Luddiitti leipurina

Tänään teen korvapuusteja. Leivontaa suunnitellessa ihminen yleensä miettii millaista koneellista apua on siinä käyttävä. Minulle ei ole vaihtoehtoja: alustan pullataikinan itse omin käsin, yleiskone saa edelleenkin pysyä kaikessa rauhassa kaapin pohjalla pölyttymässä.

Taidan olla vempelekielteinen ihminen. Yleiskone aivan erityisesti on vuosisadan turhake: olen käyttänyt sitä yhden käden sormilla laskettavat kerrat ja jokainen kerta on ollut työtä ja tuskaa. Siihen pitää asentaa kaikenlaista, kaikenlaisia leikkausteriä (jos aikoo pilkkoa vihanneksia tai raastaa suklaata) ja siihen pitää sovitella erilaisia kulhoja. Lisäksi toimintoja on monenlaisia – se on liian monimutkainen. Mieluummin väsytän sormeni ja käteni pullataikinaa vaivatessa kuin kaivan rakkineen esiin kätköistään, etsin sen kaikki osat ja opettelen sen käytön. Lisäksi se mölyää. Suhteessa tuottamaansa tulokseen on se ääni aivan kohtuuton haitta. Kun haitat on arvioitu hyötyjä suuremmiksi, niin toiminnan tasolla se tarkoittaa minun pilkkovan kasvikset ja raastavan suklaan käsivoimin.  

Vempeleillä on taipumus löytää tiensä kotien kaappeihin, vallata ne (tilaa ei sen jälkeen enää ole edes tarpeelliselle tavaralle) ja sitten pölyttyä unholaan. Se on vempeleen elinkaari. Yleiskoneen lisäksi meillä on toinenkin häpeällinen salaisuus: aniharvoin käytetty turhuus nimeltä vohvelirauta. Onneksi emme kuitenkaan ole sortuneet muihin hullutuksiin: meiltä ei löydy suklaansulatuskonetta, ei jäätelökonetta, ei popcornkonetta. Säälin ihmisiä, jotka eivät voi sanoa samaa. Tai ehkä heillä vain on isommat kaapit?