Avainsana: älyttömyys

by Ninni

Vauhdin hurma ja sen turma

Ilmeisesti EU:n liikennekomissaari on saanut loistavan idean ja rientää levittämään ilosanoman jäsenvaltioiden kansalaisille: ylinopeuksien suhteen pitäisi ottaa käyttöön nollatoleranssi. Käytännössä tämä tarkoittaisi vähintäänkin muistutuksen rapsahtamista postiluukusta, mikäli sallittu nopeus ylitettäisiin vaikkapa vain yhdellä kilometrillä tunnissa.

Muistutus, niinpä niin. Mutta minäpä arvelen, että sakkolappujen määrän nostamista tässä tavoitellaan. Toisin sanoen pyrkimyksenä on kerätä lisää rahaa valtion/valtioiden pohjattomaan tarpeeseen. Pistetään makeiset veron alle ja aletaan vahtia, ettei kukaan vahingossakaan kuudenkympin alueella erehdy ajamaan 61 kilometriä tunnissa – tai saa maksaa siitä. Kirjaimellisesti. Liikenneturvallisuuskin varmaankin paranee kohisten ihmisten keskittyessä vahtaamaan neuroottisesti autonsa nopeusmittaria?  

Mitähän mahtaa tapahtua lakien kunnioittamiselle, jos pian jokainen meistä saa muistutusta ja sakkolappua jatkuvalla syötöllä? Tulee mieleen alkoholin kieltolaki: lakia, jota kaikki rikkovat ei kukaan kunnioita. Samalla rapautuu kaikkien lakien kunnioitus ja noudattaminen. Kun sakosta tai muistutuksesta tulee jokapäiväinen juttu katoaa rangaistuksesta myös siihen liittyvä häpeän elementti. Koko jutusta tulee vitsi ja seuraa turtumus. Tämäkö on tavoite?

Mitähän keksivät seuraavaksi? 

by Ninni

Myytävänä murikka jos toinenkin

Me kävimme eilen kauppakeskus Skanssissa. Sellainen on avattu itäiseen Turkuun ja kun aikaa oli, niin kävimme katsastamassa sen. Huomioin kitsaan kokoiset parkkiruudut – erittäin paha puute. Minusta jokaisen itseään kunnioittavan kauppakeskuksen pitäisi satsata anteliaan kokoisiin parkkiruutuihin. Myllyssä on paremmat, sinne minäkin uskallan ajaa ja parkkeerata pelkoa vailla. Onneksi PuoLiskoinen hoiti ajamisen eilen.

Ensivierailulla tuollaisessa ostoskeskuksessa pyörii asiakkaan pää kuin pöllöllä ikään. Joka puolella on nähtävää. Jos et koko ajan pöllöile, niin jokin voi jäädä huomaamatta. Puolen tunnin kuluttua päässä humisee ja soi. Liikaa vaikutteita kai?

Skanssissa oli aika erikoinen kauppa, Jalokivigalleria, ja se jäi mieleeni. Siellä myytiin koristekiviä, puolijalokiviä, kristalliesineitä ja vastaavia. Paikoitellen myymälä vaikutti todella hyvältä lahjanostopaikalta, mutta ajoittain se oli hieman järjettömän oloinen. Näin esimerkiksi valtavan kimpaleen ruusukvartsia. Murikka oli epämuotoinen, sellainen minua ehkä polveen tai puolireiteen oleva ja särmikäs kuin mikä. Enpä usko että olisin jaksanut sitä edes nostaa itse, tai en ainakaan kantaa. Jos sellaisen jossain mielenhäiriössä ostaisi, niin pitäisikö sitten tilata kotiinkuljetus?

Mitä tuollaisella valtavalla kivenmurikalla tehdään? Sitä tässä mietin – sen funktiota. Millainen ihminen menee ostoksille ja törmää sisälle tuollaiseen kauppaan miettien että: ”ohhoh, juuri tuollaista olen kaivannut elämääni, juuri tuo siitä on puuttunut ja tuon kun ostan niin olen onnellinen.” Onko sellaisia ihmisiä edes? Taitaa olla, muuten ei kai tuollainen liike menestyisi.

Lähtiessämme huomasimme siellä myös sellaisen aika groteskin kivipaasivalikoiman. Minä ajattelin niiden olevan pienoishautakiviä makaaberiin makuun, mutta PuoLiskoinen sanoi niiden olevan kilometripylväitä! Joku onneton kai antaa sellaisen lahjaksi pyöreitä kymmeniä täyttävälle. Minusta pelkkä ajatuskin on kamala, ne nimittäin oikeasti olivat ihan kuin hautakiviä. En jaksa uskoa ainakaan jonkun iäkkäämmän ihmisen ilahtuvan tuollaisesta lahjasta – sen voisi jo ottaa vihjailuna viikatemiehen pikaisesta vierailusta. Lemmikkini leikkisästi totesi, että jos et muuta 40-vuotislahjaa keksi, niin tuossahan sitten ainakin on. Olisipa se jotakin. Kilometrimurikkakin nimittäin vaikutti sen verran jykevältä, että sellaisen kanniskelu voisi käydä työstä. Siinäpä lahja, jota ei niin vain sujauteta käsilaukkuun ja kiikuteta kotiin!

Mitä tuollaisella kilometripylväälläkään tekisi? Murtovarkaan taltuttamiseen se saattaisi tietysti olla oiva ase. Sellaisella kun kerran huitaisisi, niin rosvosta ei varmasti olisi sen jälkeen vaivaa enää kenellekään. Minusta tosin tuntuu, että meidän taloudessamme siitä olisi eniten vaaraa meille itsellemme. Varmasti siivotessa onnistuisin pudottamaan sellaisen varpailleni ja seurausten ajatteleminen hirvittää. Sen verran painava on tuollainen pylväs.

by Ninni

Veitsen alla

Luinpa tällaisenkin uutisen: Tampereen yliopistollinen keskussairaala seuraa amerikkalaisissa jalanjäljissä aloittamalla lihavuuskirurgian. Voi hyvää päivää! Tämä oli tosin odotettavissakin. Televisiosta on tuskin muuta dokumenttia tullutkaan kuin näitä leikkaukseen valmistautuvia tai leikkauksessa olleita, jotka kertovat kokemuksistaan. Oikeastaan on merkillistä sijoittaa juuri tähän joulunalusaikaan niin monia asiasta kertovia ohjelmia. Yritetäänkö tällä nyt viestiä jotain, kehottaa kansalaisia pienempään piparkakunkulutukseen?  

Minä en käsitä ihmisiä, jotka hakeutuvat leikeltäväksi ilman selkeää tarvetta. Ylipaino ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole mikään yleispätevä hyvä syy. Erityisesti surettavat nämä televisiossa olleet teini-ikäiset, jotka ovat leikkauksesta niin tohkeissaan. Jos alaikäinen on tuossa pisteessä, niin mikään leikkaus tuskin tulee pysyvällä tavalla poistamaan hänen ongelmiaan. 

Lienee aikamme ilmiöitä tämäkin, että kaikki mahdollinen pyritään joko lääkitsemään tai leikkaamaan pois. Ratkaisut (jotka jäävät pakostakin lyhytkestoisiksi) tuodaan passiivisena pysyttelevälle ihmiselle hänen ulkopuoleltaan. 

Kohteliaisuus

Sain paketoitua eilen muutaman lahjuksen lisää. PuoLiskoinen katseli niitä ja sanoi taidoissani tapahtuneen selvää kehitystä. Olin tietysti valtavan mielissäni. Vaikka voihan olla, että PuoLiskoinen sanoi sen pelkkää kiltteyttään. Kieltämättä itsestänikin pari pakettia onnistui melkein yli odotusten. Pakettinarujen kihartamiseen kirjeveitsi on maailman paras väline, sen olen tullut huomaamaan.

Mietin joskus vaikeuttaako vasenkätisyyteni tuota kiharruspuuhaa.

Pakettikortit askartelen itse. Yleensä teen niistä tummanpunaisia ("joulunpunaisia!") sydämiä.

by Ninni

Tulosvastuu

Mitkä kaksi ammattiryhmää eivät koskaan tulisi kestämään tulosvastuuseen joutumista? Minäpä kerron: astrologit ja erilaiset terapeutit, eli ammattiymmärtäjät. 

Omaan nuoruuteeni verrattuna rahaa on palanut paaleittain nuorten mielenterveysavun projekteihin, erilaisia auttamisen muotoja on ideoitu ja toteutettu. Samaan aikaan voisi sanoa pahoinvoinnin vain kasvaneen – jos siis uskoo näitä tutkimustuloksia, joiden mukaan 20% nuorista on jollakin tavalla mielenterveysongelmaisia.

Niinpä niin, jos siis uskoo. Minä en usko, en ainakaan varauksetta. Nuo arvioinnithan perustuvat käsittääkseni suurelta osin kaikenlaisiin itsearviointeihin. Kenelläpä ei olisi teini-iässä ollut hetkiä, jolloin ykkösestä vitoseen-skaala ei riittänyt oman pahan olon mittaamiseen. Sellaista on murrosikä. Itse asiassa sellaista on joka ikä.

Todellisuus on kuin piparkakkutaikina. Se on mitä se on. Kulttuuri toimii suodattimena, muottina, jonka mukaan syntyy erilaisia piparkakkuja. On sydänmuottia ja on muumimuottia, on tähteä ja nissenassea. Taikina on silti sitä samaa. Tässä todellisuudessa elämiseen liittyvää ahdistusta on ollut aina, mutta sen selittäminen ja siihen reagoiminen vaihtelee.

Meille on viime vuosikymmeninä rantautunut amerikkalaistyyppinen terapoiva Dr. Phil-kulttuuri. Sillä syntyy sellaista tekojen tulkinnan piparkakkua, että mahdollisuuksien mukaan kaikki ihmiset selitetään sairaiksi ja edesvastuuttomiksi. Elämä taas ymmärretään liian vaikeaksi elettäväksi ilman "ammattilaisten" apua. Näin syntyy oman elämänsä invalidien joukko, uhrien yhteisö, jossa kaikki haluavat antautua hellittäviksi ja ymmärrettäviksi (hintaan n euroa tunnilta). Jossakin muualla johonkin toiseen aikaan ei ajateltaisi näin, eikä etsittäisi ratkaisua terapeuttien luota. Mutta kaipa tämä tie on kuljettava loppuun kun kerran sille on lähdetty. Mitähän vielä mahtaakaan olla edessä, jännityksellä odotan. 

Tovea, taas kerran

Luin Helen Svenssonin toimittaman kirjan Toven matkassa: muistoja Tove Janssonista. Kirja on suhteellisen tuore tapaus vuodelta 2002, eli kirjoitettu Tove Janssonin jo kuoltua. Ihastuin tähän pieneen muistojen kirjaan, johon oli viisaasti valittu Tove Janssonin eri puolia valottavia muistoja ja artikkeleja. Kirjoittajien joukosta löytyy taidekriitikkoja, teatterialan ammattilaisia ja Tove Janssonin ystäviä ja sukulaisia. Sekä tietysti kirjallisuustieteilijöitä, jotka pohtivat muumikirjallisuutta eri kanteilta. 

Vaikea sanoa miksi näin aikuisena olen löytänyt muumit. Lapsena ne eivät olleet minulle mitenkään tärkeitä, oikeastaan en edes pitänyt niistä mainittavammin. Tove Janssoniin tutustuminen – ja ihastuminen – tapahtui minulla Kuvanveistäjän tyttären ja Kesäkirjan myötä. Aikuisille suunnattujen kirjojen kautta olen sukeltanut myös lapsille tuttuun muumimaailmaan.

by Ninni

Outolempi

PuoLiskoinen ja muut metsästäjät ovat epänormaalin harrastuksen pauloissa. Näin ainakin arvelee jyväskyläläinen psykologi*. Aseet ovat tappava harrastus, eikä nykymaailmassa ole kuuleman mukaan enää tarpeen haluta tappaa eläimiä. Ehkäpä ne kauppojen 400 gramman paistijauhelihapaketit ovat sinne kävelleet jostakin ihan itsestään. Ehkä ne ovat ruoanvalmistusmassaa, tyhjästä materialisoituneita, meille suotuja jonkun tuntemattoman jumalan hyvänsuovasta armosta.

En tiedä tuosta jutusta tarpeeksi käsittääkseni tämän ihmisen perusteluja. Onko perimmäisenä tarkoituksena kehottaa meitä kasvissyöntiin? Eläinten tappaminenhan on, valitettavasti, edelleenkin innostavaa toimintaa. Ainakin jos aiomme pysyä lihamakaronilaatikossa ja kinkkukiusauksessa.

Minusta on melkein huvittavaa leimata metsästys epänormaaliksi. Niin vähän kuin tuo harrastus minua kiehtookaan, niin isäni metsästi, isoisäni metsästivät ja mieheni metsästää – ja sattuu olemaan yksi tasapainoisimmista tuntemistani ihmisistä.

Minua ei kiinnostaisi istua metsässä tuntikaudet puhumatta mitään. Mutta jos toinen vaihtoehto olisi elää ilman lihaa, niin mistäpä sitä tietää millaisia uusia ulottuvuuksia sitä löytäisi itsestään.

Kun nyt on selvitelty epänormaaleja harrastuksia, niin seuraavaksi voitaisiin alkaa etsiä epänormaaleja ammatteja. Miten olisivat vaikkapa teurastaja, lihankäsittelijä ja kalastaja? Mikä synkkä salaisuus saakaan ihmiset hakeutumaan näille aloille?  

*) En ole yhtään yllättynyt siitä, että asialla on taas kerran psykologi.