Olen viime aikoina omistautunut leivonnan riemuille. Viikonloppuna tein korvapuusteja ja kakkua, tänään taioin esiin omenapiirakkaa ystävän iltapäiväisen vierailun kunniaksi. Ja vähän siksikin, kun PuoLiskoinen sattuu pitämään siitä yli kaiken.
Ystävän vierailu oli mukava, piristävä. En ole aikoihin nauranut niin paljon kuin tänään ja myös sellaisille asioille, joille en uskonut vielä vähän aikaa sitten nauravani.
Mutta aamupäivän tapahtumien osalta tämä oli kummallinen päivä, vaiston varassa-päivä. Oikeastaan suuri osa elämääni kuuluvista päätöksistä tulee tehtyä vaistonvaraisten arviointien pohjalta.
Tästä älä puhu tuolle ihmiselle.
Tälle ihmiselle voit puhua tästä.
Vaistonvaraisia arviointeja, kyllä tai ei, rehellisyyttä tai asioiden kaunistelua. Tänään avasin muutamia ovia, mutta pidin osan suljettuina. Jossakin vain kulkee se raja, se kynnys – vaisto sanoo ylittääkö se vai jättääkö sikseen. Minä päätin tänään jättää Jumala-teoriani jakamatta, vaikka aamupäivästä olisi ollut loistava tilaisuus puhua siitä oikein antaumuksella (ja leimautua hulluksi suuressa mittakaavassa?). Vaisto päätti puolestani ja pysyin hiljaa. Vaikeneminen on edelleenkin kultaa, 24 karaatin sellaista.
Ehkä ei tänään, ehkä toiste.
Ehkä ei koskaan.
Kummallisia kirjoja
Luin Antti "kaikki pääsevät taivaaseen" Kylliäisen kirjan Kompastuskiviä: ajatuksia evankeliumeista. Siinä kohupappi käsittelee itseään askarruttavia, ihastuttavia ja suututtavia Raamatun kohtia. Kylliäinen ei pelkää sanoa joitakin Jeesuksen sanomisia lapsellisiksi eikä epäröi esittää näkemystään pyhän perheen elämästä ("alusta loppuun täyttä helvettiä"). Tämä kirja on ihan hauska ja ravisteleva – ainoa kummallinen piirre siinä on oikeastaan vain se, että kirjoittaja on evankelis-luterilaisen kirkon pappi.
Kylliäisen kirja oli ravisteleva, mutta suorastaan törkeän kategoriaan pääsee Theodor Kallifatidesin dekkaritekele Rikos ruumiissani. En tiedä miksi lainasin tämän – annoin kai takakannen Henning Mankell-vertauksen pettää itseäni. Melkoista kirjallista pornografiaa tämä romaani, eikä henkilöistä yhteenkään voinut samaistua.
Aiheesta sinänsä olisi varmaan saanut paljonkin irti: kirjassa ruotsalainen naiskomisario on joutunut inhottavan rikoksen kohteeksi. Hänet on huumattu ja hänestä on otettu nöyryyttäviä kuvia kaikenlaisissa tilanteissa, jotka jokainen varmaan voi kuvitella mielessään. Alkutilanne tosiaan mahdollistaisi vaikka minkälaiset kehittelyt hyvänsä, mutta kirja taantui pornon tasolle ja henkilögalleria koostui epäuskottavista friikeistä. Saimme muuten me suomalaiset kehujakin: teemme maailman parhaat kirveet.