Siivotessa tuntuu, kuin putoaisi maailman reunan yli. Todellisuus muodostuu vain imurista, mopista, ajasta, ja tilasta. Aika on se aika, joka kuluu huone x:n siivoamiseen – onko aikaa riittävästi niin, ettei siivoaminen viivytä ruoan valmistumista? Vai pitääkö huone jättää siivottavaksi ruoan jälkeen? Tila ei ole mikä tahansa tila, se on lattiapinta-ala, joka on käytävä läpi imurilla ja mopilla. Tilaa täplittävät huonekalut, jotka myös on imuroitava. Tilaa saastuttavat koiran karvat (niitä meillä riittää), joiden eksistenssin huomaa kunnolla vasta silloin, kun niistä yrittää parhaansa mukaan päästä eroon.

Eräs viisas vanhempi rouva totesi kerran, ettei palkattu siivooja tee koskaan niin hyvää ja perusteellista työtä kuin hän itse. Tästä olen samaa mieltä. Palkkatyöläisyyteen nyt yksinkertaisesti kuuluu pieni lusmuiluvaraus. Tästä eri mieltä olevat voivat hiljentyä miettimään kuinka paljon he itse käyttävät työaikaa facebookissa, yksityispuheluja puhuen, tai epävirallisella tauolla. Niinpä niin. Miksi siivooja olisi yhtään erilainen? Kun palkkaat siivoojan, niin silloin (alitajuisesti) olet valmis tinkimään siisteydestä kotonasi, eikä siinä mitään pahaa ole, jos itse niin tahtoo.

Meillä siivousnäytelmää seuraa neljä paheksuvaa tummaa silmää: koirat eivät touhuamistani ymmärrä, eivätkä arvosta. Niille koti kelpaa sellaisena kuin se on, karvaisenakin. Koirat eivät pelkää imuria, mutta tuntevat sitä kohtaan tervettä kunnioitusta: saattaahan se puhjeta ärjymään mitä odottamattomimmalla hetkellä.

Siivouksen valmistuttua sitä palkitsee itsensä isolla kupilla vihreää teetä, ja lukemalla Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta:

TÄNÄÄN

Tänään on juuri oikea aika

muurahaisen lentää kuuhun

ja tehdä siellä semmoinen taika

että namusia sataa suuhun.