Luukkujen takana

Joulukuu kiitää eteenpäin. Ikkunaamme on ilmestynyt joulutähti, siinä meidän panoksemme jouluvalaistuksiin. Parhaimmalta tähti näyttää silloin, kun keittiössä ei ole valoja päällä. Silloin sen tähdenmuoto näkyy selkeästi tielle asti. Kuvittelen usein mielessäni koululapsia kulkemassa sitä tietä ja katsomassa joulun valoja. Ehkä he muistavat ne aikuisinakin.

Joulukalenteri avautuu joka päivä, aukinaisten luukkujen määrästä näkee ajan kulun. Luukkujen takana on meidän kalenterissamme Raamatun lauseita. Ne ovat englanniksi. Vastaavaa suomalaista kalenteria en nimittäin ole onnistunut löytämään. Aivan kuten tavallisesta kaupasta ei löydy joulukorttia, jossa edes jollakin tavalla viitattaisiin joulujuhlan syyhyn. Tonttuja ja tinttejä sen sijaan löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Hämmentävä Hitler-historiikki

Luen edelleen Ian Kershawn Hitler-elämänkertaa. Se on tarkkaa työtä, Hitlerin uran julkiset vaiheet käydään huolellisesti läpi. Yksityiselämää se ei juurikaan valota. On silti melko rohkeaa antaa ymmärtää, että jollakin ihmisellä ”ei ole” yksityiselämää. Meillä kaikilla sellainen on. Jos se ei vastaa muiden käsityksiä siitä, mitä sen olisi oltava, niin sillehän ei sitten voi mitään.

Kershawn kirja on ansioistaan huolimatta tyypillinen Hitler-opus. Ilmeisesti tulee kestämään vielä pitkään, ennen kuin näistä asioista voidaan kirjoittaa ilman rekkalastillista tuomitsevia adjektiiveja. Kun luen elämänkertaa niin tahdon itse tehdä johtopäätökseni sen kohteesta, ilman rautalangasta vääntämisiä. Hitlerin teot puhuvat puolestaan, niiden alleviivaaminen ei ole enää tarpeen.

Mistä me oikeasti tiedämme oliko Hitlerin erikoisen pitkä kädenpuristus ja pitkä katse silmiin pelkkä ”ontto näyttelijän temppu”, kuten Kershaw sanoo? Mistä hän sen tietää? Mitään ala- tai tekstiviitteitä ei tämä kirja ainakaan sisällä, joten on vaikea tietää missä vaiheessa kirjailijan tieto vaihtuu olettamuksiksi.

Eräs mitätön ja kokonaisuuden kannalta merkityksetön lause jäi mieleeni kummittelemaan. ”Pakkomielteiset ovat harvoin hauskaa tai mielenkiintoista seuraa paitsi niiden mielestä, joilla on sama pakkomielle.” Onko tuokaan totta? Eikö omaa pakkomiellettään muka ole mahdollista salata ja vaikuttaa silti hyvältä seuraihmiseltä? Tahdon protestoida kaikkien pakkomielteisten puolesta – Kershaw tekee tässä vääryyttä suurelle ihmisjoukolle. Hän vain livauttaa tuon lauseensa Hitler-informaation joukkoon, tuosta vain. Kai sen kärki kohdistui Hitleriin ja hänen paasaaviin monologeihinsa, mutta samalla tuli sivallettua muitakin.

Ahkerasti askarrellen

Olen taas askarrellut. Tein itse kutsukortit erääseen juhlaan, joka on tulossa. Vielä pitäisi innostua ottamaan kamera esiin ja kuvata nuo kortit – sitten voisin laittaa kätteni jälkeä näkyviin tänne blogiinkin.

Minulla on kummallinen suhde askarteluihini. Jos joku niitä kiittää, niin mietin aina onko se pelkästä ”armosta” sanottu, vähän niin kuin 4-vuotiaalle saatetaan suitsuttaa kiitosta jostakin piirustuksesta. Sekään ei ole mukavaa, jos niistä ei saa mitään palautetta. En voi uskoa kehun vilpittömyyteen, siinä minun ongelmani. Haluan kyllä uskoa!  

One comment

  1. Ninni says:

    Ansku – 19:49, Keskiviikkona 9. Joulukuuta 2009.:
    Luulenpa, että sinulla on vain ihan oikeasti vähän liian kova itsekritiikki. Ainakin nuo kuvat ikonistasi näyttivät aivan upeilta, vaikka niin kovasti olet maalauksesta välillä itseäsi parjannut!

    Minuakin välillä ärsyttää kaikenlainen tonttujen touhotus tässä joulussa. Omaakin jouluani haluaisin kääntää paljon alkeellisempaan suuntaan vuosi vuodelta.

    Ninni – 22:47, Keskiviikkona 9. Joulukuuta 2009.:
    Voi kiitos kilteistä sanoistasi! Mutta kun NÄKISIT ne muut kurssilla olevat ikonimaalarit ja heidän työnsä!! Silloin oma huonommuus korostuu. J. on myös itseäni parempi. Laitan sitten linkin hänen blogiinsa, kun hän sinne kuvia ikonistaan postaa, niin näet.

    Itse olen aina silloin tyytyväinen, kun EN pääse vertaamaan itseäni muihin. J. aina sanookin, että miksi vertaat.. Mutta kun en osaa olla vertaamatta! Pitäisi vain täysin keskittyä siihen omaan, unohtaa muu.. Siinä on se tyytyväisyyden salaisuus, kai.

Kommentointi on suljettu.