Viimeisimmässä Tieteen kuvalehdessä oli taas tavattoman positiivisia juttuja maailmanlopusta. Mahdollisia loppuja esiteltiin oikein useampiakin. Oli meteoria, komeettaa, asteroidia, kaikenlaisia taivaankappaleita maapallon mahdollisina kurittajina. Niin, ja sitten sellainen aiemmin minulle tuntematon mahdollisuus: Mars-naapurimme voisi murskata meidät, jos sen rata muuttuisi. Jos olemme tarpeeksi onnekkaita välttyäksemme avaruudesta tulevilta murikoilta, niin lopulta aurinko kuitenkin nielaisee meidät. Aikaa iloita kauniista planeetastamme on noin miljardi vuotta.

Olen ennenkin potenut maailman(lopun)tuskaa, eikä mikään raivostuta niin paljon kuin hyvää tarkoittava lohdutus, että loppuunhan on vielä pitkä aika. Entä sitten? Se tulee kuitenkin! Tulee se päivä, kun maailmaa ei enää ole. Se on ihan samanlainen päivä kuin tämäkin, tosin vain kauempana tulevaisuudessa. Itse en ehkä ole sitä näkemässä, mutta kenties joku kaltaiseni on.