Avainsana: pettymys

Siivetön askartelee ja raivostuu

Tekaisinpa juuri kolmetoista joulukorttia! Ajattelin ensin, ettei projektista tule mitään: sorruin ostamaan Prismasta sellaisen askartelusetin (ei ikinä enää), jossa oli suljetussa muovipussukassa ”jouluisia” askarteluhärpäkkeitä. Kotona pussin avatessani koin raivopettymyksen nähdessäni epätyydyttävän sisällön. Oli siinä laihanluirua kartongintapaista, joutavia, pahvisia hyvän joulun toivotuksia, hyödytöntä pehmopaperia, joka olemukseltaan muistutti jotain vessapaperin ja talouspaperin sekamuotoa. Kiukkusin asiasta aikani, mutta sitten ryhdyin kuitenkin toimeen.

Kannattihan se. Alun pessimismin mentyä pääsin vauhtiin, ja nyt todellakin on yli tusina itse tehtyä taideteosta valmiina. Vielä toisen mokoman kun teen, niin urakka on valmis tältä vuodelta. Hiukan masennuin PuoLiskoisen katsellessa kortteja ja todetessa, että ajatushan se on tärkein.

Vain hyvin luottavaiset ihmiset – tai lapset – ostavat sian säkissä, tai askartelusetin sinetöidyssä muovikääreessä. Näen mielessäni pehmeäkatseisia ihmisiä Prisman askarteluhyllyllä tarttumassa luottavaisin sormin näihin setteihin. Näen tähtisilmäisiä lapsukaisia katkarapusormineen.

Pettymys ja sen tuottaminen

Unen ja valveen välillä on hetki, jolloin omat ajatukset muuttuvat lyhytkestoisiksi unikuviksi, joista mieli sitten taas pulpahtaa tietoisen puolelle. Päivätorkkuja ottaessani uneksin seuraavaa:

Olin Lahdessa nissä hyppyrimäissä, joita siellä on ainakin kolme. Tiedän ne, koska näen ne aina (kaukaa) kun ajamme Itä-Suomeen. Olin korkean hyppyrimäen huipulla, alhaalla yleisöä kuin muurahaisia. Lähdin veltosti laskuun. Laskin rennoin vartaloin mäen aina loppuun asti. Hyppyrin kohdalla en ponnistanut mitenkään, vaan ruumis oli ihan levollinen. Laskuni jäi lyhyeksi, varsinaiseksi tyngäksi – yleisö kohisi pettyneesti. Tunsin suurta vapautta ja helpotuksen tunnetta.

Olen joskus valveilla ollessanikin miettinyt jonkun urheilulajin harjoittamista ihan siinä tarkoitusessa, että epäonnistuisin kilpailussa. Minusta on aina ollut tuskallista tuottaa pettymyksiä ihmisille – siinähän olisi hyvä tilaisuus harjoitella sitä hyvin konkreettisella tavalla. Suomalaiset ottavat urheilun niin turkasen vakavasti, ihan kuin jokainen jääkiekkopeli olisi Summa ja Raatteentie, ja vielä Kollaa kaupan päälle! Urheilusuorituksessa tahallaan epäonnistuminen ja sitä seuraava ”röyhkeä” selitykseni (”ei huvittanut tänään”/”ei tässä nyt ole mitään järkeä”) olisi pakoa odotusten pakkopaidasta.