Kategoria: Vanhat jutut

by Ninni

Aurinkolasit

Heräsin auringonsäteisiin. Näin kevään tullessa nukkuminen käy vaikeaksi: meillä on makuuhuoneemme ikkunassa sellainen tumma kaihdin, mutta se ei ole täysin auringonsädetiivis. Valo pääsee kurkistelemaan sisään, kutittamaan silmäripsiä ja kiipeilemään seinillä.

Taas oli olevinaan mahdoton kiire. Huomasin lähtötohinoissa aurinkolasienikin olevan rikki, mikä tai kuka siihenkin lie syyllinen. Kävimme pikaisesti Mynämäen kunnan kirjastossa: lainasin Ingmar Bergmanin Laterna magican ja Lena Huldénin kirjan Kuusijalkainen vihollinen: niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin. Niveljalkaiset on tässä hiukan vieraampi ilmaus sellaisille otuksille kuin täille, kärpäsille ja hyttysille.

Balleriinailua

Kerrankin voin sanoa olevani enemmän tyytyväinen kuin tyytymätön balettisuorituksiini (poikkeuksena nolon matalat hypyt, joissa on vaikea pitää jalkojen kolmas asento alastulossa). Teimme ripeästi sarjat – ne vaihtuvat kai jo ensi viikolla uusiin – ja sitten reippaasti harjoittelemaan Suurta Esiintymistapahtumaa varten. Musiikin kanssa harjoitellessa pysymme hyvin tahdissa ja liikkeet alkavat näyttää samaan aikaan tehdyiltä. Ilman musiikkia se on vaikeampaa. Esiintymisiä onkin kaksi, molemmat huhtikuun lopussa. Toinen niistä on Turussa ja toinen Raisiossa.

Baletin jälkeen kävimme ruokaostoksilla. Niin – ja minä ostin uudet aurinkolasit. Nythän nimittäin on kevät!

by Ninni

Valtiollista valovoimaa

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn viisain veto oli mennä naimisiin Carla Brunin kanssa. Viime päivinä koko Eurooppa on saanut haukkoa henkeään tasavaltalaisen tyylikkyyden valloittaessa Lontoon. Saapumassa harmaassa tai juhlimassa yönsinisessä – näky on aina yhtä vaikuttava.

Presidentti Sarkozyssäkin on aimo annos gallialaista charmia, mutta hänen vaimonsa suorastaan häikäisee.

Islanti saa myös olla ylpeä elegantista ensimmäisestä naisestaan. Dorrit Moussaieff on ihanteeni. Olisinpa kypsyessäni edes murto-osan verran hänen kaltaisensa, niin hyvä olisi. Onneksi omasta suvusta löytyy esimerkkejä naisista, jotka vain paranevat vuosien myötä. 

Yksi hyvä puoli, yksi lohdutus, on lyhyessä (162 cm) varressani. Minun ei koskaan tarvitse luopua korkokengistä, ellen itse sitä halua. Vaikka kuinka korkeilla koroilla tepsuttelisin, niin PuoLiskoista pitemmäksi en yllä.

by Ninni

Leikaten ja liimaten

Olen taas askarteluinnostuksen vallassa, vaikka pääsiäiskorttikatastrofin jälkeen ajattelin jättää kaiken sellaisen sikseen. Epäonnistumisen jälkeen on hetken ajan lyöty olo, mutta aina siitä notkosta noustaan. Nyt olen alkanut väkertää postikortteja taas kerran. Kevään kuluessa ne saavat ilahduttaa (?) monia läheisiä. Jos onnistuvat siedettävästi, niin laitanpa kuvia tänne blogiin.  

Näin tänään kukon televisiossa. PuoLiskoinen sen bongasi ja osoitti minulle opiksi vastaisen varalle. Telkussa terhentävä kukko oli tumma, taisi olla peräti musta.

Karkuri

Sotaromaanista tulee väistämättä mieleen Linnan Tuntematon sotilas ja Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. Jonkun ajatukset voivat harhailla aina Alistair McLeaniin ja hänen vauhdikkaisiin romaaneihinsa asti. Mutta kokonaan toiset kasvot antaa sodalle Helvi Hämäläisen kirjoittama Karkuri. Se antaa sodalle naisen kasvot, kotirintaman kasvot. Karkuri on kertomus rakkauden ja velvollisuudentunnon välisestä ristiriidasta.

Luin tämän kirjan jo ennen pääsiäistä ja se kummittelee yhä mielessäni. Helvi Hämäläinen on paremmin tunnettu runoilijana, joten romaani on rikas kielikuvista. Sanat eivät ole vain sanoja, ne luovat pieniä tunnelmapalasia, ihmisen ja luonnon välisen yhteyden voi aistia. Hämäläinen kertoo pienen kylän tarinan jatkosodan ajalta. Rintamalla on menossa rauhallinen kausi, tyyntä myrskyn edellä: Kannaksen suurhyökkäyksen veriset päivät ovat vielä edessä. Syrjässä kylän keskustasta elää Tyyne, jonka mies Erkki ei ole rintamalla. Hän pakoilee, asuu metsässä ja välillä kotonaankin. Koko kylä tietää tilanteen, mutta kukaan ei ilmoita asiaa viranomaisille. Kylän ihmisten suhtautuminen karkuriin ja hänen vaimoonsa vaihtelee. Moni nainen tuntuu ymmärtävän pariskunnan ratkaisun, moni mies tuomitsee.

Tilanne on suhteellisen vakaa, kunnes Tyynen raskaus muuttaa kaiken. Raskautta ei voi loputtomiin kätkeä ja salata, se näkyy ja tekee tilanteen julkiseksi. Jokainen joutuu ottamaan siihen kantaa tavalla tai toisella. Synnyttäjää on autettava, tietämättömän leikkiminen ei enää onnistu.

155 sivua pitävät sisällään kuolemanpelon, elämänhalun, rakkauden ja luopumisen. Niin vaikeaa tuomita, niin helppoa ymmärtää.   

by Ninni

Nousujohteinen urakehitys

Ura on ennen vanhaan tarkoittanut kourua, polkua, vakoa, veden uomaa ja vieläpä järkeä & oikeaa mielentilaa. "Olla uralla" on tarkoittanut samaa kuin olla järjissään. Hyvin siis voi vaatimatonkin itseään kutsua uraohjukseksi, tai sanoa edenneensä urallaan ihan kohtuullisesti. Ja pieni hymy päälle.

Järki taas on alkuun tarkoittanut riviä tai järjestystä, riviin panemista. Ihan johdonmukaista minun mielestäni: samalla tavalla kun järjestämme kotiamme voimme järjestellä myös pääkoppaamme, jos kykyä ja tahtoa riittää. Järjestys edustaa toimivuutta. Työpöytä puhtaana rojusta ja turhasta paperista, käsitteet päässä järjestyksessä ja faktat ojennuksessa. 

Viisas tulee kantagermaanin nimisanasta wisaz. Kantagermaanin wisa-sanan pohjana on indoeurooppalaisen kantakielen sanavartalo ueid – nähdä. Viisaaksi tulee se, joka näkee. Ei liene tämäkään tyhmemmin todettu? Viisas on se, joka näkee – ei vain katso. Kaikki osaavat katsoa, harva nähdä. Katsominen on silmän mekaanista toimintaa. Näkemiseen tarvitaan sen silmän lisäksi ymmärrystä.   

Uran, järjen ja viisauden alkuperää koskevat tiedonmurut nokin Veijo Meren Sanojen synnystä.

by Ninni

Aabrahamin lasten aivoriihi

Saudi-Arabia on yllätyksiä täynnä. Maan kuningas Abdullah esittää aivoriihtä tai uskontojen välistä dialogia kristittyjen, muslimien ja juutalaisten kesken. Yllättävä uutinen, koska Saudi-Arabia on eräs niistä maista, jonne ei parane matkustaa esimerkiksi Raamattu mukana tai risti puseron päällä komeillen. Islamiin kuulumattomat uskonnolliset symbolit ja esineet ovat siellä laissa kiellettyjä, kuten myös muiden uskontojen harjoittaminen. Saudi-Arabialla ei myöskään ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa.

Ajatus on hyvä. Mitä useammin saamme nähdä uutiskuvia keskenään leppoisasti keskustelevista ja hymyilevistä uskonnollisista johtajista, niin sen vaikeammaksi luulisi vastakkainasettelujen käyvän. Pikemminkin luulisi ajatusten heräävän tyyliin "jos kerran wahhabismin kannattajatkin voivat, niin miksi emme me muut..?" Toivossa on hyvä elää.

by Ninni

Pimeitä ja epäselviä kuvia

Ei mikään koskaan ole täydellistä. Tänä pääsiäisenä meni kaksi asiaa pieleen. Ensimmäinen erhe sattui pääsiäiskorttien kanssa. Askartelinkin epäsikiön kukon sijasta. Kukot eivät ole keltaisia, ne ovat ruskeita, valkoisia, kirjavia tai jopa mustia, vaan eivät kananpojan keltaisia. Äitini kiitti kortistaan ja sattui sitten toteamaan, että oikein kaunis kananpoika siinä olikin. Minä heti valpastuin ja korjasin äidille kyseessä olevan kukon. Jälkeenpäin aloin ajatella asiaa oikein kunnolla ja varmistin asian PuoLiskoiselta, joka on näissä eläinasioissa minua tietäväisempi. Niinhän siinä kävi: tuli tehtyä kananpojan ja kukon sekamuoto, pyrstötön keltainen ihme.

Anoppikin kiitti kortista, mutta ei (hienotunteisuuttaan?) sanonut mitään siinä kuvatusta elikosta. Minä tietysti ennätin laittaa kuvat noista korteista tähän blogiin ja flickriin, kun olin niistä niin ylpeä.

Toinen raivon aihe on täysin epäonnistunut valokuvasessio viime yön ristisaatosta. Voin sanoa vain kahdessa tai kolmessa kuvassa PuoLiskoisen näkyvän edes kohtuullisesti. Ihan pimeitä ja epäselviä kuvia. Kiristelin niidenkin vuoksi hampaitani, tyytymättömyyden tunne oli suuri.

Tämän maailman tahvot

Viime viikolla matkustin Heikki Turusen kirjojen myötä köyhään ja kovan työnteon karaisemaan Pohjois-Karjalaan. En ollut aikaisemmin kiinnostunut Turusesta, mutta nyt voin suositella hänen kirjojaan lämpimästi. Ne ovat kansanperinteen aarreaitta ja Turunen kansan kuvaajana täysin kelvollinen Väinö Linnan ja Kalle Päätalon manttelinperijä.

Turunen antaa äänen niille syrjäisissä, nimettömissä kylissä asuville rintamamiehille, jotka hermonsa pilanneina ja ruumis romuna jälleenrakensivat Suomea sotien jälkeen. Suurten ikäluokkien nousu vaatimattomista oloista taloudelliseen hyvinvointiin on sekin kartoitettu tarkkaan ja yksityiskohtia säästelemättä. Yö kevään kuun on juuri tällainen suurten ikäluokkien elämys- ja kokemusmaailmaa esittelevä ajankuvaus.

Heikki Turunen on erityisesti maaseudun kuvaaja, kyläyhteisön dynamiikan herkkä tulkki. Simpauttajassa käsitellään vieraan elementin vaikutusta kiinteässä yhteisössä: omalaatuinen korpifilosofi, arvoituksellinen Simpauttaja pistää yhden kesän aikana pienen kylän sekaisin. Toisen miehen vaimon kanssa lemmiskelyt ja mitään kunnioittamaton, väkivaltaakaan kaihtamaton itsenäisyys aiheuttavat voimakkaita tunnekuohuja. Simpauttaja on kapula rattaissa, kanto kaskessa, narri ja tavattoman viisas. Häntä ei voi lokeroida, vaikka kuinka yrittäisi. Ylimääräinen palanen palapelissä sekoittaa kuvion täysin ennen poistumistaan.

Jumalan piika on kertomus arasta omatunnosta ja siitä, kuinka ihminen voidaan hiljaa tappaa työllä. Erään perheen sosiaalinen nousu torppareista ison talon eläjiksi tulee maksamaan perheen äidin ja vanhimman tyttären hengen. Jumalan piiassa on suorastaan jotain raamatullista: äidin ja tyttären menetys tuntuu jumalalliselta rangaistukselta isännän ylpeydestä.

”Hyvä aviomies” Tahvo alkaa ärsyttää lukijaa. Taitaa mies hoitaa karjansakin huolellisemmin kuin vaimonsa, joka synnytyksiin saa avuksi vain naapurin naisen ja jonka vanhemmiten kasvavia synnytyspelkoja mies pitää joutavina. Viimeinen synnytys viekin Siiri-emännän hengen. Äitipuolen tultua taloon saa vanhin tyttö Esteri tehdä raskaimmat työt ja kuolee lopulta keuhkotuberkuloosiin hiljaa ja huomaamattomasti, ketään häiritsemättä. Romaani loppuu talvisodan alkuun: vuosikymmenten raatamisen tulos, mallitila, saa saman kohtalon kuin muutkin rajaseudun talot: poltetaan, ettei jää viholliselle valmista suojaa asuttavaksi. Ankara kohtalo, mutta tuskinpa tämän maailman tahvot mitään sellaisesta oppivat.

by Ninni

”Kuolemallaan kuoleman voitti”

"Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.." Se soi, se menee päähän ja selkäytimeen, läpäisee sydämen ja mielen, sytyttää sielun.

Olimme viime yönä palveluksessa. Noin kello 23 maissa lähdimme ajamaan Turkuun. PuoLiskoinen tuskaili mahdollista myöhästymistämme, kun taas toimet vähän venähtivät ennen lähtöä. Turun Mikaelinkirkkoa ohittaessa huomasimme lystikkään miehen kantavan rintansa ja selkänsä päällä kylttejä, joissa kehotettiin ulkoministeri Kanervaa muistamaan 6. käsky. Ilkka "Tekstiviesti" Kanervahan kai oli Mikaelinkirkossa, kuten myös muutama muu julkimo. Ilmankos oli poliiseja liikkeellä ihan kiitettävästi. Harmi, kun en oivaltanut ottaa kuvaa tästä hilpeästä kylttimiehestä, mutta toisaalta olihan meillä pikku hoppukin.

Kirkossa oli yllättävän paljon tuttua väkeä. Värväsin yhden itseäni pitemmän miespuolisen tuttavuuden ottamaan kuvan PuoLiskoisesta (hän kun pääsi lipunkantajaksi ristisaattoon) siinä vaiheessa, kun saatto ei vielä ollut lähtenyt liikkeelle. Itse en edes oikeastaan osallistunut koko ristisaattoon: olin liian kiireinen hypätessäni heinäsirkan lailla sen edellä ja vierellä kamera käyden.

Palvelus kesti kaikkineen noin neljä tuntia. Suitsutusta, tuohusten valoa, iloa, lämpöä. Pääsiäistroparin hyräilyä, kuiskaten vaihdettuja kuulumisia. Nukahtavia lapsia ja välillä istuvia vanhuksia, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Halauksia ja suudelmia. Ja se Johannes Krysostomoksen ihana pääsiäissaarna.

Kello neljältä aamuyöllä olimme taas kotona. Meidän ikkunassamme paloivat ainoat valot varmaan koko kunnan alueella. Koko muu maailma tuntui olevan unessa. PuoLiskoinen meni pian nukkumaan, minä valveille jäin. Nukahdin, kun aamu ikkunan takana oli jo valjennut.

Lihan kidutus, eli balettikuulumisia

Olin baletissakin suurena lauantaina. Ei se (kai) voi väärin olla, kun en kuitenkaan syönyt mitään. Onhan se omalla tavallaan lihan rankaisemista sekin, baletti siis. Onneksi sarjat eivät olleet muuttuneet viime kerralla, kun olin sairaana & siksi poissa. Samat vanhat edelleen ja uusi uutinen: kevään kuluessa seuraa esiintyminen. Onneksi se ei ole kovin pitkä, oikeastaan vain ihan muutaman minuutin mittainen juttu, osa suuremmasta kokonaisuudesta. Harjoittelimme "koreografiaa" tunnin lopussa. PuoLiskoinen uhkasi jo tulla katsomaan ja videoimaan ihmettä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mies tulee paikalle, kunhan vain jättää suosiolla videokamerat matkasta! 

Hyppysarjat olivat taas raskaat, mutta onneksi lihakset eivät ole kipeät, mitä nyt lievää aristusta pohkeiden alaosassa. Venyttelimme oikein kunnolla ennen koreografia-harjoitusta – sekin vaikuttaa paljon. En minä loikkaa kuin Nijinsky, en tosiaankaan. Esityksessäkin tulee olemaan hyppy, mutta onneksi vain yksi, pieni ja vaatimaton sellainen.

by Ninni

Kuninkaalliset hetket

Suuri perjantai koitti tänne länsirannikolle aurinkoisena ja kirkkaana. Olimme PuoLiskoisen kanssa kuninkaallisissa hetkissä. Palvelus alkoi kymmeneltä aamulla ja ennätimme sinne ajoissa, vaikka vähän jännittikin kuinka käy. Aikaa säästyi kun ei tarvinnut tuskailla parkkipaikkaa etsiessä: pyhäpäivä + kaupat kiinni = runsaasti parkkitilaa ihan kirkon edessä, sen kun valitsi vain itselleen mieluisan paikan.

Suuri perjantai on surullinen päivä: kärsimyksen ja kuoleman päivä. Tunnelmaa kuitenkin kevensi kirkkoon paistava aurinkoinen. Tänä päivänä ei liturgiaa toimitettu, vaan mustin tekstiilein verhotun kirkon täyttivät Kristuksen kärsimystä ja uhrausta korostavat evankeliumien jakeet.

Ostimme neljä tuohusta ja teimme kristillisen tasajaon: kaksi minulle ja kaksi PuoLiskoiselle, sytytettäviksi suosikki-ikonien edessä. Tuohusten liekit ja auringon säteet: keltainen valo ja lämpö. Toivottomuudessa toivon siemen.

by Ninni

Ruskoliljat

Minä olen kävelevä katastrofi puutarhatoimissa. Tietysti osaan istuttaa (kukapa ei osaisi?) ja kylvää siemeniä maahan, mutta maan laadun arvioijana elän tietämättömyyden pimeydessä.

Meidän pihallamme on suurehko kivi, jonka ympärille olen jo vuodesta -99 alkaen haaveillut kauniita kukkaistutuksia. Työn tulokset eivät ole olleet kovin loistokkaita. Kituliaita yksittäisiä kukkia siellä täällä, eivätkä näytä viihtyvän hyvin.

Naapurin rouva, kukkien ja puiden kasvattaja vailla vertaa, tiesi kertoa maan laadunkin vaikuttavan istutustyön tuloksiin. Ja toinen aika olennainen juttu on tietysti auringonvalo. Jotkut kasvit vaativat sitä enemmän ja jotkut vähemmän. Minun ongelmani on tässä: pidän varjoisasta, puiden kansoittamasta pihasta, mutta haluaisin myös kukkia silmän iloksi.

Isäni äiti oli puutarhurina vailla vertaa. Vieläkin hänen kättensä jälkiä on nähtävissä, vaikka isoäiti siirtyi ajasta ikuisuuteen jo parikymmentä vuotta sitten. Hänen kasvattamansa kuusiaita on kasvanut huikean korkeaksi sen talon ympärillä, jossa asuimme 70- ja 80-lukujen taitteessa. Kesäpaikassamme hänen kättensä työ näkyy vielä selvemmin. Siellä kasvavat edelleen metriset ruskoliljat, herkät juhannusruusut ja särkyneet sydämet. Mintun tuoksu viipyilee yhä kasvimaalla. Kaikkien kukkien ja kasvien nimiä en edes tiedä.

Haluaisin ruskoliljoja tänne meillekin. Ne vaikuttavat sitkeiltä ja leviämishalukkailta. Mutta viihtyisivätkö ne tässä maassa? Vai kuolisivatko pois? PuoLiskoinen sanoi nähneensä jonkun puutarhamyymälän esitteessä ruskoliljamahdollisuuden. Tarttuisimmeko siihen?

Isoäidin auto oli aina täynnä elämää. Takapenkillä saattoi olla kuusentaimia, kukkasipuleita, siemenpusseja. Jalkatila oli omistettu erilaisille maan mönkimisessä käytettäville työkaluille. Joskus siellä saattoi nähdä kuokankin. Siinä autossa tuoksui multa ja maa.

Suuri keskiviikko

On suuri keskiviikko. Juudas kavaltaa Jeesuksen. Näennäisesti maailma matkaa kiertoradallaan kuten ennenkin, mutta ei se ole niin – kaikki on muuttunut. Sellaisia muutoksia ei aina tajua niiden tapahtuessa, vaan vasta jälkeenpäin. Tulevaisuus selittää menneisyyden.

by Ninni

Uralin pervonen

Katsoin kohutun nukkeanimaation Uralin perhonen. Tekninen toteutus oli hieno, eli nuket oli taiten tehty ja musiikki meni oikein selkäytimeen asti. Paikoitellen teos oli erittäin kekseliäs: esimerkiksi Anastasia Arapovan kirjeestä ulos purkautuvat pitsinauhat, joilla "perhonen" koteloitiin ja tsaarin upseeri vedettiin symbolisesti takaisin kotiin.

Entä sitten tämä kohun aiheuttanut homoteema? Ihmettelen joskus näitä edistyksellisiä, joille vielä 2000-luvullakin paras konsti häpäistä ihmistä on väittää tämän olevan homoseksuaali. Jos unohdetaankin Mannerheim hetkeksi ja mietitään tällaisesta toiminnasta kertovan ihmisen ihmiskuvaa ja käsitystä seksuaalisista vähemmistöistä. Homottelu ja seksuaalisen suuntautumisen pakonomainen pohdinta on yläastetasoista touhua.  

Animaatiolle nimen antanut Uralin perhonen oli siis joku kirgiisinuorukainen Uralin takaa, jolla oli perhosen siivet. Siivet tulivat koteloitumisvaiheen jälkeen. Tarkkailin näitä siipiä: kyllä ne liikahtelivat, ihan kuin oikealla perhosellakin. Eivät vain jäykkinä sojottaneet selästä. Lopulta ihmisperhonen tietysti tapettiin, tai kuoli kuitenkin. Tapahtumien kulku oli hiukan sekava syy-seuraussuhteiden osalta. Lopussa Mannerheimin kasvot olivat kuu-ukkona taivaalla, tai ainakin siltä vaikutti.

Oliko Mannerheim edes tuon animaation aiheena? Minusta siinä oli niin monin tavoin eksytty niin kauas marsalkasta, ettei siitäkään voi olla täysin varma. Tuosta animaatiosta ei kannata liikaa hermostua, koska se ei ole vakavasti otettavaa kritiikkiä Mannerheimin sotilaallisista tai poliittisista toimista. Myrsky vesilasissa, taas kerran.

Toinen kerta toden sanoo! 

Sain pääsiäiskortit valmiiksi! Pitkään olin masentunut tämän asian tiimoilta. Tänä vuonna ensimmäinen "erä" meni ihan harakoille, päin seiniä, pipariksi. Jouduin siis heittämään ensimmäisen askartelusession tulokset pois, niin noloja ja häpeällisiä ne olivat. Sitten jostakin tuli inspiraation liekki ja mestariteokset valmistuivat alta aikayksikön! Huomenna yritän laittaa kuvia niistä tänne blogiin tai sitten Flickriin. Flicriin voisin periaatteessa laittaa kuvia vaikka heti, koska flickraamisessa minulla on kokemuksen tuomaa taitoa. Blogiin en ole vielä kertaakaan kuvia laittanut, siinä saisi PuoLiskoinen avustaa.