Leviatan

Luinpa juuri järkyttäviä uutisia muinoin maailmaa asuttaneesta jättiläiskäärmeestä. Olio on ristitty Titanoboaksi. Se eleli planeetallamme noin 60 miljoonaa vuotta sitten sademetsissä, nykyisen Kolumbian seuduilla.

Hirvityksen paino vaihteli 730 kilosta noin kahteen tuhanteen kiloon. Pituutta oli noin 10-15 metriä. Uutisessa eliötä kuvaillaankin osuvasti bussin kokoiseksi. Onpa helpotus, ettei sellaisia enää ole. Ja etteivät sellaiset olennot noin ylipäätään viihtyisi kylmässä kuitenkaan.  

Mieleen tulevat pakostakin raamatulliset ajatukset Leviatanista ja vähemmän raamatulliset ajatukset intialaisen mytologian Vritrasta. Jättiläiskäärmeet, merihirviöt, yliluonnollisen suuret eläimet – myyttisten maailmojen tosiksi osoittautuneet pahat unet.