Avainsana: baletti

by Ninni

Me olimme kuningattaria

Esityskoettelemus on ohi! Onnellisesti ohi! Mutta yhteensä neljä tuntia siihen meni tänään kaikkineen, lyhyttä Esitystä varten.

Olimme paikalla kello 14. Harjoittelimme ja taas harjoittelimme, meikkasimme, laitoimme hiuksia. Totuttelimme tilaan, näyttämöön ja katsomoon. H-hetki koitti 17:30.

En tahdo kuulostaa omahyväiseltä, mutta kyllä tosiasiaksi jää kaikinpuolinen loistokkuutemme. Me olimme kuningattaria. Oli sellainenkin aika, kun esiintymisasumme saivat minut epätoivoiseksi. Niissä tuntui olevan jotakin epäilyttävää 80-luvun henkeä (ja minä yritän parhaani mukaan unohtaa koskaan eläneenikään 80-luvulla, 80-luvun muodin orjana) värien ja tyylin puolesta. Ihme kuitenkin tapahtui: ne toimivat! Kirkkaissa valoissa kirkasvärinen vaate ei näytä pahalta, vaan juuri sopivalta.

Pitkästä aikaa tuli käytettyä punaista huulipunaa. En ole vuosiin tehnyt sitä: puuteroinut huulia, levittänyt niille punaisinta punaa, taputellut liikoja pois, puuteroinut uudestaan ja punannut toiseen otteeseen. Kaikkien taiteen – ja naistenlehtien – sääntöjen mukaan. Löysin oikean sävyn kokeiltuani ensin monia muita.

by Ninni

Aika käy vähiin..

Baletissa oli kuumeinen tunnelma. Viimeisiä esiintymisyläosia leikeltiin uuteen uskoon, harjoiteltiin koreografiaa, onnistuttiin ja epäonnistuttiin. Viilattiin yksityiskohtia ja kerrattiin aikatauluja: Huomenna Se Tapahtuu.

Minä olen onnistunut saamaan kipeän rakon vasempaan jalkaani. Sen siitä saa, kun kohtelee kymmenen sentin korkokenkiä kävelykenkinä, kuten tein torstaina ja perjantaina. Harjoittelin koreografiatkin pääasiassa paljain jaloin, kun niin tuskaisaa oli.

Kirjastossakin ennätimme PuoLiskoisen kanssa piipahtaa: lainasin toistamiseen Ylikankaan kohukirjan Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944.

by Ninni

YH

Eilen oli Esityksen ylimääräinen harjoitus. Kutsuttakoon sitä verenkarvaisia mielikuvia herättävällä lyhenteellä YH. Ensimmäistä kertaa näimme nyt muidenkin ryhmien harjoittelevan omia koreografioitaan. Alkeisryhmä teki ainakin minuun vaikutuksen osaamisellaan, kun heidän harjoitteluaan katselin. Siellä onkin edistytty jättimäisin harppauksin. Lisää YH:ta on luvassa meille kaikille ensi viikolla.

Palasin kotiin yhdeksän aikaan. Iltataivas oli kaunis: samassa kirjokannessa oranssia, punaista, sinistä, violettia. Vaaleanpunaisia pilviä, Jumalan runoutta.

PuoLiskoinen sairastaa yhä. Antibiooteista huolimatta hänellä on kuumetta aamuin ja illoin. Nyt tulehtunut kohta lihaksessa punoittaakin kaiken muun (turvotus, kipu) lisäksi. Lääkäri tutkailee tilannetta lisää tänään. Tuollainen vaiva on viheliäinen: mikään asento ei tunnu hyvältä, kaikissa sattuu. Eilen pistimme potilaan sellaiseen puoli-istuvaan tai puolimakaavaan asentoon ja Ice Age 2 pyörimään DVD-laitteeseen.

by Ninni

Suviyöt

Allergialääkitettynä tuntuu koko elämä olevan kuin unta vain. Huomasin juuri nukkuneeni tiedottoman unta läpi merkittävien aikojen. Nyt on nimittäin suviöiden aika: Kustaa Vilkuna kertoo meille esivanhempiemme pitäneen 12.-14.4. välisiä öitä suviöinä ja tämä ennen Tiburtiuksen päivänä tunnettu päivä – tämä päivä siis, jota nyt elämme – on ollut ensimmäinen suvipäivä. 

Muinoin pohjoismaissa vuosi oli jaettu kahteen osaan, suveen ja talveen. Silloin kesä katsotaan alkavaksi melko aikaisin ja talvi samoin, jo lokakuussa. 

Kylmä sää suviöinä on perinteisesti ollut huono merkki: kylmä jatkuu silloin ainakin 40 seuraavan päivän ajan. Olin kuulevinani viime yönä reipasta sateenropinaa ja kylmältä sää tuntui. Kun ei nyt menisi kesä pilalle!

Kalojen on sanottu lähtevän liikkeelle Tiburtiuksen päivänä ja täällä Varsinais-Suomessa paimenessa olijat soittivat "suden suuta kiinni" tänä päivänä, ettei susi tekisi karjalle pahojaan.

Baletti: uudet sarjat 

Eilen oli balettipäivä. Meitä ennen esiintyvä ryhmä on jo saanut asunsa. Me kai saamme omamme ensi viikolla. Hiukan jännittää, kun en yhtään tiedä millaiset ne ovat. Aloitimme eilen uusien sarjojen kanssa, jotka vaikuttavat vaikeammilta ja pitemmiltä kuin edelliset – enemmän muistettavaa. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse tarttua omaan jalkaansa kiinni ja nostaa sitä korkeuksiin! Taaksepäin taivutuksia kuitenkin on ja ne ovat minun jäykkäselkäisen ikuinen kompastuskivi. Hiukan hämäävää myös tehdä asioita neljännestä asennosta käsin, jalat eivät ole tottuneet siihen. Parempi kuitenkin neljäs kuin viides. 

Harjoittelimme Esityksen koreografiaakin. Alkoi hetken ajan tuntua siltä, että koko homma leviää käsiin. Esiintyjiä on ilmeisesti eri määrä näissä meidän osallemme tulevissa kahdessa esityksessä ja se hiukan hämmentää.  Ylimääräisiä harjoituksia on kuitenkin luvassa ensi viikolla. Niin, ja sitten tietysti kenraalit siihen päälle paikan päällä. 

Yks on huoli..

Lueskelin allergialääkkeiden käyttöohjeita. Tablettipaketissa oli huolestuttavaa vihjailua jostakin "erittäin harvinaisesta" sivuvaikutuksesta, nimittäin okulogyyrisestä kriisistä. Se on, kuten esite avuliaasti informoi, eräänlainen silmien kouristuskohtaus, jossa silmät ovat usein kohdistuneet samaan suuntaan, yleensä ylöspäin. Eikä tässä vielä kaikki! Epäonnekkaat voivat myös saada maksavaivoja: hepatiittitapauksiakin on raportoitu hoitoon liittyen! Niin, ja lääke saattaa edesauttaa nesteen kertymistä ihonalaisiin kudoksiin (angioneuroottinen edeema!).  

Sivuvaikutuslitanian lopussa on omituinen kehotus: "Jos havaitset sellaisia haittavaikutuksia, joita ei ole tässä mainittu, tai kokemasi haittavaikutus on vakava, kerro  niistä lääkärillesi tai apteekkiin." Millainen mahtaa olla ei-niin-vakava okulogyyrinen kriisi? Jos minun silmäni alkavat kouristella, vaikkapa vain vähän, tai jumittua paikoilleen, niin menen takuuvarmasti lääkäriin heti. Ja sanon asiasta apteekin väelle.

by Ninni

Kuin mettä ja hunajaa

Siivousurakan päälle uni maittoi mukavasti viime yönä. Mutta silti vaivasi kesken oleva kirja mieltä niin, että aamuaikaisella ennen herätyskelloa täytyi siihen taas iskeä kiinni.

Heikki Turusen Maalainen on nimeltään tämä mieltä vaivannut tekele. Turusen muidenkin romaanien tapaan Pohjois-Karjala on romaanissa mukana melkein kuin yhtenä kasvona henkilögalleriassa, mutta tällä kertaa päähuomio kohdistuu rakkaustarinaan. Kansakoulupohjainen maalaiskirjailija Henkka Oinonen kohtaa Savonlinnassa oopperajuhlien aikaan kulttuuripitoisen taidelaulaja Kaarina Munsterhjelmin ja väkevä suhde kehittyy kansankuvaajan ja akateemisen oopperakuorolaisen välille.

Jännityselementtiäkin on mukana: Kaarina ”Kanka” Munsterhjelm on ainakin minun amatööridiagnoosini mukaan pahasti läheisriippuvainen ja tasapainoton ihminen. Hän takertuu naimisissa olevaan Oinoseen, unohtaa autuaasti kaikki suhteen pelisäännöt (ne tyypilliset: vaimoa ei jätetä, perheasiat pidetään erillään suhteesta) ja suorastaan jahtaa miestä kuin saaliseläintä. Rakkaus, henkinen väkivalta, ystävyys, viha – ne vuorottelevat, menevät lomittain, elävät samassa ihmisessä. Suhteen lopullinen merkitys selviää vasta sen päätyttyä.

Muokkaako ihminen mielessään menneistä suhteista jotakin parempaa kuin mitä ne olivat? Aika kultaa muistot? Suurissa rakkaustarinoissa on sellainen mielenkiintoinen piirre, että ne loppuvat aina. Romaanin lopussa Oinonen kaipaa Kankaa, näkee tässä monia merkityksiä hänelle niin kirjailijana kuin miehenä – mutta entä jos rakkaustarina olisi jatkunut? Rasittavia kohtauksia, henkiset ruuvipihdit puristamassa, riippuvaisuutta, mustasukkaisuutta? Olisi voinut koko tarina saada toisenlaisen merkityksen. Pari vuotta myllytystä kestettyään on mahdollista vielä romantisoida se elämää suuremmaksi rakkaudeksi, mutta parin kymmenen vuoden jälkeen tilanne olisi voinut olla toinen.

Turusen kieli on ihanaa, kuin mettä ja hunajaa. Kuka muu enää kutsuisi naista kassapääksi? Turunen on kuin silta kalevalaisen ja nykykielen välillä, Karjalan rakastaja, huutavan ääni erämaassa.

Baletti: H-hetki lähestyy!

Baletissakin tuli pyörähdeltyä. Esiintymisen hetket lähestyvät ja joukkomme stressaa. Yksi huolehtii esiintymisasuista, toinen murehtii koreografian muistamista. Minua hermostuttaa lähinnä tuo ompelemispuoli: jos ihmiset oikein innostuvat ja esiintymisasua pitää kotona ommella upeampaan uskoon, niin mikä sitten neuvoksi? Minä en ole kaksinen ompelija. Esiintymisissä tulee olemaan paikalla lehdistöäkin.

by Ninni

Aurinkolasit

Heräsin auringonsäteisiin. Näin kevään tullessa nukkuminen käy vaikeaksi: meillä on makuuhuoneemme ikkunassa sellainen tumma kaihdin, mutta se ei ole täysin auringonsädetiivis. Valo pääsee kurkistelemaan sisään, kutittamaan silmäripsiä ja kiipeilemään seinillä.

Taas oli olevinaan mahdoton kiire. Huomasin lähtötohinoissa aurinkolasienikin olevan rikki, mikä tai kuka siihenkin lie syyllinen. Kävimme pikaisesti Mynämäen kunnan kirjastossa: lainasin Ingmar Bergmanin Laterna magican ja Lena Huldénin kirjan Kuusijalkainen vihollinen: niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin. Niveljalkaiset on tässä hiukan vieraampi ilmaus sellaisille otuksille kuin täille, kärpäsille ja hyttysille.

Balleriinailua

Kerrankin voin sanoa olevani enemmän tyytyväinen kuin tyytymätön balettisuorituksiini (poikkeuksena nolon matalat hypyt, joissa on vaikea pitää jalkojen kolmas asento alastulossa). Teimme ripeästi sarjat – ne vaihtuvat kai jo ensi viikolla uusiin – ja sitten reippaasti harjoittelemaan Suurta Esiintymistapahtumaa varten. Musiikin kanssa harjoitellessa pysymme hyvin tahdissa ja liikkeet alkavat näyttää samaan aikaan tehdyiltä. Ilman musiikkia se on vaikeampaa. Esiintymisiä onkin kaksi, molemmat huhtikuun lopussa. Toinen niistä on Turussa ja toinen Raisiossa.

Baletin jälkeen kävimme ruokaostoksilla. Niin – ja minä ostin uudet aurinkolasit. Nythän nimittäin on kevät!

by Ninni

”Kuolemallaan kuoleman voitti”

"Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.." Se soi, se menee päähän ja selkäytimeen, läpäisee sydämen ja mielen, sytyttää sielun.

Olimme viime yönä palveluksessa. Noin kello 23 maissa lähdimme ajamaan Turkuun. PuoLiskoinen tuskaili mahdollista myöhästymistämme, kun taas toimet vähän venähtivät ennen lähtöä. Turun Mikaelinkirkkoa ohittaessa huomasimme lystikkään miehen kantavan rintansa ja selkänsä päällä kylttejä, joissa kehotettiin ulkoministeri Kanervaa muistamaan 6. käsky. Ilkka "Tekstiviesti" Kanervahan kai oli Mikaelinkirkossa, kuten myös muutama muu julkimo. Ilmankos oli poliiseja liikkeellä ihan kiitettävästi. Harmi, kun en oivaltanut ottaa kuvaa tästä hilpeästä kylttimiehestä, mutta toisaalta olihan meillä pikku hoppukin.

Kirkossa oli yllättävän paljon tuttua väkeä. Värväsin yhden itseäni pitemmän miespuolisen tuttavuuden ottamaan kuvan PuoLiskoisesta (hän kun pääsi lipunkantajaksi ristisaattoon) siinä vaiheessa, kun saatto ei vielä ollut lähtenyt liikkeelle. Itse en edes oikeastaan osallistunut koko ristisaattoon: olin liian kiireinen hypätessäni heinäsirkan lailla sen edellä ja vierellä kamera käyden.

Palvelus kesti kaikkineen noin neljä tuntia. Suitsutusta, tuohusten valoa, iloa, lämpöä. Pääsiäistroparin hyräilyä, kuiskaten vaihdettuja kuulumisia. Nukahtavia lapsia ja välillä istuvia vanhuksia, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Halauksia ja suudelmia. Ja se Johannes Krysostomoksen ihana pääsiäissaarna.

Kello neljältä aamuyöllä olimme taas kotona. Meidän ikkunassamme paloivat ainoat valot varmaan koko kunnan alueella. Koko muu maailma tuntui olevan unessa. PuoLiskoinen meni pian nukkumaan, minä valveille jäin. Nukahdin, kun aamu ikkunan takana oli jo valjennut.

Lihan kidutus, eli balettikuulumisia

Olin baletissakin suurena lauantaina. Ei se (kai) voi väärin olla, kun en kuitenkaan syönyt mitään. Onhan se omalla tavallaan lihan rankaisemista sekin, baletti siis. Onneksi sarjat eivät olleet muuttuneet viime kerralla, kun olin sairaana & siksi poissa. Samat vanhat edelleen ja uusi uutinen: kevään kuluessa seuraa esiintyminen. Onneksi se ei ole kovin pitkä, oikeastaan vain ihan muutaman minuutin mittainen juttu, osa suuremmasta kokonaisuudesta. Harjoittelimme "koreografiaa" tunnin lopussa. PuoLiskoinen uhkasi jo tulla katsomaan ja videoimaan ihmettä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mies tulee paikalle, kunhan vain jättää suosiolla videokamerat matkasta! 

Hyppysarjat olivat taas raskaat, mutta onneksi lihakset eivät ole kipeät, mitä nyt lievää aristusta pohkeiden alaosassa. Venyttelimme oikein kunnolla ennen koreografia-harjoitusta – sekin vaikuttaa paljon. En minä loikkaa kuin Nijinsky, en tosiaankaan. Esityksessäkin tulee olemaan hyppy, mutta onneksi vain yksi, pieni ja vaatimaton sellainen.

by Ninni

Salmiakkia ja sus-sous

Heräsin tänään lumisateiseen päivään. Valkoinen ikkunan takana tuli alas ja laskeutui maahan, yhä uudestaan ja uudestaan. Järisyttävällä itsekurilla onnistuin sentään pukemaan päälle topit ja villapaidat, trikoot ja niiden päälle mukavat vakosamettihousut, tuon perinteisen minä-lähden-balettiin -varustuksen. On mukavaa pukuhuoneessa säästää vaivaa: hypätä vain ulos sammareista, vetää lyhyet shortsit päälle ja säärystimet ynnä tossut jalkaan.

Onkohan salmiakki paaston ideaa vastaan? Mietin tätä puhtaasti kuriositeetin kannalta, koska itse en mikään esikuvallinen paastoaja ole. Ostin tänään apteekista viisi rasiallista Haganolin salmiakkia, sitä ainoaa oikeaa apteekin salmiakkia. Rasian kylki ilmoittaa salmiakin koostuvan vehnäjauhosta, lakritsiuutteesta, siirapista, salmiakista (ammoniumkloridista), vedestä, suolasta ja väristä (lääkehiilestä). En ole vielä koskenut salmareihin, mutta lankeamus saattaa tietysti tulla piankin. Vaan ei ole salmiakissa lihaa, ei kalaa, ei sokeriakaan. Maidosta tai kermasta puhumattakaan. Tuo siirappi nyt tietysti saattaisi olla vähän siinä ja siinä.

Kirjastokäynnitkin olivat antoisia. Löytyi taas yksi selostus A.F. Airon vaiheista, tällä kertaa kirjoittaja on Tauno Kuosa. Saman herran tuotos on toinenkin lainaamani teos, nimittäin Aaro Pajarin elämänkerta. Romaanipuolta edustavat Truman Capoten Kesän taittuessa ja Markku Rönkön Roskakuski. Niin – ja Doctorowin Marssin otin uudemman kerran. Raision kirjaston elokuvapuoli oli suljettuna ja se oli pienoinen pettymys.

Baletissa hioimme sus-sousia oikein kunnolla. Sisäreiden lihakset tuntuivat valittavan ja tärisevän rasituksesta. Tasapainon pitäminen puolivarpailla tuntui olevan ehkä aavistuksen verran helpompaa kuin aikaisemmin. Useimmat meistä taisivat olla helpottuneita hyppysarjan jäädessä väliin. Ilmankin oli melkoisen raskasta tahkoamista tänään, mutta tulipa kiitostakin tarkasta työskentelystä. Viimeinen grand battement-sarja tosin meni miten kuten, mutta sattuuhan sitä.

by Ninni

Tanssista ja sanoista

Lauantain balettitunti sisälsi pienen yllätyksen: tunnin lopussa oli melkoisen pitkä ja verrattain rasittava hyppysarja. Me emme ole harrastaneet paljonkaan hyppyjä näillä Raision tunneilla, mutta tänään niitä oli runsaasti – varmasti tuli koko vuoden kiintiö kerralla täyteen. Hypyissä ei sinänsä ollut mitään monimutkaista: kolmannesta asennosta hop ylös ilmaan ja ilmassa aina jalkojen asentojen vaihto niin, että kolmas asento pysyy, joskin etummaisena oleva jalka vaihtuu. Loppua kohti hypyt madaltuivat vaatimattomiksi, kun virta alkoi olla vähissä.

Kumpikin kirjasto, Mynämäen ja Raision, tuntui olevan täynnä köhiviä ja niistäviä kansalaisia. Flunssaiset eivät onneksi olleet vieneet hyviä kirjoja hyllyistä, vaan niitä jäi meille juuri sopivasti. Minä pysyttelin tällä kertaa sotahistoriallisissa aiheissa valiten luettavaksi Pertti Kilkin kirjoittaman Valo Nihtilän elämänkerran ja kaksi kirjaa Yrjö Keinosen vaiheista vuonna 1944 ja puolustusvoimain komentajana 1960-luvulla.

Poikkeus vahvistakoon säännön: sotaisten kirjojen lisäksi lainasin Veijo Meren kirjoittaman kirjan Sanojen synty: suomen kielen etymologinen sanakirja. Kiehtovaa luettavaa kielemme aarteista ja lainoista! Tietääköhän monikaan ujon alkuperäisen merkityksen olleen morsiamen päätä ja kasvoja peittävä huntu tai harso? Ujo kuuluu suomalaiseen hääsanastoon: morsiusvuodetta kutsuttiin ujovuoteeksi ja sitä peittävä lakana oli ujolakana.

by Ninni

Rauha kaikkialla

Elän viikonloppuani pari senttiä lyhyemmissä hiuksissa kuin ennen sen alkamista. Elän viikonloppuani kipein varpain – seurausta ostosvimmaisesta perjantaista. Koko luomakunnassa tuntuu olevan sunnuntai, ei se vain kalenteriin rajoitu: on hidas ja pehmeä tunnelma, rauha kaikkialla. Rauha linnuilla lennellä verkkaisemmin kuin arkena, rauha auringolla paistaa lempein sätein.

Eilinen balettitunti oli ensimmäinen kerta, kun sain suonenvedon näillä Raision tunneilla. Oikean jalan jalkapöytä muistutti itsestään sangen tuskallisella tavalla johtuen tavallista kylmemmästä säästä. Onneksi pystyin silti koikkelehtimaan tunnin läpi. Hiihtoloman läheisyys oli karsinut osanottajia ja saimme paljon enemmän ”yksilöllistä ohjausta” kuin tavallisesti.

Olimme PuoLiskoisen kanssa illalla vigiliassa. Niin kaunista: pimeä kirkko, tuohusten liekit ja laulu. Siitä olikin hyvä jatkaa tänään liturgiaan. Ei varmaankaan saisi sanoa näin, mutta minulle juuri Turun kirkko on tärkeä. Se on kaunis, mutta tuntuu myös kotoiselta. Moderneja kirkkoja siedän huonosti. Niissä näkyy tämän päivän henki: rakentajat pyrkivät briljeeraamaan omalla oletetulla nerokkuudellaan ja itse rakennuksen funktiosta viis. Hartauden ja hengen puitteet puuttuvat.

Lappeenrannan ortodoksisesta kirkosta pidän myös paljon. Lauritsalan suunnalla on  karmaiseva luterilainen kirkko, se on kuin mäkihyppytorni muodoltaan. Kauhistun aina sen nähdessäni. Sammonlahdessa oleva kirkko on myös melkoisen tökerö ulkonaisesti.

Sunnuntaiaamuna liikkeellä ollessaan sitä kiinnittää huomiota kirkkokansaan matkalla kukin omaan kirkkoonsa. Turun Mikaelin kirkkoon oli tänäänkin menossa iäkkäitä vanhempia naisia, yksin – leskiäkö? Minusta oli lohdullista nähdä heidän menevän sinne. Tuli sellainen olo kuin maailma olisi vielä tolallaan.