Avainsana: kiukku

Aikahämmennys

Aamulla herätessäni en tajunnut yhtään mikä vuorokauden aika oli menossa. Olinko ottanut iltatorkut ja oliko kello ehkä 21? Vai oliko sittenkin aamu. Selvisihän se tietysti aikanaan, kun kurkistin tilanteen PuoLiskoisen kelloradiosta. PuoLiskoinen nukkui vieressä – hän on flunssan vuoksi sairaslomalla – ja sekin tietysti omalta osaltaan lisäsi aikahämmennystä.

Siirsimme toisen N-koiran lääkäriaikaa viikolla. Mukavampihan se on Vettoriin mennä koko joukolla ja terveinä! Niisku varmaan on helpottunut Koettelemuksensa siirtymisestä. Ainakin se heilutti häntää ja näytti iloiselta minun soittaessani puhelua.

Raivostus

Tänään vietin aikamoisen tovin alakerran kirjahyllyjä tutkaillen. Enpä vain onnistunut löytämään sieltä etsimääni, Marguerite Durasin Jokapäiväistä elämää. Tiedän, että se on meillä, joten miksi sen löytäminen on nyt niin vaikeaa? Kirjahylly on ollut siisti ja kohtuullisesti kuormitettu jo jokusen kuukauden ajan – luulisi löytöretken siis tuottavan tulosta. Olisinko voinut olla niin pässinpäinen, että olisin laittanut sen vahingossa palautettavien kirjastokirjojen joukkoon? En jaksa uskoa! Antikvariaattiinkaan sitä en ole kiikuttanut.  

Kaikkien suunnitelmieni paino

Syntymäpäiväni on ylihuomenna ja sen huomaa. Olin tänään ostoksilla – täytyi varautua juhlahetkeen ostamalla jäätelöä ja muuta vastaavaa. Heräsin vasta iltapäivällä huomaamaan sen tosiasian, että huomenna on juhannusaatto ja kaupat vain rajoitetusti auki. Jotenkin se onnistui suistamaan minut tasapainosta ja kaikkien suunnitelmieni paino kävi turhan raskaaksi kestää.

Unohdin ostaa sieltä kaupastakin monia sellaisia asioita, joita olisi pitänyt. Kotimatkalla olin niin kiukustunut, että melkein ajoin ojaan ihan pelkän harmistumiseni vuoksi. Onneksi en kuitenkaan ajanut.

Mielialaa happamoitti myös kiireinen paniikkivisiitti kirjastoon. Sinnekin oli mentävä tänään, kun eiväthän ne huomenna auki ole. Kiireessä tulee helposti valittua kummallista luettavaa, sellaista mitä normaalisti ei kotiinsa kelpuuttaisi. Järkevä valinta oli Jaan Krossin Wikmanin pojat, mutta hölmähdyspuolta edustivat Farah Diban ja kuningatar Noorin elämänkerrat.

Muisto: sateenvarjon alla

Yksi lapsuuteni kiehtovista esineistä oli äidin sateenvarjo. Se oli punasävyinen: pohja viininpunaa ja siinä oli ihania, suuria ruusuja ja muita kukkia. Se oli myös suuri, tavallista sateenvarjoa suurempi ja mahduin sen alle minäkin sadetta pitämään. Muistan ajatelleeni lapsena, että juuri tuollainen on Aikuisten sateenvarjo. Ja kuinka pettynyt olinkaan huomatessani suurimman osan aikuisista suosivan ikäviä mustia sateenvarjoja. Tuntui kummalliselta ajatella jonkun haluavan mennä sadetta piiloon moisen ankeuden alle. Mieluummin sitä ottaisi kaiken taivaalta tulevan veden suoraan niskaansa. 

Lapsena ajattelin hankkivani juuri sellaisen ruusuisen sateenvarjon sitten aikuisena. Sateenvarjoja minulla on ollut monia, mutta en ole koskaan onnistunut löytämään sellaista kuin äidilläni oli Lappeenrannassa 70-luvulla. Mustaa en kuitenkaan ole koskaan alentunut ostamaan.