Tekaisinpa juuri kolmetoista joulukorttia! Ajattelin ensin, ettei projektista tule mitään: sorruin ostamaan Prismasta sellaisen askartelusetin (ei ikinä enää), jossa oli suljetussa muovipussukassa ”jouluisia” askarteluhärpäkkeitä. Kotona pussin avatessani koin raivopettymyksen nähdessäni epätyydyttävän sisällön. Oli siinä laihanluirua kartongintapaista, joutavia, pahvisia hyvän joulun toivotuksia, hyödytöntä pehmopaperia, joka olemukseltaan muistutti jotain vessapaperin ja talouspaperin sekamuotoa. Kiukkusin asiasta aikani, mutta sitten ryhdyin kuitenkin toimeen.

Kannattihan se. Alun pessimismin mentyä pääsin vauhtiin, ja nyt todellakin on yli tusina itse tehtyä taideteosta valmiina. Vielä toisen mokoman kun teen, niin urakka on valmis tältä vuodelta. Hiukan masennuin PuoLiskoisen katsellessa kortteja ja todetessa, että ajatushan se on tärkein.

Vain hyvin luottavaiset ihmiset – tai lapset – ostavat sian säkissä, tai askartelusetin sinetöidyssä muovikääreessä. Näen mielessäni pehmeäkatseisia ihmisiä Prisman askarteluhyllyllä tarttumassa luottavaisin sormin näihin setteihin. Näen tähtisilmäisiä lapsukaisia katkarapusormineen.