroopan, kun Mikael Agricola pohdiskeli kirjoitettua suomen kieltä, ja kun turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin 1453. Armomme aika on jatkunut pitään – mistä sen tietää, vaikka tuo asteroidi vielä olisi Jumalan tuomio ja rangaistus ihmiskunnalle.

Nelijalkaiset matkustajamme

Viime viikonloppuna vietettiin kummityttömme ylioppilasjuhlia. Sellainen juhla innosti meidätkin matkustamaan, vaikka olemmekin olleet laiskoja reissaajia koirien saavuttua talouteemme. Tällaisen poikkeuksellisen juhlavan tapahtuman vuoksi vedimme syvään henkeä, vyötimme itsemme, ja aloimme kysellä hotelleista lemmikkihuonetta.

Jyväskylän Cumulus tarjosi mahdollisuutta yöpymiseen karvaisten perheenjäsenten kanssa. Vaivaisen kymmenen euron lisämaksusta hotelli oli valmis toivottamaan tervetulleeksi koiraneitomme.

Odotin pahinta, minä pessimisti, mutta yllätyin kerrankin positiivisesti. Koiramme käyttäytyivät (melkein) mallikelpoisesti! Lauantaina kirjauduimme hotellin respassa, ja kerroimme olevamme ensi kertaa hotellissa kotieläinten kanssa. Vastuuntuntoisina ihmisinä kehotimme soittamaan, jos huoneesta alkaisi kuulua infernaalinen möly. Olihan se mahdollisuus nimittäin aina olemassa.

Vaan ei, eivätpä pienokaiset nolanneet meitä. Pari vienoa iltahaukahdusta kuulimme, mutta muuten olivat meidän primadonnat aika hiljaisia tyttöjä. Pitivät kyllä siitä, kun pääsivät nauttimaan Jyväskylän mäkisistä maastoista kanssamme. Kävelyllä nähtiin isokokoinen koirakaveri ja oudoksuttiin lentäviä frisbeitä.

Keski-Suomi on kaunis. On järveä, metsää, ja niitä tunturimaisia mäkiä. Kunpa edes jokusen niistä vaaroista voisi siirtää tänne litteään länteen!

Kirkollisia kirjoja kesän kunniaksi

Antti Nylénin Tunnustuskirja oli lukemisen arvoinen vuodatus. Esseisti suomii älyllisesti velttoja uskonnon vastustajia, jotka argumenteissaan menevät usein yli siitä, mistä aita on matalin. Hän kertoo omasta tiestään (lännen) katolisen kirkon jäseneksi.

Nylén sanoi jossakin aiemmassa esseekokoelmassaan, että Suomesta puuttuu kristillinen älymystö. Se on aivan totta. Meidän maassammehan uskonto vertautuu vähän noloihin ja naurettaviin seksuaalisiin mieltymyksiin: harrasta, jos on pakko, mutta tee se tiukasti neljän seinän sisällä. Itse asiassa uskon monenkin seksuaalisen ”perversion” nauttivan suurempaa sympatiaa kuin kristinuskon. Jumala on se viimeinen ruma sana, jonka sanominen seurassa saa ihmiset noloiksi ja hiljaisiksi. Se hämää sellaisetkin ihmiset, joille veet ja peet ja ässät ovat jokapäiväistä suun ja korvien täytettä.

Nautin Tunnustuskirjasta, joskin minun oli vaikea ymmärtää Nylénin valintaa katoliseen kirkkoon liittymisestä. Vauvat eivät voi mitään sille, millaiseen uskonnolliseen yhteisöön heidät liitetään lapsikasteessa. Vauva ei voi allekirjoittaa Augsburgin tunnustusta, tai myöntää paavin opillista erehtymättömyyttä. Me aikuiset sen sijaan olemme siinä ainutlaatuisessa asemassa, että me voimme valita. Voimme päättää tahdommeko kuulua kirkkoon, jonka eettiset linjaukset eivät vastaa omiamme. Meillä aikuisilla on myös toivottavasti tarpeeksi järkeä ja kunnioitusta ymmärtääksemme, ettei kannata liittyä kirkkoon vain toivoakseen sen opetuksen muuttuvan paremmin omia näkemyksiämme vastaavaksi.

Nylénin kohdalla kompastuskivi on katolisen kirkon konservatiivinen (?) opetus seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Moni maallisesti ajatteleva ihminen kun on valmis näkemään sukupuolen vain yhteiskunnan ja kasvatuksen luomana konstruktiona, eikä Jumalan luomistyön ihmiselle antamana kohtalona. Tahdotaan kapinoida sitä ajatusta vastaan, että ihminen syntyy mieheksi tai naiseksi, ja siinä on pysyttävä. Katolisen kirkon opetus homoseksuaalisuudesta on sekin vaikeasti nieltävä pala Nylénille.

Toinen kiintoisa kristillisesti orientoitunut kesäkirja on Lee Strobelin Tapaus Kristus. Yalen oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskellut Strobel käy läpi Kristuksen elämää, kuolemaa, ja ylösnousemusta käyttäen hyväkseen rikostutkinnallisia keinoja. Evankelistojen ja Kristuksen mielentilaa yrittävät arvailla kaikenlaiset psykologit ja profiloijat. Huolimatta aitoamerikkalaisuudestaan lopputulos oli mielenkiintoinen, joskin paikoitellen ontuva. Nykyajan ihminen ei enää välttämättä ymmärrä sitä, ettei uskon perusteeksi ole tarpeen perätä todisteita. On asioita, joita ei voi käsittää järjellä, vaan niitä on lähestyttävä sydämellä ja sielulla.