Silmät sinisessä

Tänään olen kerännyt mustikoita. Minusta on tullut metsästäjä-keräilijä, tai tarkemmin ottaen kaksikon keräilijäpuolisko. Silmät ovat olleet kiinni sinisessä, ne ovat etsineet sinistä vihreän joukosta ja tarttuneet sormin siniseen. Tarttuessa sininen muuttuu, se ei aina kestä sormien kosketusta ja menee punaiseksi mehuksi. Sormet ovat kuin veressä, metsän elämännesteessä.

Tarpeeksi kauan kun on metsässä ollut, niin muut metsän elävät alkavat taas rohkaistua touhuihinsa keräävän suurpedon lähettyvillä. Pieni lintu tirskuttaa jossain aivan lähellä ja kaukana ei ole oravakaan. Ehkä eläimet vaistoavat, että tässä on vain joku nyhtämässä muonaansa maasta – joku ei-vaarallinen siis. Sinistä poimiessa en edes käy tavallista sotaani hämähäkkejä vastaan: siirrän tielle tulevat verkot hellästi syrjään, tai yritän poimia niiden alta. Keräilijäminä on rauhaa rakastava olento.

Luulevainen

Viime aikoina luulosairaus on taas vaivannut allekirjoittanutta. Olen anatominen ihme: ilmeisesti sekä munuaiseni ja maksani pystyvät lopettamaan toimintansa samanaikaisesti ilman mitään olossa tapahtuvaa muutosta. Munuaiseni ja maksani myös saattavat sijaita aivan eri paikoissa kuin muilla ihmisrodun edustajilla. Sama muuten pätee sydämeen ja umpisuoleenkin. Vähän väliä luulen, että nyt se on menoa – sydämessä tuntuu siltä – mutta aina on selvitty. Yleensä nämä tuntemukset lisääntyvät, jos olen lukenut paljon sairauksista ja vaivoista. Lääkärikirjat pitäisi kätkeä minun ulottuviltani kokonaan. 

Käytän PuoLiskoista anatomian oppikirjana. Valitan munuaiskipua ja PuoLiskoinen toteaa: ”Ei munuainen siinä ole, se on alempana”. Rummutan pelkoa umpisuolentulehduksesta ja saan tietää umpisuolen olevan kokonaan toisella puolella kehoa. Silloin valitusta seuraa nolo hiljaisuus, eikä vähään aikaan tee mieli puhua ruumiin toimivuudesta tai toimimattomuudesta yhtään mitään.

1 comments

  1. Ninni says:

    Janne B. – 0:08, Lauantaina 25. Heinäkuuta 2009.:
    Paljonko sait? Poimurilla vai käsin? Mustikat muuttuvat hilloksi jos ne poiminkoneella kerää ja siksi ne tarttis ilman. Se kipon pohjan piilottaminen on kamalinta kun ei meinaa täyttyä ikinä! Teininä vielä keräsin jokaisena kesänä, nyt mustikat ostan torilta, vaikka kalliita ovatkin. Halvempia silti kuin ostaa pieninä pusseina kaupasta! Keräsin silloin lapsena liian monta sataa kiloa ja jäi liian syvä inho poimintatouhua kohtaan, kurjaa hieman. On kuitenkin vain asennevammasta kiinni minulla.
    Syöttekö muuten sieniä?

    Ninni – 1:03, Lauantaina 25. Heinäkuuta 2009.:
    Vain puolisen litraa keräsin – sellaisen määrän, jonka itse jaksan välipalaksi syödä. Kerään niitä nimittäin aina kerta-annoksen yhdellä kertaa. Siitä saa myös hyvän ”syyn” mennä luontoon.. Ja minä en poimureihin usko. 😉 Omin kätösin poimin pienet määräni, ja siististi. Yksi ötökkä tosin tuli tänään mukaan. En tiedä söinkö sen, vai lähtikö se siitä purkista jossain vaiheessa. Saattaa olla, että söinkin.

    Meillä ei kumpikaan pidä sienistä. Sienestättekö te?

    Ansku – 23:18, Lauantaina 25. Heinäkuuta 2009.:
    Minulla on ihan sama juttu tuon luulosairauden kanssa. Jos jotain paikkaa kolottaa ja erehdyn kaivamaan lääkärikirjan esiin, olen heti varma, että minulla on syöpä tai tyrä tai joku kaamea veritauti! Onneksi olen ainakin toistaiseksi moisilta säästynyt.

    Minäkin kävin tälle kesälle ensimmäisen kerran mustikassa. Jääköhän viimeiseksi..? Kodin turvasta on aina tylympää lähteä marjanpoimintaan, minä kun en siedä yhtään hyttysiä, hämähäkkejä ja muita kammottavia otuksia. Nyt oli ehtinyt ötököihin jo hieman tottua, eikä pieni vesisadekaan häirinnyt, kun mökin lämpö oli heti vieressä. 🙂

    Janne B. – 14:12, Sunnuntaina 26. Heinäkuuta 2009.:
    Sienissä taidan olla hieman omalaatuinen. Ne pitää olla ”oikein” valmistettuja. En pidä sienistä, jos ne muistuttavat pureskelun aikana kuin kultakaloja söisi… En ole mikään suursienisyömäri, mutta esimerkiksi kantarellit maistuvat. Kultakaloista tuli mieleen, että kalakin täytyy olla minulla sellaisessa muodossa, että se on kuumasti kypsennettyä. Sushi esimerkiksi on jotain järkyttävää, jota en suuhun pistä. Sama koskee graavilohta (ja muita ”raakoja” lihatuotteita).

    Tulipa omituinen selvite tästä kommentista! : D

Kommentointi on suljettu.