Avainsana: rusakko

Päivästä päivään

Eläimet elävät päivästä päivään. Niille taitaa totta olla vain juuri tämä hetki. Ne ovat tätä hetkeä ja tämä hetki on ne. Ihmisille minuus koostuu muistoista: olen sitä mitä olen, koska olen kokenut tämän ja tuon. Vuoden 1995 kokeminen on osittain tehnyt minusta sen, mitä tänään olen. Mutta ei menneisyyskään oikeastaan ole todellista. Minäkin voisin kertoa muistoja vuodesta 1995, mutta muistaisin valikoivasti. En kertoisi siitä vuodesta, vaan kertoisin subjektiivisista muistoistani. Tiivistäisin vuoden muutamaan muistamaani tunnetilaan, vaikka vuodessa on 365 päivää ja paljon tunnetiloja. Muistoni olisivat valikoivaa fiktiota. Kaunistelisin, koristelisin tai muokkaisin niitä sitä mukaa kun kerron. Voisin yrittää olla tekemättä niin, mutta se taitaa olla väistämätöntä. Nykyhetki muuttuu menneisyydeksi ja menneisyys muistoiksi. Ja muistot ovat fiktiota.  

Tänään naapurin pihassa oli kuollut rusakko. Se kohtasi matkansa pään ehkä jonkun linnun saaliina. Rusakko eli hetkessä ja kuoli hetkessä, kuollessaan se oli maanantairusakko. Sn rusakkous ei ollut riippuvainen siitä mitä se teki vuosi sitten. Ehkä se kuoli maanantaivirheensä vuoksi ollessaan hetken liian uskalias ja varomaton. Se ei kuollut menneiden syntiensä vuoksi, eikä sen kuolema ollut mikään rangaistus. 

"Me"

Kirjoittaessani katselen vanhempia tekstejäni. Kaikki tietävät minun olevan melkoisen näkörajoittunut ilman silmälasejani, mutta kirjoitetun tekstin suhteen olen haukansilmäinen. Oikein säpsähdin lukiessani omaa kuvaustani lempilampun särkymisestä imuroinnin tiimellyksessä. "Ehkä jonakin päivänä verhoilemme lampun uudestaan.."  Monikon ensimmäinen persoona hyvin huolettomasti ja vapaasti käytettynä! Taas teen sitä: sanon "me" verhoilemme, "me" remontoimme.

Minulla "me" verhoilemme tarkoittaa sitä, että PuoLiskoinen verhoilee. "Me" remontoimme tarkoittaa, että PuoLiskoinen remontoi. Osallistun lähinnä hyvien (?) neuvojen antajan roolissa. Käytännön työhön osallistuessani olen osaamaton ja työn vaativuus jaksaa aina yllättää. Saatan saada aikaiseksi jotain pientä, mutta ponnistukseni ovat nimellisiä. 

Monikon ensimmäisen väärinkäyttö on paheksuttavaa, mutta toisaalta se voi kertoa kokemastani syvästä yhteydestä PuoLiskoisen kanssa. Me olemme yhtä, silloinkin kun toinen suunnittelee ja toinen toteuttaa.